Your Cart

Miten joulun aika sujui kristityille vaikeissa maissa?

Joulun aika on tämänhetkisten tietojen mukaan sujunut suhteellisen rauhallisesti maissa, joissa kristityillä on usein jouluna ollut vaikeaa. Lisäksi jouluviikolla pakistanilainen perhe sai 14-vuotiaan siepattuna olleen tyttärensä takaisin. Kuubassa puolestaan pidettiin oikeudenkäynti vangittuna ollutta pastoria vastaan.

Joulu kielletty Kiinassa

Kiinassa oli paikoitellen ohjeistettu kouluja ja päiväkoteja varmistamaan, että lapset tai heidän opettajansa eivät juhlistaisi joulua sen enempää koulussa kuin kodeissaankaan. Ohjeistuksen kerrottiin tulleen aivan Kiinan hallinnon huipulta. Määräyksessä kerrottiin joulun olevan länsimainen juhla, joka vahingoittaa kiinalaista kulttuuria.

Vaino ei väistynyt kiinalaisen Early Rain -seurakunnan yltä joulunakaan: jouluaattona seurakunnan vanhimmistoon kuuluva Li Yingqiang pidätettiin ennen puoli kahdeksaksi illalla suunniteltua Zoomin kautta pidettävää joulusaarnaansa. Hänen kerrottiin ”häirinneen yleistä järjestystä”. Seurakunta kokoontui Zoomin kautta kuitenkin muutoin suunnitellusti, mutta ilman pastoria, joka päästettiin vapaaksi vasta puolenyön jälkeen.

Intiassa hyökkäys kirkkoon, Indonesiassa tuhansittain poliiseja turvaamassa joulua

Intiassa Haryanan osavaltiossa tunkeuduttiin tapaninpäivänä kirkkoon ja siellä tehtiin tuhoja. Valvontakameroista näkyy, kuinka kaksi miestä kiipeää kirkon muurin yli ja tärvelee Jeesusta esittävän patsaan. Tapauksesta on ilmoitettu poliisille.

Karnatakan osavaltiossa parlamentin lainsäädäntökomitea on ennalta arvellun mukaisesti 23. joulukuuta esittänyt pakkokäännyttämisen kieltävän lain käyttöönottoa osavaltiossa. Seuraavaksi laki menee lopullisesti hyväksyttäväksi ja otetaan käyttöön. Karnatakasta tulee näin Intian kymmenes osavaltio, jossa tämän kaltainen laki on voimassa. Väkivalta kristittyjä vastaan kiihtyi osavaltiossa jo siinä vaiheessa, kun lain käyttöönotosta vasta puhuttiin.

Indonesiassa 43.000 poliisia määrättiin suojelemaan kirkkoja joulun aikaan, ja kristityt saivat viettää joulua rauhallisin mielin.

Kuubalainen pastori odottaa tuomiotaan

Oikeudenkäynti kuubalaista, heinäkuusta saakka vangittuna ollutta pastori Lorenzo Rosales Fajardoa vastaan järjestettiin 20. ja 21. joulukuuta. Samassa oikeudenkäynnissä oli syytettynä myös muita heinäkuussa rauhanomaiseen mielenosoitukseen osallistuneita. Heidän kaikkien väitettiin yllyttäneen ihmisiä hyökkäämään poliiseja vastaan väkivaltaisesti.

Pastorin vaimo Maridilegnis Carballo kuvaili kahta oikeudenkäyntipäivää ”päiviksi, jolloin totuus ei vallinnut”. Vaimon mukaan oikeudenkäynti oli ”näytös”, jossa esitetyt väitteet eivät perustuneet tosiasioihin.

Syytetyille kerrottiin, että oikeus antaa tuomionsa tammikuun 5. päivä.

Pakistanilainen tyttö takaisin vanhemmilleen

Pakistanissa oikeus määräsi keskiviikkona 22. joulukuuta, että 14-vuotiaan Arzoo Rajan huoltajuus annetaan takaisin hänen vanhemmilleen. Arzoo todisti tuolloin oikeudessa, että hän haluaa palata vanhempiensa luo turvakodista, missä hän oli viettänyt vuoden verran sen jälkeen, kun hänet otettiin pois sieppaajaltaan.

Arzoo joutui siepatuksi, pakkokäännytetyksi islamiin ja naimisiin 44-vuotiaan sieppaajansa kanssa viime vuoden lokakuussa. Viime vuoden marraskuussa hänet otettiin pois sieppaajaltaan, mutta häntä ei annettu takaisin vanhemmilleen vaan hänet majoitettiin turvataloon. Tuolloin Arzoo ilmeisen painostuksen seurauksena sanoi, ettei hän halua palata vanhempiensa luokse. Nyt Arzoo kuitenkin haki lupaa palata kotiin ja se myönnettiin.

Lähteet: Bitter Winter, International Christian Concern, Morning Star News, Free Press Kashmir, The Indian Express, UCA News, Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print