Intiassa ja Nepalissa kristillisen työn jatkuminen vaarassa koronan vuoksi – Daniel toipumassa

Kiitos rukouksista! Intian yhteistyökumppanimme Daniel on toipumassa koronasta.

Pastoreita, evankelistoja ja muita kristillisen työn tekijöitä kuolee Intiassa ja Nepalissa koronaan siinä määrin, että moni työ on vaarassa loppua kokonaan, kun ei ole ketään, kuka voisi sitä johtaa. Intiassa koronapotilailla yleistyvä, tappava “musta sieni”, aiheuttaa lisää huolta.

Sekä Intiassa että Nepalissa lukuisia seurakuntien johtajia on menehtynyt koronaan jättäen sairaat, pelokkaat ja nälkäiset seurakunnat ilman paimenta.

Intiassa yli 2000 pastoria ja kristillisen työn tekijää on menehtynyt koronaan.

Lisäksi Intiassa ainakin 40 järjestöä on vaarassa joutua lakkauttamaan työnsä yksinkertaisesti siitä syystä, että työn johtajat ovat kuolleet, eikä heidän tilalleen ole ketään muuta.

Nepalilainen kristillisen työn johtaja kertoi Barnabas Fundille toukokuun lopussa näin: ”Olemme menettäneet monia pastoreita ja johtajia – tänäkin aamuna menetimme kaksi pastoria. Tilanne on erittäin, erittäin paha juuri nyt. Yli 150 pastoria ja johtajaa on parhaillaan sairaalassa, eristyksessä tai koronapositiivisia. Monilla köyhillä kristityillä ei ole ruokaa. Olemme jo kokeneet nälkää.”

Erittäin tarttuva koronan muoto on syössyt Intian ennennäkemättömään terveys- ja talouskriisiin.

Monet koronasta toipuvat intialaiset ovat saaneet ”musta sieni” –infektion, joka vammauttaa tai tappaa uhrinsa. Tilanne naapurimaassa Nepalissa on vielä huonompi, sillä Nepalin terveydenhoitojärjestelmä oli jo alkujaankin Intiaa heikompi.

Kiitosaiheena voimme kertoa, että muutama viikko sitten koronaan sairastunut intialainen yhteistyökumppanimme Daniel on paranemaan päin. Kiitos rukouksistanne!

Danielin terveiset: ”Jumalan armosta ja teidän rukoustenne ansiosta, selviydyin koronatartunnastani. Menetin kahdeksan kiloa painostani. Syön edelleen lääkkeitä ja lääkäri sanoi, että vie ainakin kolme kuukautta, että tervehdyn ja voimani palautuvat. Olen edelleen heikko, keskittyminen on vaikeaa, en jaksa kävellä ja jopa puhuminen on vaikeaa, ääneni on voimaton. Jatkattehan rukouksia puolestani. Jumala siunatkoon sinua!”

Daniel kertoo, että koronatilanne on edelleen äärimmäisen huono hänen kotikaupungissaan. Hautajaisia järjestetään päivittäin. Kaikki seurakunnat ja koulut ovat kiinni, kaikki juhlat ja julkiset kokoontumiset ovat kiellettyjä. Tilanne on hänen mukaansa kriittinen. ”Toki, tämän vuoksi henkilökohtaisia rukouksia ja rukoushetkiä perheiden kesken pidetään enemmän kuin koskaan ennen. Sen vuoksi olemme nyt lähempänä Herraa, ylistämme Jumalaa siitä!”

Lähteet: Marttyyrien Ääni, Barnabas Fund

Share on facebook
Facebook
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on whatsapp
WhatsApp
Share on email
Email
Share on print
Print