Joulun aikaa Pohjois-Koreassa
20.12.2024
Kirjoittaja: Pastori, tri Eric Foley, Korean Marttyyrien Ääni
Kirjoitettuani kirjan ”Kolmen sukupolven usko” pohjoiskorealaisten maanalaisten uskovien, herra ja rouva Baen kanssa, en ole koskaan enää katsonut jouluvaloja entiseen tapaan. Seuraavassa katkelmassa rouva Bae kertoo, kuinka hän poikansa ja raskaana olleen tyttärensä kanssa joutui pakenemaan Pohjois-Koreasta heittäytymällä Tumen-joen jäisiin aaltoihin erään joulun aikaan. Huomaa pikainen ylistys, jonka hän osoitti Herralle heidän saavuttuaan toiselle puolelle jokea:
Lopulta valitsimme ylityskohdan. Päätöstä seurasi suuri huoli tyttärestäni hänen raskautensa vuoksi. Joen ylittääksemme meidän oli ensin laskeuduttava kallionjyrkännettä alas noin kolmen ja puolen metrin verran. Tyttäreni näki huoleni ja kehotti minua luottamaan Jumalaan – nuhde, jonka noudattamisesta tuli paljon helpompaa toteuttaa sen jälkeen, kun löysimme lähettyviltä köyttä, jonka tiesin olevan lahja Jumalalta. Niinpä poikani hyppäsi alas. Minä hyppäsin alas. Tyttäreni ei epäröinyt lainkaan ja könysi alas ilman pelonhäivää, syöksyen juoksuun meidän muiden kanssa heti alas päästyään.
Joki oli noin 150 metriä leveä siinä kohti. Meidän piti heittäytyä siihen ja uida sen poikki niin nopeasti kuin kykenimme, huomioimatta viiltävän kylmää vettä ja sen mahdollista vaikutusta tyttäreni raskaudelle. Viimeiset äänet, mitä Pohjois-Koreassa kuulin, olivat kaupunkilaisten huudot: ”Ottakaa heidät kiinni! Ottakaa heidät kiinni!” Ehkä Jumala ei aivan halkaissut jokea meille, mutta hän pidätteli meitä vahingoittamaan pyrkiviä, kunnes olimme turvallisesti saavuttaneet toisen puolen. Siinä oli riittävästi exodusta.
Kuka voi unohtaa ensimmäisen vilkaisun maasta Pohjois-Korean ulkopuolella? Meitä tervehti jouluvalojen loiste. Joulu – olin miltei unohtanut! Immanuelin, Jumala kanssamme, syntymä: Varmasti Jumala on kanssamme.
Ei kuitenkaan ollut aikaa pysähtyä, seisoa, miettiä tai edes kiittää Häntä siitä, sillä vartijat valvovat joen molemmin puolin. Siitä huolimatta oli mahdotonta olla hämmästymättä valojen yltäkylläisyydestä Kiinan puolella ja Pohjois-Korean yön läpäisemättömästä pimeydestä.
Toisella puolen jokea ihmisillä ei ollut aavistustakaan siitä, että oli joulu, eikä pienintäkään tietoa Jumalasta, joka on Immanuel.
Vaikka rouva Bae on nyt perheineen turvallisesti Etelä-Koreassa, rukoilethan heidän puolestaan. Kuten ”Kolmen sukupolven usko” -kirjan lukeneet tietävät, rouva Bae on vuosia kärsinyt terveysongelmista ja tarvitsee lääkärin hoitoa. Kiitos, että rukoilet kanssani rouva Baen terveyden puolesta, erityisesti nyt jouluna.
Lisäys: Eric Foley on äskettäin kertonut, että kirjan julkaisemisen jälkeen kristinusko on kasvanut nopeasti. Hän arvelee, että Pohjois-Koreassa on nyt noin 100 000 kristittyä viettämässä salaa jouluaan.
Tutustu Pohjois-Koreasta kertovaan kartta-sivuun, sekä sen sisältämiin maata koskeviin artikkeleihin ja radio- sekä tv-ohjelmiin: Kristittyjen vainot kartalla.
Marttyyrien Äänen työ pohjoiskorealaisten hyväksi:
- Etelä-Koreasta lähetettävien kristillisten radio-ohjelmien tukeminen. Viitenumero 871 88 (Raamatut).
Pohjois-Korea: ”Ei vielä minun aikani”
Pohjois-Koreaan tavaroita ja ruokaa salakuljettanut Eun-Ji astui ensimmäistä kertaa kirkkoon Kiinassa etsiessään hänelle velkaa ollutta naista. Siitä käynnistyi Eun-Jin matka kohti Kristusta, Raamattujen salakuljetusta, ja lopulta pakoon Pohjois-Koreasta.
Pohjoiskorealainen Hyun-Ok: Mullistavan käskyn koskettama
Pohjois-Koreassa eläessään Hyun-Ok ei voinut kuvitellakaan joskus kokoontuvansa yhteen toisten kanssa tutkimaan Raamattua. Pohjois-Korean kommunistisessa diktatuurissa oli liian vaarallista edes sanoa olevansa kiinnostunut Raamatusta.
VOM Siskot – Jumala otti käyttöönsä Seon raskaat kokemukset
Rouva Seo joutui elämänsä suurimpaan koettelemukseen yrittäessään pakoa Pohjois-Koreasta. Sen seurauksena hän päätyi vankilaan. Jumala kuitenkin otti hänen vaikeat kokemuksena käyttöönsä, ja nyt rouva Seo palvelee muita pohjoiskorealaisia naisia, joilla on samankaltaisia kokemuksia, kuin hänellä itsellään.