Your Cart

Egyptin kristityt ihmisoikeuksien puolustajat yhä telkien takana

Ramy Kamel. Kuva: Coptic Solidarity

Ramy Kamel, Patrick Zaki ja Peter Ragheb ovat egyptiläisiä kristittyjä, jotka ovat pidätettyinä ihmisoikeuksien ja uskonnonvapauden puolustamisen vuoksi.

Ramy Kamel pidätettiin marraskuussa 2019. Hänen pidätystään on toistuvasti jatkettu 45 päivällä kerrallaan, viimeksi 6. syyskuuta pidetyssä oikeudenkäynnissä. Kamelia syytetään terrorismiin liittyvistä rikoksista. Todellisuudessa hänen pidätyksensä johtuu siitä, että hän on dokumentoinut Egyptissä tapahtuvia uskonnonvapauden loukkauksia.

Kamel on perustanut ”Maspero Youth Union” -nimisen koptikristittyjen ihmisoikeusjärjestön. Se on nimetty lokakuussa 2011 tapahtuneen Masperon verilöylyn mukaan, jolloin yli 20 rauhanomaisesti mieltään osoittanutta koptia sai surmansa armeijan käsissä.

Patrick Zakin oikeudenkäynnit alkoivat syyskuussa 14. päivänä. Sitä ennen hän oli ollut pidätettynä jo 19 kuukautta. Zaki työskenteli tutkijana egyptiläiselle Egyptian Iniative for Personal Rights (EIPR) ihmisoikeusjärjestölle.

Zaki pidätettiin, kun hän julkaisi heinäkuussa 2019 mielipidekirjoituksen otsikolla ”Pakolaisuutta, surmia ja rajoituksia: Egyptin koptien viikon päiväkirja”, jossa Zaki kertoo omista kokemuksistaan egyptiläisenä koptikristittynä. Nyt häntä syytetään ”valheellisten uutisten levittämisestä Egyptissä ja sen ulkopuolella”. Syytteitä käsittelee Egyptissä vallitsevan hätätilalain nojalla perustettu oikeus, jonka tuomioista ei voi valittaa.

Peter Ragheb. Kuva: Coptic Solidarity

Peter Ragheb on kolmikosta viimeisimmäksi pidätetty. Hän on asianajaja, joka pidätettiin tämän vuoden maaliskuussa. Hänet vietiin kotoaan, riisuttiin alasti ja hakattiin. Raghebia syytetään valheellisten tietojen levittämisestä, sosiaalisen median pahansuopaisesta käytöstä sekä terroristijärjestöön liittymisestä.

Raghebin suorapuheinen veli on kirjoittanut presidentille avoimen kirjeen, jossa hän vetoaa Raghebin vapauttamisen puolesta ja kertoo, miten hänen vankeutensa on verottanut heidän perhettään. Raghebinkin pidätystä on toistuvasti jatkettu 45 päivää kerrallaan.

Egyptin ihmisoikeuksia ja uskonnonvapautta puolustavia rangaistaan jatkuvasti työstään, ja heidän tulevaisuutensa on epävarma.

Lähde: International Christian Concern

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print