Your Cart

Nigeriassa jälleen surmattu kristittyjä, sotilaat sivustakatsojina

Eräässä aiemmassa hyökkäyksessä poltettu koti.

Anchan kylässä surmattiin 11. tammikuuta 18 kristittyä, kuusi heistä lapsia.

Ancha sijaitsee Plateaun osavaltiossa, noin kahden tunnin ajomatkan päässä osavaltion pääkaupungista Josista. Henkiin jääneet kertoivat hyökkääjien olleen fulaneja, joista osa oli pukeutunut mustiin vaatteisiin, osa Nigerian armeijan univormuihin.

Kylässä oli hyökkäyksen aikaan kolmekymmentä AK47-kivääreillä aseistautunutta sotilasta, joiden parakkina toimi kylän luokkahuone. Mutta vaikka sotilaat olivat kylässä, he eivät puolustaneet sitä hyökkääjiltä. Sen sijaan he katselivat vieressä, kun kodit paloivat maan tasalle, autoja ja ruokaa tuhottiin ja kyläläisiä tapettiin. Sotilaat suojelivat ainoastaan kahta omaa ajoneuvoaan ja majapaikkaansa, luokkahuonetta.

Tammikuun 23. päivänä, iltayhdeksän aikoihin, neljä kristittyä surmattiin Dungin kylässä lähellä Josin kaupunkia, kun he olivat palaamassa kotiin kaivokselta. Tästä hyökkäyksestä selviytynyt henkilö kertoo, että hyökkääjät puhuivat fulania ja hausaa ja olivat pukeutuneita armeijan univormuihin. Myöhemmin paikalta löydettiin kolmetoista hylsyä ammuksista, jollaisia käytetään armeijan aseissa.

“Dungin kylä on ollut turvapaikka pakenemaan joutuneille kristityille vuodesta 2017 lähtien”, kertoo avustustyöntekijä Yil Gonsum. ”Vuonna 2018 sadat pakenemaan joutuneet kristityt saapuvat Dungiin Miangon maakunnasta turvapaikkaa etsien, mutta nyt sekä kertaalleen paenneet että Dungissa entuudestaan asuneet kristityt ovat joutuneet vakavan hyökkäyksen kohteiksi.”

Eteläistä ja itäistä Josia kansallisessa parlamentissa edustava Dachung Musa Bagos kommentoi hyökkäyksiä. Hän sanoi tapahtuneiden herättäneen kysymyksiä turvallisuusjoukkojen halukkuudesta estää surmia. “Olen vihainen ja raivoissani vaalipiirissäni päivittäin tapahtuvista hyökkäyksistä. Haluan kertoa, että aion puhua näistä keskuudessamme olevista tunteettomista rikollisista, kunnes heistä on päästy eroon.”

Tammikuun 24. päivänä neljä kristittyä surmattiin jumalanpalveluksen jälkeen Kwallin maakunnassa Plateaun osavaltiossa. Eräs kylän asukas kertoi, että sotilailla on lähistöllä asemapaikka, ja myöhemmin hyökkäyksen jäljiltä löydettiin armeijan aseisiin kuuluvien ammusten hylsyjä.

Lähteet: Morning Star News, International Christian Concern

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print