Your Cart

Etiopia – Miten kirkon polttajasta tuli Jeesuksen todistaja?

22.7.2024

Etiopialainen Joar vihasi kristittyjä niin paljon, että oli valmis polttamaan heidän kirkkonsa. Kuinka ihmeessä hänestä tuli Jeesuksen seuraaja?

Johar sai toiminnanjohtaja Hannu Lahtiselta suomalaisen uskovan valmistaman kortin.

Joar on naimisissa oleva kahden lapsen isä Jimman alueelta Etiopiasta. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän kasvoi madrassassa, eli koraanikoulussa, ja opiskeli Koraanin läpikotaisin.

Eräänä päivänä yksi moskeijan vanhimmista palasi Joarin kylään Saudi-Arabiasta ja huomasi harmikseen, että kylään oli perustettu uusi kirkko. Siitä pitäisi päästä eroon, joten hän lupasi lähettää pojan Saudi-Arabiaan opiskelemaan, jos hän polttaisi kirkon. Tarjous oli houkutteleva, sillä Saudi-Arabiaan pääseminen olisi suuri etuoikeus.

Joar ajatteli, että kirkko on helppo polttaa, ja lähti ystävänsä kanssa kirkolle. Portilla oli kuitenkin vartija, joten he päättivät odottaa vartijan nukkumaanmenoa.

He piileskelivät paikalla iltayhdeksään, mutta vartija ei tehnyt elettäkään mennäkseen nukkumaan. Pimeys laskeutui, eivätkä he enää löytäneet tietä kotiinsa. Lopulta he nukahtivat ulkosalle ja palasivat vasta aamulla kotiin.

Palkkio kiinnosti Joaria edelleen, joten hän yritti uudelleen. Oli keskiviikkoilta ja pastorit olivat rukoilemassa, joten pojat jäivät odottamaan tilaisuuden loppumista. Kokouksen päättyessä Joar näki kirkon savuavan. Hän kysyi ystävältään, näkikö ystäväkin sen, mutta hän ei nähnyt. Sitten Joar näki savun lisääntyvän ja muuttuvan liekeiksi.

Joar alkoi huutaa pelosta ja ystävä pinkaisi pakoon. Kylänväki kokoontui hänen ympärilleen kysymään, miksi hän huutaa. ”Kirkko palaa!”, Joar huusi. Kyläläiset ajattelivat hänen seonneen, sillä kirkko ei ollut liekeissä. Osa pakeni peloissaan ja osa alkoi rukoilla Joarin puolesta.

Hänet pidätettiin ja vietiin kylätalolle. Aamulla he kutsuivat kyläläiset paikalle ja alkoivat tentata Joarilta, miksi hän oli mennyt yöllä kirkolle. Joar sanoi suoraan, että hän oli aikonut polttaa sen. ”Kuka sinut lähetti?”, he kysyivät. Ja Joar tunnusti: moskeijan vanhin lähetti hänet ja lupasi palkinnoksi matkan Saudi-Arabiaan.

Vanhin oli siinä vaiheessa jo kuullut mitä oli tapahtunut, ja poistunut alueelta vähin äänin. Yhteisö rankaisi Joarin isää 500 Etiopian birrin sakolla. Kotiin palattuaan Joar sai isältään selkäsaunan.

Piinaava näky palavasta kirkosta

Rukoushetki tukemassamme etulinjan evankelistojen lähetyskoulussa.

Palattuaan sen jälkeen kouluun luokkatoverit juoksivat häntä karkuun, sillä he ajattelivat hänen olevan hullu. Vuoden ajan Joar pysytteli kotona. Palava kirkko pyöri hänen mielessään, eikä hän saanut rauhaa. Näky vaivasi häntä joka yö, kunnes alkoi pikkuhiljaa helpottaa. Samoihin aikoihin Joar meni naimisiin. Mutta jonkin ajan kuluttua palava kirkko ilmestyi hänen silmiensä eteen uudelleen. Nyt Joar meni paikallisen evankelistan luo ja pyysi saada Raamatun. Evankelista kuitenkin pelkäsi häntä ja pakeni.

Pian sen jälkeen Joar oli kaupungilla ja näki pastorien julistavan evankeliumia torilla. Heiltä hän sai Uuden testamentin, jota pastorit kehottivat lukemaan salassa. Pastorit myös rukoilivat hänen puolestaan. Joar palasi kotiin riemuissaan.

Joar luki Raamattua salaa kaksi vuotta, mutta kävi silti moskeijassa. Eräänä päivänä hän meni jälleen moskeijaan johtamaan rukousta. Rukousten jälkeen hän seisoi moskeijan etuosassa, takanaan salin täydeltä muslimeja. Yhtäkkiä hän näki katolla käärmettä pakoon kipittävän rotan. Käärmeen nähdessään Joarilta pääsi automaattisesti: ”Jeesuksen nimessä!”

Muslimit alkoivat huutaa ja Joar oli peloissaan. Hän yritti selittää, että kristityt sanovat niin.

Siitä alkoivat vaikeudet. Kylän muslimit yrittivät käydä häneen käsiksi. Joku paljasti Joarin vanhemmille, että hän on kääntynyt kristityksi.

Joar joutui muuttamaan perheineen toiseen kaupunkiin ja siellä ensimmäistä kertaa perhe asteli sunnuntaina kirkkoon.

Kun muslimit näkivät Joarin tulevan ulos kirkosta, he polttivat hänen talonsa, tuhosivat hänen maissipeltonsa ja kahvi-istutukset. Sitten Joar hakattiin niin, että hän joutui sairaalaan. Parannuttuaan Joar alkoi rohkeasti kertoa ihmisille evankeliumia. Monet kuulivat häntä ja uskoivat. Kolmen kuukauden aikana 25 ihmistä meni kasteelle.

Sen jälkeen hän lähti Marttyyrien Äänen tukemaan etulinjan evankelistojen koulutukseen. Koulusta valmistuttuaan hän palasi kotikyläänsä ja johdatti 376 muslimia Jeesuksen Kristuksen luo. Jumala on todella siunannut Joarin työtä. Sovintoa oman perheen kanssa ei kuitenkaan ollut syntynyt ja isä yritti lahjoa hänet takaisin islamiin. Hän antoi kännykän, uusia vaatteita, tarjosi moottoripyörää ja sanoi hankkivansa talon, jos vain Joar palaisi islamiin. Mikään ei kuitenkaan saanut Joarin päätä kääntymään.

Perhesuhteet olivat tulehtuneet, mutta Joarin äidillä oli salaisuus: ”Älä kerro kenellekään, mutta sinun aarteesi on minun aarteeni. Ja sinun Jumalasi on oikea Jumala.”

Myöhemmin kaksi Joarin veljeä tuli uskoon ja nyt heitä on uskossa jo neljä. Joarin perustama seurakunta on yksi alueen suurimmista. Evankeliumi etenee ja Jumala tekee ihmeitä ihmisten elämässä, kutsuen heitä monin eri tavoin omakseen. Herra siunatkoon tätä tärkeää työtä!

Marttyyrien Äänen työ Etiopiassa

  • Tukea etulinjan lähetyskoulun toimintaan (Lahjoitusviite: Etulinjan evankelistat, 870 78)
  • Lähetysmatkoja naapurimaihin
  • Avustusta uskonsa tähden kärsineille: sairaanhoitoa, apua oman yrityksen käynnistämiseen (Lahjoitusviite: Marttyyrit 871 336)

Etiopia – Vainoa ”kristillisessä” maassa

Yli 60 prosenttia etiopialaisista on kristittyjä. Suurin osa heistä kuuluu Etiopian ortodoksikirkkoon. Evankelisia uskovia on noin 18 prosenttia, ja muslimeja noin 31 prosenttia. Etiopiassa on uskonnonvapaus, mutta muslimienemmistöisillä alueilla, etenkin maan lounais- ja itäosissa, kristittyjä vainotaan. Paikoitellen kristittyjen omistamia kiinteistöjä, myös rukoushuoneita, on tuhottu. Uskovia on hakattu ja joitakin jopa tapettu.

Lue lisää »

Etiopia – Bitau Rasidin todistus

Marttyyrien Ääni tekee yhteistyötä etiopialaisen 10/40-järjestön kanssa. Heidän kauttaan tuemme etulinjan evankelistoja muun muassa vaarallisilla somalialueilla sekä Lähi-idässä. Bitau Rasid on yksi tässä työssä mukana olevista. Seuraavassa hänen tarinansa omasta matkastaan Kristuksen seuraajaksi. Nimeni on Bitau Rasid. Synnyin Guragen alueella, joka sijaitsee Etiopian lounaisosassa. Gurage on hyvin suljettu yhteisö. Sen

Lue lisää »

”Etiopia – Afrikan sarven sydämessä” – TV7

Etiopia on maa Afrikan sarven sydämessä, jonne evankeliumi tuotiin jo ensimmäisellä vuosisadalla. Monet etiopialaiskristityt ja erityisesti kristityiksi kääntyneet kokevat kuitenkin vainoa uskonsa tähden. Maassa on edelleen myös useita evankeliumille saavuttamattomia heimoja.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print