Your Cart

”Vaikeuksissakin tunnen rauhaa” – Afgaaniuskovan todistus

Haider, oikealla, ottaa vastaan ääniraamatun.

Marttyyrien Ääni tukee Afganistanista Pakistaniin paenneita kristinuskoon kääntyneitä yhteistyökumppanimme Nargusin ja hänen johtamansa Light for the Nations -järjestön (LFTN) kautta. Nargus matkustaa säännöllisesti tapaamaan näitä pakolaisia, ja raporteissaan hän kertoo heidän todistuksiaan.

Tulevien viikkojen aikana julkaisemme neljän afgaanikristityn vaikuttavat ja koskettavat kertomukset siitä, miten heistä tuli Kristuksen seuraajia.

Minun nimeni on Haider. Minulla on kolme tytärtä. Afganistanissa toimin kristityn perheen autonkuljettajana.

Näin, kuinka he elivät rakkauden täyteistä elämää ja mietin itsekseni: ”Mitä sellaista heillä on, että he ovat aina onnellisia ja heillä on rauha?”

Vastauksen sain muutamaa päivää myöhemmin, kun nuorin tyttäreni sairastui.

Menin työnantajani luo pyytämään vapaata ja rahaa lainaksi. Olin yllättynyt nähdessäni, miten työnantajani oli äärimmäisen huolissaan tyttäreni puolesta. Hän soitti vaimolleen ja he molemmat tulivat kanssani sairaalaan. He myös maksoivat kaikki sairaalakulut. He rukoilivat sairaalassa perheeni kanssa. He kumpikin itkivät rukoillessaan, ja se hämmästytti minua.

Tyttäreni parantui ja hän pääsi pois sairaalasta. Minun oli mahdotonta lakata ajattelemasta, miten työnantajani ja hänen perheensä olivat suhtautuneet tyttäreeni. Eräänä päivänä kysyin häneltä, miksi hän on minua ja perhettäni kohtaan niin hyvä, ja miksi hänellä on aina mielenrauha.

Hymyillen hän vastasi: ”Minun Jeesukseni opetti minua tekemään hyvää kaikille, ja Hän on antanut minulle rauhan.”

Nämä sanat kuultuani jotain syttyi sisälläni ja pyysin isäntääni opettamaan minulle Raamatusta ja Jeesuksesta. Muutokseni alkoi, ja eräänä päivänä tunnustin Jeesuksen Vapahtajakseni.

Minä ja perheeni käännyimme kristinuskoon. Kääntymykseni jälkeen tunsin samaa rauhaa, jota olin nähnyt työnantajani perheessä. Minä ja perheeni vahvistuimme uskossamme ja kävimme joka sunnuntai seurakunnassa. Työnantajani ja hänen perheensä tukivat minua paljon.

Sitten Taleban tuli valtaan. He alkoivat etsiä kristittyjä ja koska olin kristinuskoon kääntynyt, päätin perheeni tähden paeta Pakistaniin. Täälläkin olemme vaarassa kääntymyksemme tähden.

Olen hyvin kiitollinen Marttyyrien Äänelle ja LFTN:lle, sillä tänne muutettuani tunsin tyhjyyttä, koska en kuullut Jumalan Sanaa. Nyt tunnen taas olevani kokonainen, kun minulla on tämä ääniraamattu. Voin kuunnella sitä aina halutessani.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print