Eritrealainen Sesuna – vanki, pakolainen, ja tuleva evankelista

”Onko kukaan teistä evankelinen kristitty?” kysyi perinteiseen armeijan maastopukuun sonnustautunut ohjaaja.

Sesuna katsoi hermostuneena ympärillään olevia opiskelijoita. He olivat juuri saapuneet pakolliseen sotilaskoulutukseensa. Sesuna tiesi useiden heistä käyvän evankelisissa seurakunnissa, jotka olivat olleet Eritreassa laittomia Sesunan lapsuudesta saakka, mutta kukaan ei myöntänyt sitä.

Sesuna pyrki jaloilleen. Ympärillä olevat tytöt kiskoivat häntä paidanhelmasta, yrittäen saada hänet jälleen istumaan. Ystävät tiesivät, mitä tapahtuisi, jos tuolla syrjäisellä sotilasleirillä tunnustautuisi Kristuksen seuraajaksi.

Eritrealaiset koululaiset viettävät viimeisen oppivelvollisuusvuotensa Sawan sotilasleirillä Sudanin rajan tuntumassa. He asuvat kurjissa olosuhteissa, sotilaskurin alla, he joutuvat tekemään pakkotyötä ja heihin kohdistuu hyvin todennäköisesti seksuaalista hyväksikäyttöä.

Vietettyään puoli vuotta koulutusleirillä ja sen jälkeen vuoden armeijassa, heidät määrätään joko siviilipalvelukseen tai määrittelemättömän pitkään sotilaspalvelukseen. Muita uravaihtoehtoja ei ole. Tämän pakollisen sotilaspalveluksen vuoksi vuosittain tuhannet eritrealaiset opiskelijat pakenevat maasta.

”Minulla on Raamattu, ja olen uudestisyntynyt kristitty”, Sesuna sanoi rohkeasti.

Vankina Sawassa

Vartijat johdattivat Sesunan selliin. Hän makasi sen maalattialla viranomaisten neuvotellessa hänen kohtalostaan. Hänen vanhempiensa tiedettiin kuuluvan Eritrean ortodoksiseen kirkkoon, joten jotkut uskoivat, että Sesuna voitaisiin taivutella luopumaan ”kerettiläisistä” evankelisista ajatuksistaan. Toisten mielestä Sesunan rohkea tunnustus tarkoitti, että häntä ei pystyttäisi taivuttelemaan. Sen vuoksi hänet pitäisi viedä vankilaan ennen kuin hän ehtii levittää uskomuksiaan muille opiskelijoille.

Vankeus sotilasleirillä ei ollut Sesunan ensimmäinen vastoinkäyminen. Hänen vanhempansa olivat tiukkoja Eritrean ortodokseja. He erosivat Sesunan ollessa nuori, ja hän kasvoi enonsa kodissa, jossa hän ei koskaan kokenut olevansa tervetullut.

Ollessaan 14-vuotias hän luki Raamatun ensimmäistä kertaa. Se oli edellytys vapaaehtoistyölle luterilaisen seurakunnan pitämässä pyhäkoulussa. Jumalan Sanaan tutustuttuaan Sesuna havaitsi, että monet hänen vanhempiensa opetuksista eivät olleet raamatullisia. Sen jälkeen hän alkoi käydä laittomassa evankelisessa seurakunnassa.

Vain neljä uskonnollista ryhmää oli laillisia: Eritrean ortodoksinen kirkko, luterilainen kirkko, roomalaiskatolinen kirkko ja islam. Vuodesta 2003 lähtien viranomaiset ovat jahdanneet laittomien seurakuntien johtajia ja pidättänyt tuhansia kristittyjä. Monet heistä ovat olleet vankilassa siitä lähtien.

Sawassa viranomaiset päättivät, että Sesunaa ei voisi päästää takaisin luokkatoveriensa pariin. Sen sijaan hänet lukittiin naistenvankilaan, jossa hän jakoi viheliäiset olot 15 muun naisen kanssa. Vankila koostui metallisista laivauskonteista, jotka olivat jäätävän kylmiä yöllä ja polttavan kuumia päivällä. Naisten oli syötävä sormin, toisinaan lattialta, ja he kärsivät aliravitsemuksesta, huonosta hygieniasta ja sairauksista, joihin oli vain niukasti tai ei lainkaan lääkitystä tarjolla.

Käymälään he pääsivät kerran päivässä, iltakuudelta. Vartijat pelkäsivät joidenkin heistä yrittävän paeta, joten heidät vietiin jonossa ulos ja vartijat tarkkailivat heitä. Jotkut vartijat käyttäytyivät niin sopimattomasti, että Sesuna lakkasi käymästä tarpeillaan. Jotta se oli mahdollista, hän söi ja joi hyvin vähän, ja sairastui.

Hänet raahattiin viikoittain kuulusteltavaksi, ja siellä viranomaiset kuluttivat tuntikausia taivutellen häntä kieltämään uskonsa. ”Tiesin, että minun olisi tarvinnut vain kieltää Jeesus, ja olisin päässyt vapaaksi”, Sesuna kertoo.

Sesunan terveys heikkeni niin, että hän ei enää pystynyt liikkumaan. Vartijat kantoivat hänen velton ruumiinsa sairasosastolle. Hän oli kuitenkin niin heikko, että hän putosi sängystä ja loukkasi selkänsä kolmesta kohtaa. Vartijat veivät hänet leikattavaksi pääkaupunkiin Asmaraan, mutta tekivät selväksi, että toivuttuaan edessä olisi paluu vankilaan.

Työhön valmistautumassa

Perhe oli hylännyt hänet, ja hänellä oli edessään elinkautinen armeijapalvelus tai vankeus, joten Sesuna päätti paeta Eritreasta. Hän pakeni Etiopiaan. Olosuhteet siellä eivät olleet juurikaan paremmat. Etiopiassa hänet määrättiin huonoimpaan neljästä eritrealaispakolaisten leiristä. Hänen muslimihuonetoverinsa löivät häntä usein ja varastivat hänen ruoka-annoksensa. Sesuna masentui ja harkitsi paluuta Eritreaan.

Jonkin ajan kuluttua hän alkoi kuitenkin osallistua leirillä järjestettäviin evankelisiin jumalanpalveluksiin. Se oli ensimmäinen kerta hänen elämässään, kun hän sai ylistää vapaasti. Hän ryhtyi myös opettamaan taas pyhäkoulussa. Seurakunnan johtaja tapasi Sesunan ja suositteli häntä ilmoittautumaan Marttyyrien Äänen tukemaan, pakolaisleirillä toimivaan raamattukouluun.

Sesuna opiskelee siellä nyt ensimmäistä vuotta ja hänellä on oma huone. ”Kun tulin ensimmäistä kertaa raamattukouluun, kuvittelin tietäväni paljon”, hän sanoo. ”Hetken päästä tajusin, että en tiedä mitään. Mutta se on haastanut minut oppimaan lisää Herrasta. Jumala valmistaa minua työhön tulevaisuudessa.”

Vaikea nuoruus ja perheen tukea vaille jääminen voisi olla lannistavaa, mutta Sesuna näkee sen valmistautumisena tulevaan työhönsä. ”Jumala on poistanut ihmiset elämästäni, jotta en olisi heistä riippuvainen, ja se auttaa minua olemaan vahva”, hän pohtii.

Monia vaikeuksia nuoren elämänsä aikana kokenut Sesuna katsoo järkähtämättömän keskittyneesti iankaikkisuuteen: ”Tiedän, että kaikki maallinen päättyy aikanaan, mutta jos meillä on Herra, meillä on kaikki.”