Your Cart

Etiopia – He luulivat voivansa tuhota seurakunnan

Kristityt eivät luopuneet uskostaan, vaikka he menettivät kotiseurakuntansa.

Pakotettuaan itäisessä Etiopiassa sijainneen pienen seurakunnan pois talosta, jota oli käytetty kokoontumisiin, sen tehneet muslimit luulivat kristittyjen katoavan alueeltaan. Uskovien määrä on kuitenkin kasvanut vuoden aikana.

Alueen asukkaista 98 prosenttia on muslimeja. Uskovilla oli tapana kokoontua sunnuntaisin erään uskovan olohuoneessa.

Paikalliset muslimit painostivat vuokraisännän häätämään vuokralaisensa. Uskova ei saanut vuokrattua uutta taloa, sillä samat muslimit olivat uhkailleet muitakin vuokraisäntiä. Seurakunnalla ei ollut mitään paikkaa, missä kokoontua, ja uskovat olivat epätoivoisia.

Ystävät Etiopian ulkopuolella saapuivat kuitenkin apuun, ja seurakunta sai ostettua pienen maapalan, jolle he rakensivat rukoushuoneen. Entisen kotiseurakunnan sijasta heillä on nyt siis juuri tätä tarkoitusta varten rakennettu rukoushuone.

Seurakunnassa on nyt aiemman 58 uskovan sijasta yli 70 jäsentä! Monet seurakuntaa vainonneista kertovat, että he olivat yllättyneitä, kun uskovat pitivät vainosta huolimatta kiinni uskostaan.

”Me koimme Jumalan läsnäolon keskuudessamme näiden koettelemusten keskellä, ja uudistuimme hengellisesti”, seurakunnan johtajat kertoivat Marttyyrien Äänen edustajille.

Lähde: Marttyyrien Äänen lähteet

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print