Your Cart

Egypti – Opetuslapsia tekemässä

He tulevat hänen luokseen eri puolilta Egyptiä, kastetta pyytäen.

Krystafer, ortodoksikirkon pappi, halusi tavoittaa muslimeja Kristukselle jo ennen kuin hänestä tuli pappi vuonna 2006.

”Rukoilin muslimien puolesta Egyptissä, Iranissa, Turkissa, Saudi-Arabiassa ja Syyriassa”, hän sanoo. ”En valinnut tätä työtä siksi, että vihaisin islamia. Rakastan muslimeja ja haluan heidän tuntevan Jeesuksen, erityisesti täällä Egyptissä.”

Egyptin koptikristittyjen historia on jäljitettävissä ensimmäiselle vuosisadalle, evankelista Markukseen, eli ajalle ennen islamia. Nykyisin kopteja on noin 10 prosenttia Egyptin väestöstä ja he kokevat syrjintää. Koptikristittyjä tyttöjä siepataan, pakotetaan naimisiin muslimien kanssa ja kääntymään islamiin. Toisinaan islamistit hyökkäävät kirkkoihin tai surmaavat kristittyjä.

Tässä alistavassa ympäristössä koptit pysyttelevät omiensa parissa. Hyvin harvat evankelioivat muslimeja. Sitäkin harvemmat ovat valmiita kastamaan kristinuskoon kääntyneitä. Kasteita kuitenkin tapahtuu. ”Sydämeni iloitsee, kun kastan entisen muslimin ja hän on innoissaan siitä, että voi tuoda myös perheensä ja ystävänsä kastettaviksi”, Krystafer kertoo.

Muslimit tarvitsevat Jeesusta

Koptipapit eivät yleensä kasta entisiä muslimeja, mutta Krystaferille se on osoitus Jeesuksen antaman lähetyskäskyn noudattamisesta. Tämän vuoksi tiedusteluviranomaiset ja äärimuslimit ovat painostaneet ja uhkailleet häntä.

Krystaferia se ei kuitenkaan pidättele. Eri puolilla Egyptiä muut muslimeja evankelioivat, mutta kastamista pelkäävät, tietävät Krystaferin ja lähettävät kristinuskoon kääntyneet hänen luokseen. ”Krystafer kuuluu pieneen joukkoon heitä, jotka ovat halukkaita kastamaan kristinuskoon kääntyneitä”, Marttyyrien Äänen työntekijä kertoo. ”Kasteen jälkeen heidät ohjataan pienryhmään, joka huolehtii heidän hengellisestä kasvustaan.”

Kerran äärimuslimi saapui etsimään Krystaferia, mutta muut papit suojelivat häntä ja harhauttivat fanaatikon toisaalle. ”He eivät uskalla tehdä samaa kuin minä”, Krystafer selittää, ”mutta he antavat mielellään minun tehdä tätä työtä täysipäiväisesti. Vaikka he itse pelkäävät, he uskovat tähän.”

”Tämä on seurakunnan tärkein tehtävä.”

Tehtävä ei ole helppo. Tiedusteluviranomaisten vakoojat valvovat kaikkea, mitä jumalanpalveluksissa tapahtuu. Islamin, profeetta Muhammedin tai Koraanin herjaaminen on rikos, josta voi seurata viisi vuotta vankeutta. Valtion palkkaamat turvamiehet tarkkailevat keitä jumalanpalveluksissa käy. Tulijoiden henkilöllisyyskortit tarkastetaan turvallisuussyistä, mutta niistä käy myös ilmi, mihin uskontoon henkilö on syntynyt.

”Fanaattinen kristitty”

Krystaferin kastamillekin koituu seurauksia. Äskettäin Krystafer kastoi nuoren äidin ja hänen kaksi lastaan. Sen jälkeen poliisit yrittivät viiden tunnin ajan taivutella naista palaamaan islamiin, ja yrittivät myös saada hänet syyttämään Krystaferia.

”Krystafer on hyvin fanaattinen kristitty”, poliisit sanoivat. ”Olen varma, että hän loukkasi islamia sinulle puhuessaan, ja siksi päätit ryhtyä kristityksi.” Viranomaisten yllätykseksi nainen kuitenkin kertoi, että hän oli itse pyytänyt Krystaferilta kastetta. Nainen joutuu nyt osallistumaan imaamin pitämään islamilaiseen opetukseen viisi tuntia viikossa. Äskettäin poliisi kertoi hänelle, että jos hän ei kiellä uskoaan, hänen lapsensa annetaan hänen entiselle aviomiehelleen, eikä hän näe lapsia enää koskaan.

Krystafer suhtautuu työhönsä varoen, mutta ei peläten. ”Jeesus on antanut minulle tämän työn”, hän sanoo. ”Hän antaa minulle rohkeutta. Hän antaa minulle rauhan tehdä työtäni. Hän antaa minulle kyvyn tehdä sitä.”

Krystafer kastaa noin tusinan verran uusia uskovia kuukausittain. Hän pyytää rukoilemaan, että hän pysyy herkkänä Pyhän Hengen äänelle. Henki, hän tietää, antaa tarkkanäköisyyttä ja valmistaa Kristusta etsivien sydämet. Niin monta kuin hänen luokseen saapuukin, Krystafer on valmis kastamaan heidät Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print