Your Cart

”Mietin, miksei hän ole luonani?” – Kuubalaisperheen epätietoisuus jatkuu

Pastori Lorenzo ja vaimo Maridilegnis.

Kiitos kaikille, jotka olette rukoilleet pastori Lorenzon puolesta, jota pidetään huippuvartioidussa vankilassa, ja jota uhataan kymmenen vuoden vankeusrangaistuksella.

Pastori Lorenzon oikeudenkäynti pidettiin joulun alla, ja tuomio piti julistaa aiemmin tässä kuussa. Hänen perheensä ei kuitenkaan ole kuullut mitään, ja on joutunut odottamaan uutisia ahdistuneina ja huolissaan.

David, pastorin 18-vuotias poika kertoo: ”He viivyttelevät prosessia, syyttävät epäreilusti miestä, joka ei tehnyt mitään väärää. Kukaan ei ymmärrä, kuinka paljon kaipaan häntä. Toivon ainoastaan, että isäni olisi täällä, meidän kanssamme, en mitään muuta.”

Pastori Rosales Fajardo pidätettiin heinäkuun 11. päivä, kun hän lukuisten muiden kuubalaisten ohella oli osoittamassa mieltään Kuuban hallitsijoita vastaan. Hän on siitä lähtien ollut pidätettynä. Myös tuolloin 17-vuotias David pidätettiin isänsä kanssa. Heidät erotettiin toisistaan, ja David oli viikon pidätettynä. Sinä aikana pastorin vaimolle ja Davidin äidille Maridilegnisille ei kerrottu, missä he ovat.

Maanantai-iltana 24. tammikuuta poliisit saapuivat perheen kotiin. Maridilegnisille ja Davidille ojennettiin haaste saapua poliisiasemalle seuraavana päivänä.

Toistaiseksi ei tiedetä, miksi heidät kutsuttiin, eikä myöskään, mitä poliisiasemalla tapahtui. Epäillään kuitenkin, että poliisit yrittävät uhkailemalla vaientaa perheen, etteivät he enää pitäisi pastorin asiaa esillä.

Rukoile tämän perheen puolesta heidän vaeltaessaan tämän pimeän laakson läpi!

Lähde: Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print