
Algeriassa Muhammedin pilkasta viideksi vuodeksi vankilaan tuomitun Slimane Bouhafsin vetoomusoikeudenkäynti pidettiin tiistaina. Päätös ilmoitetaan 6. syyskuuta, rukoilkaa sen puolesta. Tuomari kieltäytyi päästämästä Bouhafsia vapaaksi, vaikka hän oli silminnähden väsyneen ja sairaan oloinen. Toisin kuin viranomaiset väittivät, Bouhafs on nyt kertonut, että hän ei suinkaan päättänyt edustaa itseään ensimmäisessä oikeudenkäynnissä, vaan hänen ei annettu hankkia asianajajaa. Hänelle ei annettu myöskään aikaa valmistella omaa puolustustaan.
Lähteet: Middle East Concern, Tout sur l’Algeríe

Sudanissa jatkui maanantaina oikeudenkäynti Kuwa Shamalia, Hassan Taouria, Abdulmonem Abdumawlaa ja Petr Jasekia vastaan. Syyttäjä vaatii heille ankarinta mahdollista rangaistusta siitä, että he ovat esittäneet väitteitä kristittyjen vainosta Sudanissa. Oikeudenkäynnissä oli tällä kertaa paikalla runsaasti ulkomaalaisia diplomaatteja ja ihmisoikeusjärjestöjen edustajia. Oikeudessa esiteltiin Jasekilta takavarikoituja valokuvia. Tilanteen tekee erittäin vakavaksi se, että joissakin kuvissa Jasekin seurassa on SPLM-N:n jäseniä. SPLM-N on Sudanin armeijaa vastaan taisteleva kielletty poliittinen puolue ja sotilaallinen järjestö. Se taistelee erityisesti kristillisenemmistöisessä Etelä-Kordofanissa, jossa Sudanin joukot pommittavat jatkuvasti siviilikohteita. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, milloin käsittely jatkuu. Lähteet: Sudan Tribune, World Watch Monitor

Syyrian Alepposta kantautuvat uutiset ovat synkkiä, mutta valonsäteitäkin on nähtävissä. Kapinallisten hallussa olevassa Aleppon itäosassa on loukussa noin 250.000 siviiliä. Länsiosa on hallituksen hallinnassa, ja siellä asuu noin miljoona siviiliä, joista noin 40.000 on kristittyjä. Vaikeasta tilanteesta huolimatta läntisen Aleppon seurakunnat jatkavat palvelutyötään, tarjoten ihmisille toivoa paremmasta. Aleppon Pyhän Eliaksen katedraali huolehtii noin 4000 äskettäin pakenemaan joutuneesta perheestä, puolet heistä muslimeja, puolet kristittyjä. Jesuiittapappi Isä Ziad Hilal sanoo heidän seurakuntiensa tarjoavan noin 7500 ateriaa joka päivä. Kiitos Jumalalle näistä seurakunnista, vahvistakoon ja varustakoon Jumala heitä jatkamaan avustustyössään. Lähde: Religious Liberty Prayer Bulletin
Pdf-versio tästä klikkaamalla.