Your Cart

Iran: Uskonsa tähden vangittu armahdettu!

Saheb Fadaie saa jälleen olla perheensä luona. Kuva: MEC

Kuuden vuoden vankeustuomiota kärsimässä ollut islamista kristinuskoon kääntynyt Saheb Fadaie on armahdettu ja vapautettu!

Iranin vuoden 1979 islamilaisen vallankumouksen vuosipäivää vietetään tänä vuonna 11. helmikuuta. Iranissa tärkeinä juhlapäivinä Iranin korkein johtaja Khamenei armahtaa vankeja. Iranin valtiollinen uutistoimisto IRNA ilmoitti, että vallankumouksen vuosipäivän kunniaksi armahduksen saisivat ”kymmenet tuhannet” vangit. Erityisesti mainittiin monet käynnissä olevien mielenosoitusten aikana pidätetyt.

Saheb Fadaie on yksi armahduksen saaneista. Hänet vapautettiin keskiviikkona 8. helmikuuta. Toivotaan, että useammatkin uskonsa tähden vangitut, jotka ovat jo kärsineet merkittävän osan tuomioistaan, saisivat armahduksen.

Saheb pidätettiin toukokuussa 2016 pastori Yousef Nadarkhanin ja Yousefin vaimon Tinan sekä kahden muun kristinuskoon kääntyneen (Youhan Omidi ja Yasser Mossayebzadeh) kanssa. Syyskuussa 2016 hänet tuomitiin 80 ruoskaniskuun ehtoollisviinin juomisesta – tuomio pantiin täytäntöön marraskuussa 2020. Kesäkuussa 2017 hänet, Yousef, Youhan ja Yasser, tuomittiin 10 vuodeksi vankilaan ”kansallisen turvallisuuden vastaisista teoista kotiseurakuntien toimintaan osallistumalla ja sionistista kristinuskoa edistämällä”. Yousefin vaimo Tina välttyi tuomiolta.

Tuomion uudelleenkäsittelyssä kesäkuussa 2020 vankeustuomio lyhennettiin kuuteen vuoteen, mutta vapautumisen jälkeen Saheb määrättiin kahdeksi vuodeksi maansisäiseen karkotukseen.

Vapautuessaan hän oli ehtinyt kärsiä lähes viisi vuotta tuomiostaan Teheranin Evinin vankilassa.

Saheb vapautettiin aikaisin aamulla. Hän matkasi neljän tunnin matkan Teheranista pohjoiseen, kotikaupunkiinsa Rashtiin, jossa hän yllätti vaimonsa Marjanin ja heidän 15-vuotiaan tyttärensä Martan.

Koska Saheb armahdettiin, hän ei joudu kärsimään maansisäistä karkotusta.

Armahdus merkitsee myös, että hänen vapautensa on ”ehdoton”. Aiemmin vankeutensa aikana Sahebille tarjottiin useita kertoja ”ehdollista vapautta”, sillä ehdolla että hän myöntäisi tehneensä väärin ja lupaisi ettei toimisi enää niin. Tämä olisi tarkoittanut, että hän ei saisi enää olla yhteydessä toisiin uskoviin ja kokoontua yhteen heidän kanssaan. Saheb ei kuitenkaan suostunut mihinkään vapautensa rajoituksiin vaan pysyi mieluummin vankilassa.

Sahebin puolesta pyydetään rukoilemaan, että hän löytäisi töitä vapautumisensa jälkeen. Ennen vankilaan joutumistaan hän teki töitä maalarina ja koristemaalarina.

Youhan ja Yasser olivat vapautuneet jo aiemmin, joten nyt vangitusta nelikosta ainoastaan Yousef Nadarkhani, heistä kaikkein tunnetuin, on yhä vangittuna. Vuonna 2021 YK totesi hänen tuomionsa olleen ”mielivaltainen”.

Lähteet: Middle East Concern, Article18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print