Your Cart

Uutisia etulinjan työstä Intian Kashmirissa

Ranbir työssään, evankelioimassa muslimeja.

Intian Kashmirissa tuemme etulinjan evankelista Ranbiriä. Hän on syntyjään hindu, mutta Jeesuksen kohdattuaan hän sai sydämelleen lähteä tavoittamaan ennen niin vihaamiaan muslimeja. Kashmir on muslimienemmistöinen osavaltio, joten tuleva työkenttä oli aivan Ranbirin oven takana.

Etulinjan evankelistan työnsä lisäksi Ranbir huolehtii myös ylläpitämämme turvakodin toiminnasta, josta islamista kristinuskoon kääntyneet saavat tarvitessaan suojan.

Ranbir lähetti meille juuri viimeisimpiä kuulumisia ja esirukouspyyntöjä. Näin hän kirjoittaa:

Tervehdys teille Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

Toivon, että voitte hyvin Jumalan armosta. Minun perheeni voi hyvin.

Lämpötila on alkanut nousta pakkasasteista normaalimpiin lämpötiloihin, joten on helpompi liikkua ja tehdä työtä. Tosin kaiken tämän keskellä myös koronatartuntojen määrä on lähtenyt uuteen nousuun, ja osavaltion rajat on jälleen suljettu. Poliittinen tilanne Kashmirissa on yhtä hutera kuin aiemminkin, ja epävakaus etenkin pohjoisessa Pakistanin ja Kiinan vastaisilla rajoilla jatkuu.

Vuokraamassamme turvakodissa on tällä hetkellä kolme perhettä ja he järjestävät siellä hartaushetkiä. Uskoville on sanottu, että he eivät tulisi paikalle sankoin joukoin, sillä koronavirus leviää hyvin nopeasti. Sunnuntain hartaustilaisuuksissamme pyrimme äärimmäiseen huolellisuuteen. He, jotka eivät voi tulla sunnuntaisin paikalle, osallistuvat videoyhteyden välityksellä.

Monet muslimit ovat nälkäisiä kuulemaan ja oppimaan lisää Herrastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Mutta kuten tiedätte, emme voi järjestää suuria kokoontumisia, sillä se herättäisi liikaa äärimuslimien huomiota. Suunnittelemme järjestävämme näille ”etsijöille” kokoontumisen Jammuun kesä-heinäkuussa. Siellä olisi vapaampaa ja turvallisempaa kokoontua kuulemaan Kristuksesta.

Pohdimme raamattukoulun perustamista, jossa uudet uskovat voisivat vahvistua uskossaan ja jossa heitä voitaisiin valmistaa palvelustyöhön Kashmiriin. Rukoilethan sen puolesta.

Ensi kuussa aikomukseni on pelastaa täällä Kashmirissa ihmiskauppiaiden käsiin joutuneita, bordelleihin myytyjä tyttöjä, ja viedä heidät turvalliseen kotiin, jossa he voivat opiskella, jossa heidän terveydestään ja kasvatuksestaan huolehditaan. Tähän tehtävään tarvitsen Herran apua.

Tällaisissa oloissa ja tällaisin suunnitelmin jatkamme työtämme Kashmirissa.

Rukousaiheita:

  1. Kashmirissa on paljon koronatartuntoja, rukoile Herran suojelusta ja terveyttä. Rukoile, että päivätyöläisinä elantonsa ansaitsevat pysyvät terveinä ja voivat siten yhä elättää perheensä.
  2. Rukoile Jammu & Kashmirin hallinnon puolesta.
  3. Rukoile vainottujen perheiden puolesta, että kykenisimme huolehtimaan heistä turvakodissa. Rukoile myös, että osaisimme opettaa heitä niin, että he kasvaisivat vahvoiksi.
  4. Rukoile siunausta suunnitelmillemme perustaa seurakuntia.

Kiitos rakkaudestanne, huolenpidostanne ja tuestanne työlle!

Kristuksessa, veljenne,

Ranbir

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print