Your Cart

Iran – Ero seurakunnasta pahempaa kuin vankeus

Kaksi kuukautta sen jälkeen, kun kristinuskoon kääntyneet Fatemeh Bakhteri ja Saheb Fadaei saivat tietää, että heidän valituksensa tuomioistaan ”valtion vastaisen propagandan levittämisestä” on hylätty, on myös käynyt ilmi, että toiselta heistä on kielletty kaikki kokoontumiset kahdeksi vuodeksi vapautumisen jälkeen.

Fatemeh Bakhteri, joka tunnetaan paremmin nimellä Ilar, ei saa olla mukana kokoontumisissa, joissa on paikalla enemmän kuin kaksi ihmistä. Näin ollen hän ei voi kokoontua yhteen muiden uskovien kanssa.

Ilarin mukaan tämä kielto tuntuu vaikeammalta kestää kuin hänelle langetettu vuoden vankeustuomio.

Ilar kutsuttiin ensimmäisen kerran kuultavaksi kolme vuotta sitten. Tuolloin hänelle sanottiin, että hänet pidätettäisiin uudelleen, jos hän edelleen tapaisi muita kristinuskoon kääntyneitä.

Ilar kuitenkin jatkoi kotiseurakuntien tapaamisissa käymistä, sillä hän ”ei nähnyt mitään laitonta toisten kanssa yhteen kokoontumisessa”.

Ilar pidätettiin uudelleen. Hänen uskoaan pilkattiin ja häntä uhkailtiin. Oikeudenkäynnissä tuomareina olleet Hassan Babaee ja Mashallah Ahmadzadeh kuluttivat enemmän aikaa taivutellessaan häntä palaamaan islamiin kuin puhuessaan hänen väitetystä rikoksestaan.

Häntä pyydettiin kieltämään uskonsa ja hänelle sanottiin, että jos hän kieltäisi sen, syytteet häntä vastaan peruttaisiin. Ilar ei suostunut, ja tuomarit ilmoittivat hänelle, että tuomio julistettaisiin pian.

Neljä kuukautta myöhemmin, 18. toukokuuta tänä vuonna, hänelle ja hänen kanssaan syytettynä olleelle Saheb (Zaman) Fadaeille ilmoitettiin, että heidän tuomionsa oli pidetty voimassa.

Sen jälkeen Ilar on elänyt tietäen, että hänet saatetaan kutsua milloin tahansa kärsimään tuomiotaan. Toisinaan vankilaan kutsuminen kestää Iranissa vuosia, ja kunnes se päivä koittaa, tieto tulevasta vankeudesta roikkuu Ilarin yllä kuin synkkä pilvi.

Zaman kärsii jo erillistä kymmenen vuoden vankeustuomiotaan, joka hänelle langetettiin heinäkuussa 2017 kotiseurakunnan perustamisesta ja ”sionistisen kristinuskon edistämisestä”. Hänet vietiin kärsimään tuomiotaan Evinin vankilaan Teheraniin heinäkuussa 2018 samassa oikeudenkäynnissä tuomittujen pastori Yousef Nadarkhanin, Mohammad Ali Mossabayehin ja Mohammad Reza Omidin kanssa, jotka myös ovat kristinuskoon kääntyneitä.

Lähde: Article 18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print