Kitee
Kiteen helluntaiseurakunta Koivulantie 3, Kitee, Suomi"Hän kutsui minua" -kiertueen merkeissä Marttyyrien Ääntä edustavat Hannu Lahtinen ja Petri Nuotio.
"Hän kutsui minua" -kiertueen merkeissä Marttyyrien Ääntä edustavat Hannu Lahtinen ja Petri Nuotio.
Nigerialainen fulani-muslimi kohtasi Jeesuksen unessa ja päätti lähteä seuraamaan häntä. Kääntyminen kristityksi johti hänet perheensä hylkäämäksi ja vainottavaksi. Nyt hän auttaa uusia kristittyjä kasvamaan uskossa.
Tämän päivän Euroopan poliittinen ja etninen ilmapiiri vaarallisine filosofioineen tekee esiinmarssiaan monissa Euroopan maissa. Ihmisyydestä vääristyneet käsitykset ja näkemykset, jotka vain jokin vuosikymmen sitten olivat vastoin yleistä ajattelua, saavat yhä enemmän jalansijaa. Kristittyihin, juutalaisiin ja romaneihin kohdistuu kaiken aikaa enemmän vihapuhetta ja -asennoitumista. Pahimmillaan se on synnyttänyt terroritekoja. Emme voi olla hiljaa, kun kaikki tämä […]
Juhani Huotari on mukana Israel-Apu ry:n Israel-seminaarissa. Hän tulkkaa seminaarissa puhuvaa kuubalaista messiaanista pastoria, jonka jälkeen hän tuo vainotun seurakunnan terveiset.
Miljoonat naiset eri puolilla maailmalla kärsivät sen tähden, että he ovat tulleet uskoon ja haluavat pysyä uskollisina Jeesukselle Kristukselle. Marttyyrien Ääni ry on aloittanut VOM Sisaret -toiminnan, jonka tarkoituksena on yhdistää suomalaisia kristittyjä naisia ja uskonsa tähden vainottuja naisia. Tässä Juhani Huotarin haastattelussa Sari Palomäki ja Ritva Huusko kertovat naisten parissa tehtävästä työstä.
Marttyyrien Ääntä tilaisuudessa edustaa Hannu Lahtinen.
Sisar Kebene on kotoisin Lounais-Etiopiasta. Hän syntyi muslimiperheeseen, eikä kukaan ollut koskaan kertonut hänelle Jeesuksesta. Mutta ollessaan koulussa viidennellä luokalla Jeesus ilmestyi Kebenelle, kun hän oli rukoilemassa perinteistä muslimien salat-rukousta. Jeesus kutsui Kebeneä seuraamaan häntä, ja sille tielle Kebene lähti rohkeasti seurauksista välittämättä.
Brunein viranomaiset valvovat ja rajoittavat kristinuskon harjoittamista ja evankeliointia tiukasti. Uusia kirkkoja ei saa rakentaa ja malaijinkieliset Raamatut ovat kiellettyjä. Näissä olosuhteissa tekevät työtään evankelistat Jasmin ja Nazif. Molemmat ovat olleet pidätettyinä työnsä vuoksi, mutta he jaksavat silti uskoa, että ovet vielä avautuvat.
Marttyyrien Äänen edustajana tilaisuudessa puhuu Hannu Lahtinen.
Veli Zacharias on etiopianjuutalainen, joka muutti perheensä kanssa Israeliin. Hänen tulevaisuuden suunnitelmiin kuului opiskella rabbiksi. Eräässä konferenssissa hän kuitenkin kohtasi Jeesuksen Kristuksen ja tunnusti hänet Messiaakseen, aivan kuten Saulus tarsolainen aikoinaan. Nykyisin hän toimii seurakunnan johtajana Israelissa. Messiaanisten juutalaisten tie Israelissa ei kuitenkaan ole helppo. Hannu Lahtisen tekemässä haastattelussa veli Zacharias kertoo minkälaisia haasteita Jeesukseen […]