Your Cart

Intian kristityt yhä julkeamman vihapuheen kohteina – korkeimmalta oikeudelta pyydetty apua

Hindunationalistisen RSS:n jäseniä mielenosoituksessa.

Vihapuhe ja sitä myötä väkivaltaiset hyökkäykset Intian kristittyjä vastaan ovat jatkuvassa kasvussa. Vihapuhe on yhä avoimempaa, eikä viranomaisista ole ollut apua sen torjumisessa. Nyt kristityt ovatkin kääntyneet Intian korkeimman oikeuden puoleen.

”Tappakaa kristityt ja muslimit”

Sunnuntaina 5. helmikuuta useat hindunationalistiset ryhmät pitivät puheita Delhin Jantar Mantarissa, observatoriossa, joka on yksi Delhin tunnetuimmista nähtävyyksistä. Puheissa vaadittiin kristittyjen ja muslimien tappamista.

Yhdessä laajasti levinneessä videossa hindumunkki kehottaa hinduja keräämään aseita muslimien ja kristittyjen tappamiseksi.

Julkisella paikalla keskellä päivää pidetty tilaisuus sai jatkua rauhassa loppuun saakka. Maanantai-iltapäiväänkään mennessä poliisit eivät olleet ryhtyneet mihinkään toimenpiteisiin tilaisuudessa puhuneiden suhteen. Sen sijaan poliisit ehtivät antaa ankaran varoituksen verkossa toimivalle Molitics-nimiselle Intian politiikkaan keskittyvälle mediaryhmälle, joka oli levittänyt kyseistä videota.

Poliisit syyttivät Moliticsia ”loukkaavan, pahantahtoisen ja väkivaltaan yllyttävän viestin jakamisesta, joka voi vahingoittaa lakia ja järjestystä”. Heitä varoitettiin seurauksista, jos he eivät lopeta.

Vastauksena poliisien kirjeeseen Moliticsin perustaja ja johtaja Anudeep Jaglan kirjoitti Twitteriin: ”Olen yhä hämmentynyt! Miksi te tämän meille lähetitte? Toivon, että vastaava kirje on lähetetty sahraminkeltaisiin pukeutuneille rikollisillekin.” (Hindujen pyhät miehet pukeutuvat sahraminkeltaisiin vaatteisiin, toim. huom.).

Korkeinta oikeutta pyydetään apuun

Äärihindut polttivat pastori Vijayn kodin keväällä 2020. Tuhopoltossa kuoli myös useita perheen omistamia puhveleita, vuohia ja lehmiä, joista perhe sai elantonsa.

Intian korkein oikeus on määrännyt seitsemän osavaltiota antamaan raporttinsa siitä, mitä osavaltioiden lainvalvojat ovat tehneet tapauksissa, missä kristittyjä ja heille kuuluvia rakennuksia vastaan on hyökätty.

Määräys koskee Biharin, Chhattisgarhin, Jharkhandin, Odishan, Karnatakan, Madhya Pradeshin ja Uttar Pradeshin osavaltiota. Niillä on kolme viikkoa aikaa antaa selvityksensä.

Määräys annettiin sen jälkeen, kun Banglaloren arkkipiispa Peter Machado, Kansallisen solidaarisuuden foorumi sekä Intian evankelinen yhteisö olivat vedonneet korkeimpaan oikeuteen.

Machadon johdolla vedonneet kristityt olivat kertoneet kahdeksassa osavaltiossa tapahtuneista kristittyjen vastaisista hyökkäyksistä. Viime syyskuussa korkein oikeus oli määrännyt nämä osavaltiot antamaan selvityksensä tapahtumista ja kertomaan miten poliisit olivat kirjanneet tapaukset, mikä tutkinnan tila oli, keitä oli pidätetty ja millaisia syytteitä syyllisiksi epäiltyjä vastaan oli nostettu.

Vain yksi osavaltio oli toimittanut vaaditun selvityksen.

Myös osavaltioiden käännyttämisen kieltävät lait on viety korkeimman oikeuden tutkittaviksi sen osalta, ovatko ne perustuslaillisia.

Yhdeksän osavaltiota, joissa käännyttämisen kieltävät lait ovat voimassa, on määrätty antamaan oma vastineensa maaliskuun 17. päivään mennessä.

Korkein oikeus on useaan otteeseen vahvistanut kansalaisilla olevan oikeus harjoittaa valitsemaansa uskontoa.

”Kuinka tällaisia lakeja voidaan sallia Intian kaltaisessa demokraattisessa maassa, jossa jokaisella on oikeus valita uskontonsa ja harjoittaa sitä”, kysyy Isä Cedric Prakash, yksi korkeimpaan oikeuteen viedyn vetoomuksen allekirjoittajista.

Pappi vakuutti myös, että ”ketään ei pakoteta kristityksi tai muslimiksi tai kääntymään mihinkään uskontoon, mutta jos joku haluaa ryhtyä tietyn uskonnon seuraajaksi, hänen on annettava tehdä niin ilman ulkopuolista painostusta”, Isä Prakash sanoi.

Rukoillaan viisautta ja vilpittömyyttä Intian korkeimmalle oikeudelle sen käsitellessä näitä vetoomuksia!

Lähteet: Scroll, Molitics, UCAnews

Intian kristityt vaativat viranomaisilta suojelua

Viimeisin väkivallan aalto Chhattisgarhin osavaltion alkuperäiskansaan kuuluvia kristittyjä kohtaan herättää huolta tulevasta. Yli tuhat uskovaa on joutunut pakenemaan kotikylistään. Itäisessä Intiassa sijaitsevan Jharkhandin osavaltion alkuperäiskansoihin kuuluvat kristityt ovat vedonneet liittovaltion

Lue lisää »

Intiassa uskovien häät johtivat pidätyksiin

Marraskuun viimeisenä maanantaina joukko kristittyjä oli kokoontunut hääjuhlaan Azamgarhissa, Uttar Pradeshin osavaltiossa. Juhlat päättyivät yhdeksän pastorin ja hääparin pidätyksiin. Helluntaiseurakunnan pastori isännöi kodissaan tyttärensä häitä. Juhlavastaanoton ollessa käynnissä äärihindujen paikalle

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print