Your Cart

Iran – Maailman nopeimmin kasvava, vainottu seurakunta

Suurin osa Iranin kristityistä kokoontuu nykyisin kotiseurakunnissa.

Viisikymmentä vuotta sitten tyypillinen iranilainen kristitty kuului pieneen armenialaisten, kaldealaisten tai assyrialaisten etniseen ryhmään. Heitä oli joitakin satoja tuhansia ja he olivat asuneet Iranissa vuosisatojen ajan.

Ennen vuoden 1979 islamilaista vallankumousta islamista kristinuskoon kääntyneitä oli vain jokunen sata. Vallankumous kukisti sekulaarin monarkian, shaahin vallan, ja oli odotettavissa, että pieni kristitty kansanosa kutistuisi ja se tukahdutettaisiin Iranin islamilaisen tasavallan käyttöön ottaman sharia-lain myötä.

Vallankumouksen jälkeen vainot ovat seuranneet aaltoina iranilaisia, jotka ovat päättäneet kääntyä kristinuskoon. Raamatun omistaminen kansallisella farsin kielellä on kielletty. Kristinuskosta toisille puhuminen on laitonta. Kristittyjä pastoreita ja seurakuntien johtajia on pidätetty, kuulusteltu ja vangittu, 1990-luvulla joitakin tapettiin.

Joitakin uskovia on tuomittu kuolemaan islamin hylkäämisestä ja islamilaisen järjestelmän uhkaamisesta. Iranin hallinto kieltäytyy tunnustamasta kristinuskoon kääntyneitä kristityiksi ja epää heiltä kaiken uskonnonvapauden.

Tällaisessa ympäristössä olisi yllättävää kuulla, että viimeisen vuosikymmenen aikana Iranissa on ollut yksi maailman nopeimmin kasvavista kristillisistä seurakunnista. Joidenkin arvioiden mukaan kristinuskoon kääntyneiden määrä ylittää jopa miljoonan uskovan rajan.

Jumala käytti armenialaisia, kaldealaisia ja assyrialaisia seurakuntia valona, joka houkutteli erityisesti välittömästi vallankumouksen jälkeen iranilaisia, jotka olivat pettyneitä islamilaiseen hallintoon ja etsivät vastauksia. Vaikka näiden kristittyjen määrä on kutistunut noin sataan tuhanteen, iranilaisten islamista kristinuskoon kääntyneiden määrä ylittää sen jopa kymmenkertaisesti.

Kristinusko leviää Iranissa uskovien kautta, jotka kertovat uudesta uskostaan ystävilleen ja perheelleen. Kotiseurakuntia on syntynyt kaikkialle Iranissa ja ne tarjoavat syvää yhteyttä, joka on auttanut monia iranilaisia uskovia pysymään vahvoina uskossaan ankaran vainon alla.

Kääntyneitä tulee kaikilta aloilta: katukaupustelijoista ja taksikuskeista intellektuelleihin, taiteilijoihin ja virkamiehiin. Kotiseurakunnat, verkossa jaettavat evankelioivat ohjelmat ja henkilökohtaiset suhteet ovat kanavia, joiden kautta evankeliumi leviää Iranissa.

Vaino uhkasi hävittää kristinuskon Iranista. Toisin kuitenkin kävi: vaino kiihdytti seurakunnan kasvuun.

Iranin seurakunnalla on suuria haasteita. Se kasvaa nopeasti ja uudet uskovat tarvitsevat opetusta. Iranin uskovat tarvitsevat myös keskinäistä yhteyttä, kun viranomaiset pyrkivät heitä vainoamalla jakaa heidät ja eristää heidät toisistaan.

Rukoile Iranin vainotun seurakunnan puolesta!

Lähde: ICC

Iranissa armahdettu uskova ruoskittu, karkotetaan

Lähes viisi vuotta vangittuna ollut kotiseurakunnan johtaja, joka ruoskittiin ehtoollisviinin juomisesta, on nyt ruoskittu toistamiseen ja hänet karkotetaan kahdeksi vuodeksi. Saheb Fadaie oli kärsimässä kuuden vuoden vankeustuomiotaan Evinin vankilassa Teheranissa,

Lue lisää »
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print