Jumala toimii Ukrainassa

Kun Valeri Antonjuk miettii kuluneita kahtatoista kuukautta monet tunteet kulkevat hänen lävitseen. Sanoinkuvaamattomien kärsimysten luomaa epätoivoa. Mutta myös kiitollisuutta Jumalan läsnäolosta, ihmeistä ja varjeluksesta.

Ukrainan Baptistiunionin johtaja, 53-vuotias Valeri Antonjuk, asui vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa Irpinissä. Sodan alussa Venäjän sotilaat tuhosivat kaupungin ja surmasivat asukkaita käsittämättömällä julmuudella.

Helmikuun 23. päivänä viime vuonna, hyökkäystä edeltävänä iltana, Antonjukin perhe lähti Irpinistä Kieviin. Se säästi heidät monelta kärsimykseltä.

Aluksi he olivat varmoja, että Kievkin jäisi hyökkääjien jalkoihin. ”Mutta Jumala teki ihmeen”, hän sanoo.

Paeta vai jäädä?

Antonjukille ja monille muille pastoreille sodan ensimmäiset kuukaudet olivat logistiikan, kuljetusyhteyksien, rakentamisen aikaa. Kuinka koordinoida humanitaarista apua? Miten saada apua maahan ja jakaa se hyvin?

Koko maa oli myllerryksessä. Sotimaan kykenevät miehet kutsuttiin rintamalle, monet naiset ja lapset pakenivat. Jotkut pastoritkin pakenivat ulkomaille, Antonjuk kertoo. Noin 220 pastoria lähti, suunnilleen puolet heistä on nyt palannut. Paenneet pastorit olivat kiistanalainen puheenaihe: ”Paimenen on pysyttävä laumansa luona”, Antonjuk sanoo.

Kiista on sittemmin rauennut. Miljoonat ukrainalaiset pakenivat ulkomaille, joten pastoreillakin oli siellä paljon arvokasta työtä tehtävänään.

”Jumala tekee ihmeitä”

Kaikki vapaat kädet tarvitaan silti työhön Ukrainassa, Antonjuk sanoo. ”Rukoushuoneet ovat täynnä kaikkialla, jopa etulinjoilla”, Antonjuk kertoo. Noin puolet seurakunnissa kävijöistä ovat uusia. ”Jumala tekee täälläkin ihmeitä”, hän sanoo. Viimeisen vuoden aikana he ovat kastaneet enemmän ihmisiä kuin yleensä, sellaisiakin, jotka eivät ennen sotaa olleet kertaakaan käyneet evankelisessa seurakunnassa. ”Tämä on sodan kääntöpuoli”, hän sanoo.

Uusia seurakuntiakin kohoaa, kuten kävi esimerkiksi Tšernihivissä. Kaupungin keskustaan oli rakenteilla uusi pankki. Sitten syttyi sota. Rakennuksen omistaja päätti: rakennus annetaan baptisteille.

Rakennus on nyt humanitaarisen avun keskus, ja 120 ihmistä osallistuu sunnuntaisin jumalanpalvelukseen. ”Pankin sijasta kirkko”, Antonjuk sanoo nauraen. ”Kuka olisi ennen sotaa uskonut sellaista mahdolliseksi?” Kaupungin pormestari ja hallinto ovat myös kiittäneet seurakuntaa sen tekemästä avustustyöstä.

Antonjukin mukaan kristilliset yhteisöt ovat saaneet sodan aikana hyvän maineen: ne ovat tehokkaita avustusten jakamisessa, tehokkaampia kuin viranomaiset. Poliitikot ja kaupunkien hallinnot ovat huomanneet sen ja turvautuvat seurakuntien rakentamiin avustusverkostoihin.

Lopulta Jeesus voittaa

“Tämä kärsimys on muuttanut yhteisöjä”, Antonjuk kertoo.

Kaiken kärsimyksen keskellä Antonjuk pystyy katsomaan tilannetta iankaikkisuuden näkökulmasta: jonain päivänä kärsimys päättyy. ”Sodan aikana Jumala koettelee seurakuntia. Sota paljastaa niiden vahvuudet ja heikkoudet. Ja lopulta Jeesus voittaa.”

Antonjuk kertoo kaikkien rukoilevan sodan päättymisen puolesta. Sen pitää kuitenkin tulla käsi kädessä Venäjällä tapahtuvan täydellisen muutoksen kanssa.

Mutta miten? ”Totuuden on tultava ilmi Venäjällä”, Antonjuk painottaa. Ja kyllä, Venäjä on vielä kaukana siitä. Hän on kuullut venäläisten pastoreiden jakavan Raamattuja, joiden kannessa on ”Z” – Venäjän armeijan symboli: ”Kehotamme näitä pastoreita tekemään parannuksen.” Nopea muutos olisi Jumalan ihme.

Antonjuk epäilee sodan kestävän niin pitkään, kuin se on inhimillisesti mahdollista. ”Meidän kristittyjen on kuljettava näiden päivien läpi arvokkuudella.”

Lähteet: IDEA, HMK