Your Cart

Intiassa kolme uskovaa tuomittu kuudeksi vuodeksi vankilaan

15.11.2024
Uttar Pradeshissa ainakin 60 kristittyä on parhaillaan pidätettynä tai vangittuna
Uttar Pradeshissa ainakin 60 kristittyä on parhaillaan pidätettynä tai vangittuna

Pastori Balchand Jaiswar pohjoisintialaisen Uttar Pradeshin osavaltion Jaunpurista on tuomittu kuudeksi vuodeksi vankilaan. Tuomion saivat myös kaksi hänen seurakuntaansa kuuluvaa miestä, Gopal Prajapathi ja Neeraj Kumar. Heidät tuomittiin Uttar Pradeshin käännyttämisen kieltävän lain rikkomisesta.

Käännyttämisen kieltävä laki kieltää toisen henkilön käännyttämisen ”pakolla, petoksella tai viettelemällä”.

Kolmikko lähetettiin Azambarhin vankilaan viimeisen oikeudenkäynnin päätyttyä syyskuun 26. päivänä.

Myöhemmin annettu tuomio tuli järkytyksenä pastori Balchandille ja hänen perheelleen, sillä he olivat luonnollisesti olettaneet, että syytteet kumotaan. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan nyt heillä on edessään kuusi vuotta vankeutta ja maksettavanaan 50 000 Intian rupian sakot (noin 560 euroa).

Pastori Balchandin vaimo, Vandana, (24) kertoo heidän olevan hyvin murheellisia ja lannistuneita tuomion julkistamisen jälkeen. Pariskunnalla on kaksi lasta, 5-vuotias Riyanshi-tytär ja 3-vuotias Ashish-poika.

Kaikki alkoi lähes neljä vuotta sitten, 19. joulukuuta 2020, kun pastori Balchand, Gopal ja Neeraj pidätttiin kesken rukoushetken. Heidät vietiin välittömästi vankilaan käännyttämisen kieltävän lain rikkomisesta. Heidät vapautettiin ehdonalaiseen 25 päivää myöhemmin, ja sen jälkeen he kävivät oikeuden kuultavina lukuisia kertoja.

Tällä hetkellä yli 60 kristittyä on pidätettynä tai vangittuna Uttar Pradeshissa käännyttämisen kieltävän lain nojalla.

Uttar Pradesh on Intian väkirikkain osavaltio, siellä asuu 200 miljoonaa ihmistä, joista kristittyjä on 0,18 prosenttia. Osavaltiota johtaa vahvasti kristittyjen vastainen munkista poliitikoksi vaihtanut Yogi Adithyanad, joka edustaa maata johtavaa hindunationalistista BJP-puoluetta.

Tämän vuoden keväällä pidetyissä kansallisen- ja osavaltiotason vaaleissa BJP koki Uttar Pradeshissa tappion. Aiemmin sen hallussa oli 80 paikkaa osavaltion parlamentissa, nyt vain 37. Useat vanhemmat poliitikot ovat kritisoineet Yogi Adithyadia, jonka seurauksena hän on pyrkinyt lujittamaan asemaansa yllyttämällä ihmisryhmiä toisiaan vastaan.

Uttar Pradeshin käännyttämisen vastainen laki tuli voimaan vuonna 2020 ja sen jälkeen kristittyjä ja muslimeja vastaan on nostettu 835 syytettä.

Tämän vuoden elokuussa lakia kiristettiin niin, että kuka tahansa voi tehdä rikosilmoituksen pakkokäännyttämisestä, kun aiemmin sen pystyi tekemään vain käännyttämisen uhri, hänen vanhempansa tai lähisukulaiset – tosin käytäntö oli tämä jo ennen lain kiristämistä. Rangaistuksia myös kovennettiin, niin että pakkokäännyttämisestä voi nyt saada elinkautisen vankeustuomion.

Intialainen ihmisoikeusjärjestö The United Christian Forum on tämän vuoden syyskuuhun mennessä tilastoinut 585 kristittyjen vastaista tapausta.

Nykyisin Intiassa kaikenlaisiin kristittyjen kokoontumisiin, jopa häihin ja syntymäpäiville, voidaan soittaa poliisit paikalle, jotka sen tarkemmin tilanteeseen perehtymättä pidättävät paikalla olleita pakkokäännyttämisestä syytettyinä.

Lähteet: Church in Chains, UCA news

Marttyyrien Äänen työ vainottujen kristittyjen hyväksi Intiassa

Marttyyrien Äänen työ Intiassa tapahtuu kahden evankelistan kautta. He molemmat ovat entisiä hinduja, jotka nyt tavoittavat erityisesti muslimeja. Toinen heistä työskentelee Intian ainoassa muslimienemmistöisessä osavaltiossa, epävakaassa ja rauhattomassa Kashmirissa, toinen toisella puolen Intian pohjoisosaa.

Kashmirissa työtä tekevä Ranbir evankelioi tiimeineen muslimeja ja opettaa uskoon tulleita salaisissa kotiseurakuntien tapaamisissa. Marttyyrien Ääni on hankkinut heidän käyttöönsä turvakodin, jonne voivat paeta he, joita heidän perheensä, suku tai naapurusto alkaa vainota uskonratkaisun jälkeen.

Lisäksi:

  • Puolen vuoden raamattukurssi etulinjan evankelistojen varustamiseen
  • Turvakodissa asuneille tukea pienyrityksen perustamiseen
  • Kristillisen lastenkodin tuki
    • Lahjoitusviite etulinjan evankelistoille 870 78
    • Turvakodit 870 52
    • Suurin tarve 871 022
Intian lippu

Intia – Pastori pidätetty, vapautettu pakkokäännytyssyytökset vastattavanaan

Intia – Pastori pidätetty, vapautettu pakkokäännytyssyytökset vastattavanaan 29.11.2023 Lokakuussa poliisit tekivät ratsian Uttar Pradeshin osavaltiossa toimivaan kotiseurakuntaan kesken seurakunnan kokoontumisen, ja seurakunta jäi joksikin aikaa ilman pastoria. Ratsian yhteydessä poliisit takavarikoivat todisteeksi seurakunnan omaisuutta, kuten Raamattuja, äänentoistolaitteet ja jopa saarnastuolin. Poliisit veivät mukanaan myös pastori Chotelalin ja neljä muuta seurakuntalaista.

Lue lisää »
Intialainen kotiseurakunta koolla

Intia – Pastorin horjumaton usko vainojen keskellä

Syyskuussa Uttar Pradeshin osavaltiossa pastori sai poliiseilta neljännen kerran nuhtelut. Äärihindut olivat syyttäneet häntä pakkokäännyttämisestä. Hän oli jo aiemmin ollut kahdesti pidätettynä ja oikeudessa syytettynä samankaltaisten syytösten perusteella. ”He voivat korkeintaan heittää meidät vankilaan, mitä muuta he voisivat tehdä?” toteaa 45-vuotias Shakuntala, pastorin vaimo. Pastori Shriram asuu Semrahanan kylässä Bahraichin

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print