Pohjoiskorealainen Hyun-Ok: Mullistavan käskyn koskettama
15.3.2024
Pohjois-Koreassa eläessään Hyun-Ok ei voinut kuvitellakaan joskus kokoontuvansa yhteen toisten kanssa tutkimaan Raamattua. Pohjois-Korean kommunistisessa diktatuurissa oli liian vaarallista edes sanoa olevansa kiinnostunut Raamatusta.
”Pohjois-Koreassa ainoa sallittu ideologia on juche”, Hyun-Ok sanoi. ”Siellä ei kohtaa muita uskontoja. Minulla ei ollut uskontoa, enkä halunnut olla missään tekemisissä minkään uskonnon kanssa.”
Hyun-Ok pakeni Pohjois-Koreasta Kiinaan ollessaan neljissäkymmenissä. Siellä hän meni naimisiin korealaisen miehen kanssa ja perusti perheen. Kiinassa he elivät mukavaa elämää, mutta Hyun-Ok ja hänen miehensä tajusivat, että Etelä-Koreassa työmahdollisuudet olisivat paremmat. He matkustivat Etelä-Koreaan kolmen kuukauden viisumien turvin ja toivoivat voivansa hankkia rahaa ennen kotiin paluuta.
Etelä-Korea kuitenkin karkotti Hyun-Okin miehen takaisin Kiinaan, sillä hänen passinsa suhteen oli epäselvyyksiä. Hyun-Ok teki vaikean päätöksen ja päätti jäädä Etelä-Koreaan toivoen, että perhe voisi lopulta tulla hänen luokseen.
Lohtua etsimässä
Yksin, ilman miestään ja poikaansa, Hyun-Ok masentui ja hänen fyysinen terveytensäkin alkoi kärsiä. Hän etsi apua kaikkialta.
”Minulla oli vaikeaa ja tarvitsin jotain, mihin nojata”, hän sanoi. ”Niinpä käännyin buddhalaisuuden puoleen. Menin temppeliin, jossa minua neuvottiin tekemään tietty rituaali. Tein sen kolme kertaa, mutta siitä ei ollut mitään apua.”
Hyun-Okin epätoivo kasvoi ja hän eristäytyi muista. Hän ei juuri poistunut kotoa eikä pitänyt yhteyttä ystäviinsä. Sitten eräs pohjoiskorealainen ystävä neuvoi häntä kokeilemaan jotain uutta – Raamatun opiskelua.
”Kaikki lähimmät ystäväni kävivät raamattukoulussa, ja yksi ystävistäni rohkaisi minuakin mukaan”, hän sanoi. ”Hän sanoi minulle, että tulossa oli leiri, jolle voisin osallistua, ja jos pitäisin siitä, voisin ilmoittautua raamattukouluun. Niinpä menin leirille ja päädyin ilmoittautumaan sen jälkeen raamattukouluun.”
Hyun-Ok alkoi tutkia Luukkaan evankeliumia. Hän ei kunnolla ymmärtänyt lukemaansa, mutta suoritti saamansa kotitehtävät.
”Kaikki vaikutti aluksi oudolta”, hän sanoi. ”Olen kuitenkin sellainen ihminen, että jos saan tehtävän, teen sen valmiiksi. Tein tehtävää kuukauden. Heräsin, söin aamiaisen ja tein tehtävää aamukolmeen saakka.”
Tehtävää tehdessään Hyun-Ok muisti jotain, mitä oli kuullut Jeesuksen opetuksista Pohjois-Koreassa asuessaan. Hän päätti etsiä kohdan Raamatusta ymmärtääkseen sen paremmin.
Rakkaus voittaa
”Pohjois-Koreassa vihasin kristinuskossa eniten sitä, miten kristityt sanovat, että jos joku lyö sinua yhdelle poskelle, sinun pitäisi kääntää hänelle toinenkin poski”, hän sanoi. ”Siinä ei ollut mitään järkeä! Siksi Raamattua lukiessani se asia kiinnosti minua eniten. Luin kohdan, missä Jeesus käski rakastamaan Jumalaa, rakastamaan lähimmäistä ja rakastamaan vihollistakin. Se teki minuun vaikutuksen.”
Ajatus anteeksi antamisesta heille, jotka ovat tehneet sinulle vääryyttä, oli Hyun-Okille vieras, sillä hän oli kasvanut kulttuurissa, missä vallitsevat epäluottamus ja vainoharhaisuus. Pohjoiskorealaisten arkea hallitsevat ”Kymmenen periaatetta”, joissa vaaditaan ehdotonta tottelevaisuutta Kim-perheen ideologialle ja kannustetaan ilmiantamaan heitä, jotka eivät elä hallitsijoiden määräämien periaatteiden mukaisesti.
Mutta mitä enemmän Hyun-Ok tutki Jeesuksen elämää ja opetuksia, sitä enemmän hänen rakkautensa ja myötätuntonsa vetivät häntä puoleensa. ”Luin Kristuksen kuolemasta ja opin, että Jeesus kuoli syntiemme tähden”, hän sanoi. ”Joten, jos on joku tuollainen, joka kuolee ristillä minun syntieni vuoksi, ja hän neuvoo kääntämään toisen posken, miksi en tottelisi? Ja liikutuin, kun Getsemanen puutarhassa Jeesus sanoi: ’Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun.’”
Jeesuksen rakkauden valloittama Hyun-Ok otti Kristuksen vastaan.
Nyt, vähän yli vuosi tuosta päivästä, Hyun-Ok käy edelleen raamattukoulussa. Hän rohkaisee myös muita pohjoiskorealaisia loikkareita mukaan näihin tapaamisiin, jotka ovat osa suurempaa suunnitelmaa evankelioida pohjoiskorealaisia kaikkialla, missä heitä on.
”Maailmassa on niin paljon kaltaisiani, jotka ovat harhailleet”, hän sanoi.
Hyun-Ok pyysi rukoilemaan, että hänen poikansa tulisi tuntemaan saman toivon ja rauhan, jonka hän itse löysi Kristuksessa. Poikakin asuu nykyisin Etelä-Koreassa, mutta hän ei ole osoittanut kiinnostusta kristinuskoa kohtaan.
Ja lopuksi Hyun-Ok pyytää rukoilemaan pohjoiskorealaisten puolesta. ”Pohjois-Korealla on aina paikka sydämessäni”, hän sanoi. ”Aina kun rukoilen yksin kotonani, rukoilen Pohjois-Korean puolesta. Rukoilen, että pohjoiskorealaiset tulisivat tuntemaan Jumalan.”
VOM Siskot – Jumala otti käyttöönsä Seon raskaat kokemukset
Rouva Seo joutui elämänsä suurimpaan koettelemukseen yrittäessään pakoa Pohjois-Koreasta. Sen seurauksena hän päätyi vankilaan. Jumala kuitenkin otti hänen vaikeat kokemuksena käyttöönsä, ja nyt rouva Seo palvelee muita pohjoiskorealaisia naisia, joilla on samankaltaisia kokemuksia, kuin hänellä itsellään.
Pohjois-Korea – Uskovat vankileireille teljettyinä
Pohjois-Koreassa kaikkia kristityiksi paljastuvia, kristinuskoa tai Raamattua kohtaan kiinnostusta osoittaneita, pidetään valtion vihollisina. Tällä hetkellä noin 30 000 kristityn arvioidaan olevan vangittuna Pohjois-Koreassa, epäinhimillisissä oloissa kärsien. Diakoni Jang ja Kyung Jae Kim ovat kaksi heistä. Zheng Wen Shi, joka tunnetaan myös nimellä diakoni Jang, on Pohjois-Korean ja Kiinan kansalainen, joka
Pohjois-Koreassa pidätetty viisi kristittyä
Viisi kristittyä pidätettiin Pohjois-Koreassa, kun he olivat sunnuntaina kokoontuneet yhteen rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Uskonnot on Pohjois-Koreassa kielletty, joten heidät luultavasti lähetetään työleirille. Kuten he olivat tehneet joka sunnuntai, viisi kristittyä oli kello viideltä aamulla kokoontunut maataloon rukoilemaan ja lukemaan Raamattua. Mutta tällä kertaa poliisit olivat odottamassa heitä. Ilmiantaja oli
”Herra Leen dramaattinen pako suljetusta maasta” – Radio Dei
Elämä kuljetti Etelä-Koreassa syntyneen herra Leen Pohjois-Koreaan. Nälänhädän alkaessa hän pakeni maasta mutta joutui vangituksi äärimmäisen vaikeisiin oloihin. Miten hän lopulta pääsi turvaan Etelä-Koreaan ja sai armon tulla Jumalan lapseksi?
”Tässä ohjelmassa on totuus” – Radio Patmos
Pohjoiskorealainen kalastaja kuunteli öiseen aikaan kristillistä radio-ohjelmaa. Se muutti hänen ja hänen perheensä elämän. Maassa ei ole muuta keinoa kuulla evankeliumin sanomaa. Kiinassa suuntaus on samankaltainen. Viranomaiset tekevät kaikkensa tukahduttaakseen
”Jeesus Kristus kohtasi minut vankilassa” – Radio Patmos
Pohjoiskorealainen Rouva P. oli korkeassa asemassa kotimaassaan. Hyvän taustansa ja korkean asemansa ansiosta hän kuvitteli olevansa turvassa. Niinpä hän alkoi ottaa suuria riskejä vaurastuakseen. Kiinni jäätyään hän päätyi työleirille. Sillä