Your Cart

Egyptissä kaksi kristinuskoon kääntynyttä vapautettu vankilasta

3.3.2025

Tammikuun lopussa Egyptin viranomaiset vapauttivat kaksi kristinuskoon kääntynyttä miestä, Abdulbaqi Said Abdon ja Nour Gergesin, jotka olivat olleet yli kolme vuotta vangittuina ilman oikeudenkäyntiä.

Abdulbaqi Said Abdo ja Nour Gerges
Abdulbaqi Said Abdo (vas.) ja Nour Gerges

Heidät molemmat pidätettiin vuonna 2021 islamin herjaamisesta ja terroristiryhmään kuulumisesta syytettyinä. He olivat kuuluneet Facebook-ryhmään, jossa islamista kristinuskoon kääntyneet kävivät keskustelua ja saivat apua.

Vaikka heidät on nyt vapautettu, viranomaiset eivät ole virallisesti hylänneet syytteitä heitä vastaan.

Vapauduttuaan Abdo kertoi vankilassa kokemistaan kärsimyksistä ja kiitti sen aikana saamastaan tuesta. Lokakuussa 2024 hän oli ryhtynyt nälkälakkoon protestina vankilassa kokemalleen kohtelulle.

”Koin monia vaikeuksia vankilassa”, Abdo kertoo. ”Ei ole oikein, että viranomaiset riistivät minut pois perheeni luota ja pitivät minua niissä kammottavissa oloissa ainoastaan vakaumukseni vuoksi, johon olen rauhantahtoisesti päättänyt uskoa.”

”Kiitän kaikkia, jotka rukoilivat puolestani vankilassa ollessani ja jotka nyt iloitsevat vapautumisestani.”

Abdo on kotoisin Jemenistä, josta hän joutui uskonsa vuoksi pakenemaan Egyptiin. YK:n pakolaisjärjestö oli antanut hänelle Jemenissä kokemansa vainon vuoksi pakolaisstatuksen. Vapauduttuaan hän lensi Kanadaan, missä hänen perheensä oli häntä odottamassa.

Egyptiläinen Gerges on joutunut piiloutumaan.

Pidätys

Egyptin tiedustelupalvelun agentit tekivät Abdon kotiin ratsian joulukuussa 2021, takavarikoivat kolme tietokonetta ja pidättivät hänet. Hieman aikaisemmin hän oli osallistunut kristillisellä televisiokanavalla ohjelmaan, jossa hän kertoi uskovien kokemasta vainosta Jemenissä.

Myöhemmin viranomaiset saivat selville, että Abdo kuului salaiseen Facebook-ryhmään, jossa oli islamista kristinuskoon kääntyneitä. Hänen syytettiin ”liittyneen terroristiryhmään sen tavoitteet tietäen” sekä ”halveksuneen islamin uskontoa”. Myös Gergesin jäsenyys ryhmässä saatiin selville, ja hänet pidätettiin samoista syistä.

Ihmisoikeusaktiivit sekä Egyptissä että ulkomailla ovat pitäneet miesten saamia syytteitä vähintäänkin kyseenalaisina. Sean Nelson toimii oikeudellisena neuvonantajana Alliance Defending Freedom International (ADF) -ihmisoikeusjärjestössä, joka ajoi miesten vapauttamista. Hän sanoo olleen ”ällistyttävää”, että heitä syytettiin Facebook-ryhmään kuulumisesta. ”Heidän pidättämiselleen ei ollut mitään syytä, he eivät olleet syyllistyneet mihinkään rikokseen”, Nelson sanoo.

Miesten kokemaa epäoikeudenmukaisuutta ja laittomuutta pahentaa myös se, että Egyptin rikoslain mukaan henkilöä voidaan pitää vangittuna ennen oikeudenkäyntiä kaksi vuotta. Abdo ja Gerges olisi siten pitänyt joko vapauttaa tai viedä oikeuteen joulukuussa 2023, mutta Egyptin sisäministeriö kieltäytyi vapauttamasta heitä.

Egyptin viranomaiset vainoavat islamista kristinuskoon kääntyneitä. Egyptiläiset pastorit kertovat viranomaisten tarkkailevan seurakuntia islamista kääntyneiden varalta. Tiedustelupalvelu ahdistelee tietoonsa saamia kääntyneitä, etenkin jos he ovat tulleet julkisesti tunnetuiksi.

Lähteet: ICC, Jubilee Campaign, Morning Star News

Marttyyrien Äänen työ Egyptissä

Egyptissä Marttyyrien Ääni tukee evankeliointityötä, jota tehdään niin median kautta kuin jalkautumalla ihmisten pariin. Egyptistä tehtävä mediatyö tavoittaa myös muita arabiankielisiä maita Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä.

Lahjoitusviite: Raamatut 87188

Kairon pyramidit

”Egyptistä minä kutsuin poikani”

Otsikossa mainittu Raamatun profetia (Mt. 2:15) toteutui, kun pieni israelilainen pakolaispoika lähti Egyptistä kohti koillista. Hänestä tuli kansojen Vapahtaja. Vuosien kuluessa islamin varjo peitti pohjoisen Afrikan, ja maa omistautui toiselle sanomalle. Mutta onko historian kulku muuttumassa? Evankeliumi liikehtii Egyptissä jälleen ja kulkee sieltä kohti muita kansoja.

Lue lisää »

”Kristityt naiset vaarassa Egyptissä” – Radio Dei

Kristittyjen naisten sieppauksia tapahtuu Egyptissä surullisen usein. Heidät pakotetaan kääntymään islamiin ja menemään naimisiin muslimimiehen kanssa. Naisten saaminen takaisin kotiin on vaikeaa, ja jos se onnistuukin, paikallisen häpeäkulttuurin vuoksi elämä

”Egyptin kristityt ja kiristyvät olosuhteet” – Radio Dei

Päätoimittaja Ilpo Jokimäki vieraili elokuussa Egyptissä tutustumassa Marttyyrien Äänen tukemaan etulinjan työhön. Mikä on kristittyjen tilanne tämän päivän Egyptissä? Entä miten evankeliumi etenee Pohjois-Afrikan alueella? Tässä Sari Palomäen tekemässä haastattelussa

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print