Your Cart

Vaalitulokset aiheuttavat huolta Intian kristityissä

Tavanomaisia uskovien kokoontumisiakin voidaan väittää tilaisuuksiksi, joissa pakkokäännytetään hinduja.

Viidessä Intian osavaltiossa on pidetty vaalit, joissa on valittu osavaltion uusi hallinto. Neljässä näistä osavaltioista Bharatiya Janata -puolue (BJP) saavutti voiton. Intian pääministeri Narendra Modin johtaman BJP:n valtakaudella Intian kristittyjen tilanne on jo vuodesta 2014 ollut heikkenemässä.

Nyt pidettyjen vaalien myötä BJP säilytti valtansa neljässä osavaltiossa, kuten Intian väkiluvultaan suurimmassa Uttar Pradeshin osavaltiossa. Lisäksi BJP voitti vaalin pohjoisessa Uttarakhandissa, Lounais-Intian Goalla sekä Koillis-Intian Manipurissa.

Pohjoisessa Punjabin osavaltiossa BJP hävisi.

Viime vuonna Uttar Pradeshin osavaltiossa tapahtui Intian osavaltioista eniten hyökkäyksiä kristittyjä vastaan. United Christian Forum kertoo tilastoineensa 102 tapausta.

Joitakin päiviä ennen äänestystuloksen julistamista äärihindut olivat varoittaneet joitakin kristittyjä, että Uttar Pradeshin kristityillä voi olla edessään ”hävittäminen”.

”Hindujohtaja on jo uhannut meitä, että he odottavat vaalituloksia, ja sen jälkeen he hävittävät kristityt Uttar Pradeshista”, kertoi paikallinen kristitty Emmanuel Singh, The Telegraph -lehden mukaan.

Singhin isän, pastori Nandu Nathanael Singhin kimppuun hyökättiin aiemmin.

Singh oli lukemassa Raamattua rukouskokouksessa 25 muun kristityn kanssa, kun hän kuuli huutoa. ”Tuokaa petturi ulos”, kuuluivat huudot. Joukko äärihinduja oli poliisien ohella kerääntynyt hänen kotinsa ulkopuolelle syyttämään häntä hindujen pakkokäännytyksestä.

”Vapauttakaa Intia kristityistä papeista”, he lisäksi huutivat.

Muutaman tunnin päästä Nathanael Singh ja hänen vaimonsa Savita olivat pidätettyjä ja heitä syytettiin laittomasta käännyttämisestä, laittomista uhkauksista sekä tahallisesta hinduismin loukkaamisesta. He vapautuivat viisi kuukautta myöhemmin.

Kymmenessä Intian osavaltiossa on nyt pakkokäännyttämisen kieltävä laki. Lain perusoletus on, että kristityt pakottavat tai lahjovat hinduja kääntymään kristinuskoon.

Joissakin osavaltioissa nämä lait ovat olleet voimassa jo vuosikymmeniä, mutta yhtäkään kristittyä ei tähän mennessä ole tuomittu pakkokäännyttämisestä. Lain nojalla äärihindut kuitenkin jatkuvasti syyttävät kristittyjä ja oikeuttavat väkivaltaiset hyökkäyksensä.

Vuosi 2021 oli Intian kristityille väkivaltaisin vuosi tähän saakka. United Christian Forum tilastoi vuoden aikana 486 hyökkäystä.

Lähteet: Christian Post, The Telegram, United Christian Forum

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print