Eritrea – Siskokset valitsivat Kristuksen vapauden sijaan

Eritrealainen uskova, Aster, kantaa sydämessään muistoja kidutuksesta uskonsa tähden, ja kuinka hänen siskonsa hakattiin kuoliaaksi. Nyt hän on valmis kertomaan tarinansa ja puhumaan siitä, miten hän Kristuksen seuraajana näkee kokemansa kärsimyksen.

Paperin allekirjoittaminen. Ainoastaan se olisi vaadittu. Mutta Aster ja hänen kaksoissiskonsa Azieb kieltäytyivät, ja maksoivat siitä kammottavan hinnan.

Aster ja Azieb olivat identtisiä kaksosia ja aina hyvin läheisiä toisilleen. He tulivat uskoonkin yhdessä.

Siskokset olivat kasvaneet ortodoksikirkon piirissä Asmarassa. He saivat Raamatun kodissaan käyneeltä vierailijalta, ja niin he tulivat tuntemaan Jeesuksen Herranaan ja Vapahtajanaan.

Kuten kaikki nuoret eritrealaiset, hekin joutuivat asepalvelukseen. Niinä aikoina he alkoivat etsiä muiden uskovien yhteyttä ja liittyivät lopulta Kale Hiwot -seurakuntaan. Azieb nimettiin pian evankelistaksi ja hänet lähetettiin pieneen Adi Tekelezanin kaupunkiin. Aster liittyi osaksi rukousryhmää kotiseurakunnassaan. Hiljalleen Aster alkoi matkustaa sisarensa kanssa.

Vuonna 2002 Azieb pidätettiin vähäksi aikaa, kun hän oli ollut koolla noin sadan uskovan kanssa. Hän vapautui muutamaa viikkoa myöhemmin. Mutta vuonna 2006 heidän elämänsä muuttui lopullisesti. Kaksoset osallistuivat juhlaan, jossa suhteensa ongelmista kärsinyt aviopari juhlisti saavuttamaansa sovintoa. Paikalla oli noin 30 ihmistä.

”Turvallisuusjoukot vakoilivat meitä aina ja he tiesivät, että tämä oli kristittyjen kokoontuminen”, Aster kertoo.

“He pidättivät kaikki – jopa lapset, ja vasta äskettäin uskoon tulleet. Meidät vietiin poliisiasemalle.”

Muutamaa päivää myöhemmin poliisit vapauttivat ne, jotka eivät olleet uskovia, mutta muille luvattiin vapaus ainoastaan, jos he kieltävät uskonsa.

Aster ja Azieb eivät suostuneet, ja sen vuoksi he olivat poliisiasemalla pidätettyinä noin kolme kuukautta. Sieltä heidät siirrettiin lähellä Asmaraa sijaitsevaan Adi Abeton vankilaan.

“Olimme siellä noin neljä kuukautta. Se oli ylikansoitettu ja ruoka ei oikein riittänyt kaikille. He kysyivät yhä uudelleen ja uudelleen, milloin kieltäisimme uskomme.”

Sieltä siskokset ja noin 20 muuta kristittyä vietiin Mai Serwan vankilaan, jossa heidät lukittiin laivauskontteihin – pakahduttavan kuumia päivällä ja jäätävän kylmiä yöllä.

Aster muistelee olosuhteita siellä: ”He eivät avanneet ovea päivällä ja ikkuna oli hyvin pieni. Pääsimme ulos aamukuudelta käydäksemme tarpeillamme avoimella tasangolla. Lounas oli neljältä iltapäivällä ja koostui hyvin vetisistä linsseistä ja kovasta leivästä.”

Aamiaiseksi heille ojennettiin ikkunan kautta teetä ja vähän leipää.

”Kaikki oli kurjaa: ruoka, ylikansoitus, ja haju. Kontti oli ruosteinen ja haisi kammottavalta kuumentuessaan. Jos joku sairastui, hän ei saanut kunnollista hoitoa.”

“Meitä painostettiin yhä kieltämään uskomme. Yksi kerrallaan ihmiset suostuivat ja vapautuivat. Se oli vaikeaa. Yritimme rohkaista toisiamme.”

”Raamattu sanoo hyvin selvästi, että jos seuraamme Jeesusta, meitä tullaan vainoamaan, joten olimme valmiita siihen”, Aster sanoi.

Noin seitsemän kuukautta myöhemmin siskokset siirrettiin toiseen vankilaan, lähelle Punaisenmeren rannikkoa. ”Siellä oli hyvin kuumaa, ja olosuhteet olivat entistäkin huonommat! Emme saaneet pitää kenkiä, ja lattia poltti jalkoja.”

Heille määrättiin erilaisia rangaistuksia, kuten painavien polttopuukuormien kantamista pensastosta vankileirille.

Sekään ei lannistanut siskoksia, joten heitä alettiin hakata kuorma-auton renkaista valmistetuilla ruoskilla. ”Ensin kolme meistä kutsuttiin. Oli pimeää. Kello oli noin kahdeksan illalla ja meidät vietiin metsään. He erottivat meidät toisistamme ja aloittivat. En muista, kuinka kauan he hakkasivat minua, sillä pyörryin.

“Aluksi minun oli maattava vatsallani, kun he hakkasivat selkääni. Myöhemmin he hakkasivat rintaani, enkä pystynyt hengittämään. Silloin pyörryin. Toinnuttuani he jatkoivat hakkaamista. Sitä jatkui puoleen yöhön.”

Aster joutui kahdeksi viikoksi sairaalaan. Sieltä hänet palautettiin vankilaan ja rangaistukset alkoivat uudelleen.

”Noin kaksi kuukautta myöhemmin meidät hakattiin uudelleen. Meitä oli kolme: minä, siskoni ja ystävämme.”

”Siskoni vietiin noin 50 metrin päähän minusta ja kuulin, kuinka he hakkasivat häntä. Minua hakattiin samaan aikaan. Sitten pyörryin taas. En tiedä kuinka kauan he hakkasivat Aziebia. Yksi heistä oli hakannut minua niin kovasti, että hän joutui lepäämään.”

Aster heräsi jälleen sairaalassa. Kun hän palasi vankilaan ystävät kertoivat, että Azieb oli kuollut.

Aster muistelee: “Aloin rukoilla Herraa auttamaan minua. Aloin eristäytyä muista ja itkin paljon. Lopulta tunsin, kuinka Herra lohdutti minua sanoen, että hän oli valinnut siskoni tulemaan luokseen. Se lohdutti minua.”

Aster vapautettiin, koska hän oli usein sairas. Vapauduttuaan hän jäi noin puoleksitoista vuodeksi Asmaraan, mutta sitten hän pakeni Sudaniin. Sieltä hän pääsi jonkin ajan kuluttua matkustamaan Pariisiin, jossa hän nyt asuu.

”Yritin löytää tapahtuneelle jonkin hengellisen tarkoituksen. Jumalan sallimatta ei tapahdu mitään. Jos olet hengellisesti aktiivinen Eritreassa, joudut ongelmiin viranomaisten kanssa. Siskoani hakannut mies oli täynnä vihaa. Säälin heitä, sillä heillä ei näyttänyt olevan sielua.”

“En tunne heitä kohtaan kaunaa. He vaikuttivat kaikki masentuneilta. Minulla on hyvä suhde Jumalaan ja minusta tuntuu, että olen saanut toisen elämän, sillä olisin voinut kuolla. Siksi elän nyt Hänelle.”

Lähde: Release International