Your Cart

Egyptissä murhattu jälleen koptikristitty, papin murhasta kuolemantuomio

Kyrillos Megally. Kuva: Watani

Muslimimiestä vastaan on nostettu syytteet 30-vuotiaan kristityn, Kyrillos Megallyn murhasta ja huhtikuussa murhatun koptipapin Arsanious Wadidin murhasta on annettu kuolemantuomio.

Kyrillos Megally oli töissä Kuwaitissa ja oli juuri tullut kotikyläänsä Arab Mahdyyn lomalle perheensä luo. Hän oli naimisissa ja hänellä oli kaksi lasta.

Kyrillos oli ajamassa moottoripyörällä 5. kesäkuuta, kun Abdullah Hosni tönäisi pyörän kumoon ja alkoi hakata Kyrillosta lihakirveellä. Pahoin loukkaantunut Kyrillos kuljetettiin sairaalaan, jossa hän kuitenkin menehtyi kaksi päivää myöhemmin. Hänet haudattiin 8. kesäkuuta.

Abdullah Hosni on tunnustanut tappaneensa Kyrilloksen.

Kyrilloksen perhe kertoo, että Abdullah on äärimuslimi, jolla on aiemminkin ollut tapana hyökätä kristittyjä vastaan. Kyrilloksen veli, Medhat, kertoo, että kaksi vuotta sitten Abdullah hyökkäsi kahden kristityn kimppuun – Kyrilloksen ja Medhatin veljen ja serkun – josta hänet tuomittiin vuodeksi vankilaan. Tuomion jälkeen järjestetyn sovittelun myötä hän kuitenkin vältti vankilaan joutumisen. ”Sen jälkeen hän lähti töihin Libyaan ja oli palannut sieltä vain kaksi päivää ennen kuin hyökkäsi veljeni kimppuun”, Medhat kertoi.

Kuten kristittyihin kohdistuvissa hyökkäyksissä Egyptissä usein käy, Abdullahin perhe väitti nopeasti, että Abdullah on henkisesti epävakaa. Tällaisen väitteen perusteella monet kristittyjä surmanneet ovat välttyneet tuomiolta. Kävi kuitenkin ilmi, että Abdullahin perheen esittämä todistus hänen mielentilastaan oli väärennetty.

Koptipapin murhasta kuolemantuomio

Arkkipiispa Arsanious Wadid. Kuva: Aleksandrian hiippakunta

Arsanious Wadidin murhasta tuomittu Nehru Abdel-Moneim Tawfiq tuomittiin kuolemaan lauantaina 11. kesäkuuta.

Pitkään kestäneessä oikeudenkäynnissä katsottiin valvontakameran kuvaa Aleksandrian kaupungissa sijaitsevalta rantabulevardilta. Huhtikuun seitsemäntenä päivänä Wadid oli jakamassa ramadan-lahjoja rantabulevardilla seurakuntaansa kuuluvien nuorten kanssa, kun Tawfiq puukotti häntä ainakin kolme kertaa kaulaan.

Sekä Egyptin koptikirkon että muslimiyhteisön edustajat yrittivät vähätellä teon uskonnollista motiivia väkivaltaisuuksien pelossa, vaikka silminnäkijän mukaan Tawfiq oli puukottaessaan huutanut ”Allahu akbar”. Sama silminnäkijä kertoo, että Tawfiq oli maleksinut lähistöllä kymmenisen minuuttia ennen kuin hyökkäsi papin asuun pukeutuneen Wadidin kimppuun.

Myös Tawfiq yritti puolustuksekseen vedota mielenterveysongelmiin. Hän väitti että henkisen tilansa vuoksi hän ei kyennyt hillitsemään tekojaan. Heti teon jälkeen Tawfiq ei ollut yrittänyt pakoon ja oli tunnustanut poliiseille tappaneensa papin. Myöhemmin hän muutti tarinaansa ja väitti ettei tiennyt mitä oli tehnyt ja oli hankkinut veitsen vain itsepuolustukseksi.

Tawfiqin kuitenkin todettiin tutkimuksissa olleen teon hetkellä syyntakeinen.

Lähteet: Morning Star News, Barnabas Fund, International Christian Concern, Watani

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print