Iranilainen uskova: ”En tiennyt, että Jeesuksen nimessä rukoileminen on laitonta”

Pidätetyksi jouduttuaan Vahid Hakani kertoi kuulustelijalleen, että hän ei siihen päivään mennessä ollut tiennyt ”että yhteen kokoontuminen, ylistäminen ja Kristuksen nimessä rukoileminen on laitonta Iranissa”.

Kuulustelija halusi hänen tunnustavan, että hän oli osa ”kristillistä lahkoa”, ja lupaavan, että hän ei enää olisi missään tekemisissä kotiseurakunnan jäsenten kanssa.

Vahid sanoi, ettei hän voinut luvata sellaista: ”He ovat koko elämäni!” Ja hän lisäsi: “Emme ole mikään lahko. Olemme kristittyjä!”

“Iranin viralliset seurakunnat eivät hyväksy sinua”, kuulustelija vastasi.

Tässä kuulustelija ei ollut aivan väärässä: kristinuskoon käännyttyään Vahid oli pian huomannut, että Iranin seurakunnissa ei ole sijaa hänen kaltaisilleen uskoville.

”Iranissa on paljon kirkkoja, osaa niistä pidetään historiallisesti arvokkaina rakennuksina, ja monien vuosien ajan ihmiset kävivät niissä ylistämässä Jumalaa”, Vahid selittää. ”Mutta Iranin islamilaisen tasavallan hallinto ei salli farsinkielisten olevan osa noita seurakuntia.”

”He ovat määränneet ja uhkailleet seurakuntien johtajia, että he eivät saa päästää sisään kristinuskoon kääntyneitä.”

Vahid oli yrittänyt useita kertoja mennä kotikaupungissaan Shirazissa sijainneeseen armenialaiskristittyjen kirkkoon. Kerran, armenialaisen ystävänsä avulla, hän pääsikin sisään.

“Viranomaiset valvovat kirkkoja ja kyseinen shirazilainen kirkko sijaitsee tiedusteluministeriön ja moraalipoliisin viraston välissä”, Vahid selittää. ”Kujalle on asennettu kamera, ja kaikkia kirkon uloskäyntejä valvotaan.”

”Saarnatkaan eivät ole farsiksi, ja sen vuoksi farsinkieliset kristinuskoon kääntyneet kokoontuvat salaa kodeissa.”

Vahid tuli pian huomaamaan, että sen hinta oli korkea.

”Kotiseurakuntiemme jäsenmäärä kasvoi ja tiesimme, että riski joutua tiedusteluministeriön pidättämiseksi kasvoi sekin”, hän sanoo. ”Toisinaan meistä tuntui, että meitä seurattiin, tai että puhelimiamme kuunneltiin. Myöhemmin kävi ilmi, että olimme olleet oikeassa.”

Ennen pidätystä tiedusteluministeriön agentit olivat kuulustelleet Vahidia kahdesti. Sitten, keskiviikkona 8. helmikuuta vuonna 2012, hänen kotiseurakuntaansa tehtiin ratsia. Hänet ja seitsemän muuta uskovaa pidätettiin.

Seuraavat kolme vuotta Vahid ja kolme muuta hänen kanssaan pidätettyä uskovaa viettivät vankilassa.

”Minulla ei ollut paikkaa, minne mennä”

Vapautumisen jälkeen Vahidin elämä oli kaukana helposta.

”Minulla ei ollut kotia”, hän selittää. ”Olin menettänyt kotini ja myymäläni. Minulla ei ollut työtä. Minulla ei ollut rahaa edes huoneen vuokraamiseen.”

”Ennen vankilaa minulla oli ollut hyvä työ ja yritykseni menestyi. Nyt olin menettänyt työni ja joutunut myymään suuren osan omaisuudestani. Vankilasta päästyäni sanoin toisinaan itselleni: ‘Kunpa en olisi hakenut ehdonalaiseen pääsemistä’, sillä vankilan ulkopuolella minulla ei ollut paikkaa, minne mennä.”

”Perheeni ei ollut odottamassa minua (Vahidin äiti oli kuollut, kun hän oli 13-vuotias, ja isäänsä hän ei tuntenut). Olin yksinäinen nuori mies ja ikäni takia ei tuntunut sopivalta majoittua pitkään muiden ihmisten luona.”

Hänen ystävänsä kotiseurakunnasta pelkäsivät tavata häntä. He tiesivät, että Vahidia todennäköisesti tarkkaillaan.

Vahidia vapauttaessaan tiedusteluministeriön agentit olivat varoittaneet häntä. He sanoivat, että jos hän jatkaa elämäänsä kristittynä ja tapaa muita uskovia, seuraavaksi hänet tuomitaan 10 vuodeksi. ”Suosittelemme, että lähdet Iranista”, he sanoivat.

Vahid noudatti ohjetta, matkusti Turkkiin, eikä koskaan palannut.

”Yhä useampia kristittyjä pidätettiin ja tilannetta arvioituani päätin olla palaamatta”, hän selittää.

”Mutta olin hyvin yksinäinen Turkissa, sillä minulla ei ollut yhtään läheistä ystävää siellä. Minulla ei ollut rahaa, ei työtä, enkä osannut turkkia. Olin jättänyt kotimaani ja olin muukalainen tässä maassa. Ensimmäiset kuukaudet Turkissa olivat minulle hyvin katkeria ja näin painajaisia vankeudesta vielä pitkään. Kerran päätin jopa tehdä itsemurhan.”

”Päätin pyytää kaikkia minut tuntevia rukoilemaan puolestani, ja noin kolmen-neljän kuukauden jälkeen mielialani koheni.”

Nyt Vahid on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hän on myös työssä järjestössä, joka auttaa muita uskonsa tähden vainottuja kristittyjä.

Lähde: Article18