Your Cart

Iranissa ehdonalainen vapaus yhdeksälle kristitylle!

Ylhäältä vasemmalta: pastori Abdolreza (Matthias) Haghnejad, Mohammad (Shahrooz) Eslamdoust, Mohammad Vafadar, Hossein Kadivar, Babak Hosseinzadeh, Mehdi Khatibi, Behnam Akhlaghi, Kamal Naamanian ja Khalil Deghanpour.

Yhdeksän kristinuskoon kääntynyttä iranilaismiestä, jotka oli tuomittu viiden vuoden vankeustuomioihin kotiseurakunnan toimintaan osallistumisesta, on vapautettu vankilasta ehdonalaisesti, odottamaan uutta oikeudenkäyntiä.

Yhdeksälle miehelle kerrottiin keskiviikkona 29. joulukuuta, että heidät vapautettaisiin vuodenvaihteessa.

Heistä ensimmäinen, Abdolreza Ali Haghnejad, vapautettiin Anzalin vankilasta heti seuraavana päivänä, 30. joulukuuta. Loput kahdeksan, jotka olivat vangittuina Teheranissa Evinin vankilassa, vapautettiin lauantaina, 1. tammikuuta. He ovat kaikki olleet ylläpitämällämme uskonsa tähden vangittujen osoitelistalla, jotta heille on voinut kirjoittaa.

Heidän vapautumisensa on seurausta korkeimman oikeuden marraskuussa antamasta päätöksestä. Tuolloin tuomarit kyseenalaistivat heidän tuomioidensa perusteet ja totesivat, että ”pelkkä kristinuskon julistaminen ja ’evankelisen sionistisen lahkon’ edistäminen eivät ole todiste juonimisesta maan turvallisuutta vastaan”. Kristinuskon julistamisella ja “evankelisen sionistisen lahkon” edistämisellä tarkoitettiin kotiseurakuntien toimintaan osallistumista.

Korkeimman oikeuden päätöstä ennen oli käynnistetty kampanja nimellä #Place2Worship (paikka missä ylistää), jonka aloittajina oli kaksi näistä yhdeksästä miehestä: Behnam Akhlaghi ja Babak Hossainzadeh. He olivat lokakuussa lyhyellä lomalla vankilasta. Tuona aikana he nauhoittivat videoita ja kirjoittivat avoimen kirjeen Iranin viranomaisille, jossa he kysyivät: ”Missä me, persiankieliset kristityt, saamme ylistää vankeustuomiomme kärsittyämme?”

Kaikki yhdeksän miestä, Abdolreza Ali Haghnejad, Shahrooz Eslamdoust, Behnam Akhlaghi, Babak Hosseinzadeh, Mehdi Khatibi, Khalil Dehghanpour, Hossein Kadivar, Kamal Naamanian ja Mohammad Vafadar kuuluvat samaan Church of Iran -seurakuntaan pohjoisiranilaisessa Rashtin kaupungissa.

Heidät pidätettiin koteihin ja kotiseurakuntiin tehtyjen ratsioiden yhteydessä tammi-helmikuussa 2019. Saman vuoden lokakuussa heidät kaikki tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan. Tuomarina toimi Mohammad Moghiseh, joka tunnetaan myös nimellä ”Kuoleman tuomari”, sillä hänellä on tapana antaa ankaria tuomioita uskonnon- ja omantunnonsyistä syytetyille.

Nyt vallankumoustuomioistuimen on käsiteltävä heidän asiansa uudelleen ja annettava uusi tuomio.

Kiitos Herralle heidän vapautumisestaan, vaikka se onkin toistaiseksi väliaikainen. Rukoillaan, että vallankumoustuomioistuin muuttaa linjaustaan korkeimman oikeuden päätöksen mukaisesti, joka voisi merkitä vapautta myös lukuisille muille iranilaiskristityille.

Lähde: Article 18, Middle East Concern

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print