Pelkoa ja surua Nigeriassa

Nigerian Kadunan osavaltiossa Justina ja hänen kaksivuotias poikansa surevat fulani-militanttien surmaamaa rakastaan.

Helmikuisena aamuna Justinan aviomies, Nehemia, ja yksi hänen ystävistään kipusivat moottoripyörän selkään ja ajoivat läheiseen kylään kertomatta Justinalle, minne he olivat menossa tai mitä he olivat tekemässä.

Seuraavan vuorokauden puolella, aamuyhdeltä, Justina heräsi ovelta kuuluneeseen koputukseen. Oven takana odotti naapuri, joka kertoi, että Nehemian ystävän ruumis oli löydetty palavan moottoripyörän vierestä. Nehemiasta ei näkynyt jälkeäkään.

Justina ja muut kyläläiset pelkäsivät miesten joutuneen fulanien hyökkäyksen kohteeksi. Fulanit olivat äskettäin tehneet hyökkäyksiä läheisiin kyliin, mutta Justina toivoi Nehemian onnistuneen jotenkin pakenemaan.

Aamun valjettua naapurikylän miehet toivat kuitenkin Justinalle Nehemian ruumiin.

”Halusin kuolla”, Justina muistelee.

Myöhemmin samana päivänä naapurit hoitivat Justinan poikaa, kun Justina hautasi miehensä.

Myöhemmin hän sai tietää, että Nehemia oli mennyt läheiseen kylään kastamaan joitakin uusia uskovia, jotka kuuluivat heidän seurakuntaansa.

Justina pelkäsi fulanien hyökkäävän heidän kyläänsä, eikä hän pystynyt nukkumaan omassa kodissaan. Hän siirtyi poikansa kanssa anoppinsa luo, kunnes jonkin aikaa sitten he muuttivat takaisin omaan kotiinsa. ”En sano, että pelkoni olisivat kokonaan poissa”, hän sanoi.

Justinan pelko sekoittuu suruun. Hän kamppailee päivittäin menetyksensä kanssa ja itkee usein Nehemiaa ajatellessaan. ”Puolisoni menettäminen oli todella raskasta”, hän sanoi, ”mutta Jumala on antanut minulle voimia kestää menetyksen ja jatkaa eteenpäin.”

Eteenpäin työssä

Justina viljelee yhä maata, jota hänen aviomiehensä aiemmin hoiti. Se sijaitsee noin tunnin kävelymatkan päässä kotoa. Hän tarkkailee valppaasti mahdollisia vaaroja. “Kun kuulen, että fulanit ovat alueella, minä pysyn kotona”, hän sanoi. ”En ole koskaan kohdannut heitä maapalstallani.”

Vaikka Justina menetti miehensä siksi, että tämä seurasi uskollisesti Kristusta, Justina sanoo, että hän ei voi kuvitellakaan koskaan jättävänsä Jeesusta. ”Hän on tehnyt puolestani kaiken”, hän sanoi. ”Kun olen sairas, Hän parantaa minut. Kun rukoilen, Hän vastaa. Näen Hänen tekonsa kaikkialla elämässäni. Siksi minä en koskaan hylkää Häntä.”

Justina ei osaa lukea, mutta hänestä on ihanaa kuunnella, kun Jumalan Sanaa luetaan ääneen seurakunnassa. Hän jatkaa myös työtään osana seurakunnan kuoroa. ”En lakkaa laulamasta”, hän totesi. ”Kun palvelen Jumalaa täydestä sydämestäni, se tekee Hänet iloiseksi.”

Justina pyytää, että uskovat rukoilisivat hänen ja hänen poikansa puolesta, mutta myös kaikkien Etelä-Kadunan kristittyjen puolesta. ”Toivoisin heidän rukoilevan jatkuvien hyökkäysten puolesta, että ne loppuisivat”, Justina toivoo.