Your Cart

Afganistan – Roohullahin oli lähdettävä

Afganistan – Roohullahin oli lähdettävä

Lukuisat afgaanikristityt joutuivat pakenemaan Talebanin valtaannousun myötä elokuussa 2021. Roohullah oli yksi heistä. Hänet tiedettiin yleisesti kristinuskoon kääntyneeksi, joten oli selvää, että Taleban etsisi hänet käsiinsä.

Monet afgaanit matkustivat ensin Qatariin ja sieltä edelleen vapaisiin länsimaihin. Roohullah perheineen oli kuitenkin heidän joukossansa, jotka ylittivät rajan Iranin, Uzbekistanin, Tadzikistanin ja Pakistanin kaltaisiin naapurimaihin, missä islam on valtauskonto ja mahdollisuus joutua vainotuksi alituisena uhkana.

Vaikka Roohullah ajettiin pois kotoaan ja hän on nyt muukalainen vieraassa maassa, hän kokee yhä, että Kristuksen kutsu olla opetuslapsena ja tehdä opetuslapsia ei ole paikasta kiinni.

Hän alkoi palvella ja evankelioida heti, vielä asettautuessaan elämään pakolaisena. Ensin muita afgaaneja, sitten uuden asuinmaansa muslimeja.

Toisten pakolaisten keskuudessa maaperä on ollut evankeliumille otollinen. Monet ovat turhautuneita Talebaniin ja sen radikaaliin, apokalyptiseen islamin tulkintaan ja he ovat avoimia kuulemaan evankeliumin rakastavasta Jumalasta, joka antaa syntimme anteeksi.

Roohullah pitää yhteyttä myös ystäviinsä Afganistanissa, rohkaisee uskovia ja todistaa uskosta osattomille. Hän on kiitollinen, että Taleban ei ole katkaissut internetyhteyksiä Afganistaniin.

Toivo kotiinpaluusta

Yksi este evankeliumille Afganistanissa on vahva islamilainen kulttuuri-identiteetti. Useimpien afgaanien mielestä islaminuskoisuus on erottamaton osa afgaanin identiteettiä.

Kuten eräs afgaani sanoi evankeliumin hänelle kertoneelle uskovalle: ”Sanomasi hyväksyminen olisi kuin sylkisin isäni ja isoisäni kasvoille.”

Kulttuurissa, jossa vanhimpia kunnioitetaan, jokainen afgaani tietää, että islamin profeetan hylkääminen Jeesuksen vuoksi olisi ”kulttuurinen itsemurha”, joka johtaa eroon perheestä, ystävistä ja mahdollisuuksista.

Roohullah on kaikesta huolimatta sinnikäs ja kylvää evankeliumin siemeniä palvellessaan toisia. Hän tietää, että afgaanit voivat torjua hänet ja hänet voidaan jopa palauttaa Talebanien hallitsemaan kotimaahansa, jos nykyisen asuinmaan viranomaiset kokevat hänen evankeliointinsa uhkaksi. Siitä huolimatta hän jatkaa uskollisesti työtään.

Roohullah ja monet muut afgaaniuskovat unelmoivat päivästä, jolloin he voisivat palata kotimaahansa ja jatkaa henkilökohtaista todistamista muiden afgaanien parissa. Tällä hetkellä ei tiedetä mitä tapahtuisi afgaanikristitylle, joka yrittäisi palata. Päästettäisiinkö heitä edes maahan? Kaiken epävarmuuden keskellä afgaaniuskovat rukoilevat Herraa, että Hän antaisi heidän palata jatkamaan maanmiestensä evankeliointia.

Lähde: Marttyyrien Ääni

Afganistan – Abdullah päätti jäädä

Afgaanikulttuurissa naapureista puhutaan henkilöinä, jotka ”jakavat meidän varjomme”. Alun perin sillä lienee tarkoitettu ihmisiä, jotka istuvat saman puun varjossa. Joten, kun afgaani muuttaa, hänen sanotaan ”vaihtavan varjoaan”. Talebanin vallattua Afganistanin

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print