Your Cart

Kiina – Pastori Yang Hua hakattu poliisiasemalla

Pastori Yang Hua perheensä kanssa. Kuva: ChinaAid

Vankeustuomionkin kärsinyt pastori Yang Hua on hakattu poliisiasemalla sunnuntaina 23. toukokuuta.

Elävät kivet -kotiseurakunnan (Huoshi-seurakunta) pastorina toimiva Yang Hua oli aikeissa käydä tapaamassa kristittyjä Qingdaon kaupungissa maanantaina 24. toukokuuta. Viranomaiset saivat tietää suunnitelmasta, ja ilmeisesti tarkoituksenaan estää häntä suorittamasta vierailua, hänet hakattiin poliisiasemalla.

Hänen pahoinpitelijänsä oli siviiliasuinen henkilö, joka väitti olevansa seutukunnan poliittisten ja oikeudellisten asioiden komitean edustaja. Paikalla oli myös kolme muuta viranomaista.

Pahoinpitelyn jälkeen pastori kuljetettiin ambulanssilla paikallisen sairaalan ensiapuun. Hänellä oli naarmuja korvassaan ja kaulassaan sekä tinnitusta. Lisäksi hänellä jo aiemminkin esiintynyt haimatulehdus uusiutui. Yang käy läpi lisää terveystarkastuksia lähipäivinä, muista häntä rukouksin!

Yang Hua vapautui vankilasta kesäkuussa 2019 oltuaan vangittuna kaksi ja puoli vuotta ”valtion salaisuuksien vuotamisesta”. Seurakunnan toinen pastori, Su Tianfu, tuomittiin toukokuussa 2018 vuodeksi vankilaan. Tuomion täytäntöönpanoa lykättiin kahdella vuodella, ja vankeuden jälkeen seuraa puoli vuotta kotiarestia.

Ennen vankeuttaan antamassaan videohaastattelussa Yang Hua kertoi ajattelevansa, että vaino on Jumalan asettama koe, jolla todelliset kristityt erotetaan muista, ja joka tekee kristityistä vahvempia.

Lähteet: ChinaAid, Christian Solidarity Worldwide

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print