Melitopolissa seurakuntaa johtava Ukrainan ja Yhdysvaltain kansalainen Dmitry Bodyu joutui venäläisten sieppaamaksi maaliskuussa. Hänet vapautettiin hieman yli viikon kestäneen vankeuden jälkeen. Melitopoliin jääminen oli kuitenkin mahdotonta, joten pastori lähti perheineen pitkälle pakomatkalle kohti Puolaa. Sinne päästyään hän on kertonut Puolan Marttyyrien Äänen johtajalle Maciek Wilkoszille mitä tuolloin tapahtui.
Venäläiset valtasivat Melitopolin heti sodan ensimmäisen päivän iltaan mennessä. Seurasi kaaos, ryöstelyä ja kaikesta oli pulaa. Puhelimet eivät toimineet eikä sähköä ollut. Pastori Bodyu kuvailee sen olleen apokalyptista aikaa.
Bodyun paksuseinäinen kirkko tarjosi turvapaikan monille ihmisille, ja kirkon kellarikerroksessa lapset saattoivat leikkiä. Seurakunta tarjosi majoittujille ruokaa ja pastori kulki häntä avustavien seurakuntalaisten kanssa kaupungilla hankkimassa lisää ruokaa ja lääkkeitä.
Sitten alkoivat pidätykset. Ensimmäisenä pidätettiin kaupunginjohtaja. Hän oli pidätettynä viisi päivää, kunnes hänet vaihdettiin ilmeisesti venäläiseen sotilaaseen. Seuraavaksi vietiin nainen, jonka Bodyu arvelee olleen mielenosoittajien johtaja, sekä eräs kaupunginhallituksen virkailija.
Bodyun vuoro tuli 19. maaliskuuta. Hän oli ensimmäisten pidätettyjen joukossa, mutta sen jälkeen pidätyksiä alkoi tapahtua lähes päivittäin: opettajia, rehtoreita, liikemiehiä, poliitikkoja. ”Luulen, että jotkut tekivät yhteistyötä venäläisten kanssa ja antoivat heille noiden ihmisten nimiä, jotta heidät voitiin pidättää”, Bodyu arvelee.
Aamuvarhainen pidätys
Oli varhainen lauantaiaamu, kello oli noin puoli seitsemän. Pastori Bodyu oli vaimonsa Helenin kanssa juomassa aamukahvia, kun Helen katsahti ulos ja huomasi venäläissotilaiden kiipeävän heidän aitansa yli. ”Tiesin, että hetkeni oli koittanut”, Bodyu sanoo.
”Minut vietiin keittiöön kuulusteltavaksi ja puhelimet ja tietokoneet kerättiin pois. Vaimoni ja lapseni olivat toisessa huoneessa. Sotilaat puhuivat kanssani noin 30 minuuttia, sitten he veivät minut ajoneuvoonsa ja me menimme kirkkoon. He tutkivat koko taloni ja myös kirkkorakennuksen. Kirkossa he keräsivät kaikki tietokoneet ja seurakunnan paperit, ja sitten he veivät minut vankilaan.”
Kuulustelut alkoivat seuraavana päivänä ja niitä kesti muutaman päivän. ”Sen jälkeen yksi kaveri vain tuli joka päivä puhumaan minulle – se ei ollut enää kuulustelua, vaan ystävällistä jutustelua.”
Kävi ilmi, että kuulustelijat eivät olleet sotilaita, vaan salaisen palvelun miehiä. Toisin kuin monia muita pidätettyjä, pastoria kohdeltiin hyvin. Bodyulle kerrottiin, että armeijalla on jotain häntä vastaan, jonka takia he haluavat tappaa tämän. Kuulustelijat yrittivät löytää pastorin toimista sille syyn. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, vaikka venäläisille olikin käsittämätöntä ja suorastaan epäilyttävää, kuinka useiden yritysten johtajana toimiva pastori ei edes omistanut asumaansa taloa, tai miten yritysten varoista annettiin kuukausittain tukea erinäisille ihmisille.
Pastori kertoi, että yritykset ovat olemassa juuri sitä varten – seurakuntien, pastoreiden ja joidenkin perheiden tukemiseksi.
Vapaana, mutta valvottuna
Kahdeksantena päivänä pastori vapautettiin. Vapautus oli yllätys sekä pastorille itselleen että salaiselle poliisille. Sen jälkeen salaisen poliisin miehet vierailivat hänen kotonaan lähes päivittäin yrittäen saada häntä tekemään yhteistyötä kanssaan. Seurakuntakaan ei saanut olla rauhassa. ”He tulivat jumalanpalveluksiin ja heille piti antaa selvitys kaikesta siitä, mitä tilaisuudessa oli määrä tapahtua”, Bodyu kertoo.
”Kun he sanoivat minulle koko ajan, että armeijan kavereilla oli ongelmia minun suhteeni ja että he halusivat tappaa minut ajattelin ensin, että he vain pilailivat tai että se oli kuulustelukeino. Myöhemmin sain selville, että se ei ollut tyhjä uhkaus, vaan todellinen uhka. Ja kun he kysyivät, miten aioimme päästä ulos maasta, tiesin, että poispääsy ei olisi helppo.”
”Tajusin, että mikä tahansa voi muuttua. Voisin joutua uudelleen vaikeuksiin, ja jos joudun vankilaan toisen kerran, tuskin pääsen sieltä ulos yhtä helposti. Niinpä päätimme seurakuntani johdon ja perheeni kanssa, että minun pitäisi lähteä.”
”Kun puhuin kuulustelijoideni kanssa asiasta, he sanoivat, ettei minun pitäisi mennä Ukrainan puolelle, koska en pääsisi taistelulinjan yli. He sanoivat: ’Et halua kokeilla, koska armeijan tyypit ovat siellä, he tietävät kuka olet ja he odottavat sinua. Et tule pääsemään rajan yli.’”
Salainen poliisi kertoi, että pastorin ainoa reitti pois Melitopolista oli Krimin, Moskovan ja Baltian maiden kautta. ”Meiltä meni yhteensä seitsemän päivää päästä Melitopolista Varsovaan. Kolme ja puoli tuhatta kilometriä. Menimme kahdella autolla, koska meitä oli myös tyttäreni ja hänen miehensä sekä lapsenlapsi ja poikani heidän autossaan, nuorin poikani ja hänen vaimonsa minun autossani. Mutta nyt olemme täällä.”
Valmistautumista tulevaan
Pastori Bodyun työ seurakuntansa ja muiden ukrainalaisten hyväksi jatkuu nyt Varsovasta käsin. Hän on yhteydessä seurakuntaansa, järjestää avustuskuljetuksia Ukrainaan ja koordinoi pakenevien matkareittejä.
Kysyttäessä mitä muiden maiden uskovat voisivat tehdä Ukrainan hyväksi, pastori vastaa: ”Ensiksikin, meidän kaikkien tulee rukoilla, koska ei ole kyse vain Ukrainasta, vaan koko maailmasta. Koko maailma on mukana siinä, mitä Ukrainassa tapahtuu. Meidän pitää rukoilla ja auttaa miten pystymme.”
Mutta siinä ei vielä ole kaikki. ”Meidän tulee olla valmiina sitä aikaa varten, jolloin sota loppuu. Se tulee vaatimaan paljon työtä, niin Ukrainassa kuin Venäjällä – niin luulen – ja Valko-Venäjällä ja muissa tasavalloissa. Se tulee olemaan avointa maastoa evankeliumille. Kun me palaamme sinne tekemään työtä, meidän on johdettava ihmiset Kristuksen luo. Ihmiset tarvitsevat Kristusta. Meidän on valmistauduttava Ukrainan jälleenrakentamiseen. Ei vain rakennusten ja teiden, vaan meidän on valmistauduttava seurakuntien jälleenrakentamiseen ja pystyttävä vastaanottamaan paljon uusia uskovia seurakuntiin. Juuri nyt monet pastorit lähtevät Ukrainasta muihin maihin, ja pelkään, että kun aika koittaa, meillä ei ole tarpeeksi pastoreita ja pappeja auttamaan ihmisiä. Siksi rukoilen ja toivon, että me olisimme kykeneviä ja valmiita, olemmehan rukoilleet herätystä jo kauan. Vuonna 1991 Neuvostoliiton romahtaessa tulevaisuudessa oli niin paljon tuntematonta, että herätys tuli. Emmekä me olleet valmiita siihen. Emme tienneet mitä tehdä, kun niin paljon ihmisiä tuli seurakuntiin. Toivon todella, että tällä kertaa olemme valmiita, ja että työntekijät palaavat auttamaan ihmisiä.”
