Ostoskorisi on tyhjä!

Laila on muslimitaustainen uskova, josta tuli kristitty kaksi vuotta sitten. Hän ei ole kertonut uskostaan miehelleen, lapsilleen tai suvulleen, sillä hän pelkää heidän tappavan hänet.
Laila halusi kiihkeästi saada oman Raamatun. Hänen aikomuksensa oli pitää se piilossa ja lukea sitä aina tilaisuuden tullen.
Viimeisen kahden vuoden aikana hän oli käynyt useissa kirkoissa pyytämässä omaa Raamattua. Yksikään pastori tai seurakunnan johtaja ei kuitenkaan suostunut antamaan sellaista hänelle.
He pelkäsivät, että tiedusteluviranomaiset olivat lähettäneet hänet ja että tarkoituksena oli selvittää, antaisivatko he muslimille Raamatun. Siitä seuraisi kenties vakaviakin ongelmia.
Viimeinkin oma Raamattu!
Viime lokakuussa Laila alkoi kärsiä vatsakivuista. Hänen ystävänsä neuvoi häntä menemään tarkastettavaksi Marttyyrien Ääni -järjestöjen ylläpitämälle mobiiliklinikalle. Klinikka hoitaa vainottuja uskovia ja tekee samalla evankeliointityötä.
Lailaa tutkiessaan kristitty lääkäri sanoi hänelle: ”Jeesus rakastaa sinua.” Tämän kuullessaan Laila alkoi itkeä ja vastasi kuiskaten: ”Minä olen kristitty.”
Lääkäri hoiti Lailaa ja rukoili sitten hänen kanssaan. Lailan tehdessä lähtöä lääkäri antoi hänelle Marttyyrien Äänen tukeman etulinjan työntekijän, Yahian, puhelinnumeron sekä ikioman Raamatun.
Yahia tapasi Lailan mielellään. Hän varoitti Lailaa säilyttämästä Raamattua kodissaan oman turvallisuutensa vuoksi ja lupautui säilyttämään sitä hänen puolestaan omassa toimistossaan. Laila olisi milloin tahansa tervetullut sinne lukemaan Raamattuaan.
Laila palasi heti varhain seuraavana aamuna, innokkaana lukemaan Raamattuaan.
Hän käy Yahian luona nyt säännöllisesti lukemassa Raamattua, oppimassa siitä ja kasvamassa uskossaan.
Yahia pyytää rukoilemaan Lailan puolesta, ja myös hänen perheensä puolesta, että hekin tulisivat tuntemaan Herran.