Your Cart

Afganistanin uskovat etsivät suojaa

Talebanien rynnistettyä uudelleen valtaan, Afganistanin entiselle hallinnolle ja ulkomaalaisille töitä tehneillä sekä islamista kristinuskoon kääntyneillä ei ollut mitään syytä jäädä odottamaan, mitä tuleva toisi tullessaan. Taleban oli kyllä kertonut olevansa tällä kertaa erilainen, maltillisempi, mutta siihen luottaminen voisi osoittautua kohtalokkaaksi virheeksi. Järkevämpää siis olisi piiloutua tai paeta.

Uutisissa olemme kuulleet ja nähneet Talebanin valtaannousua seuranneesta kaaoksesta. Afganistanilaisten hätä kosketti, mutta miten voisimme auttaa? Miten löytää heidät, jotka pakenevat, ja miten saada heille turvallisesti apu perille? Nämä kysymykset pyörivät mielessämme myös Suomen Marttyyrien Äänessä.

Jumala kuitenkin avasi reittejä, ja olemme nyt löytäneet kolme eri väylää, joiden kautta olemme jo saaneet ja saamme edelleen vietyä apua afganistanilaisille uskoville.

Näin autamme:

Autamme sekä Afganistanista pakenevia että sinne jääviä uskovia.

Afganistaniin jäävät:
  • Turvallisen asuinpaikan löytäminen.
  • Apua perheen elättämiseen, esimerkiksi tukea yritystoiminnan käynnistämiseen.
  • Turvataloja pahimmassa vaarassa oleville.

 

Maasta pakenevat:
  • Varoja matkakustannuksiin ja matkustusasiakirjoihin.
  • Tukea uuteen maahan asettumiseen ja elämän aloittamiseen siellä: vuokraan ja muihin elämän kustannuksiin.
  • Hätäapua Pakistaniin tyhjin käsin saapuneille: ruokaa, ruokailu- ja ruoanlaittotarpeita, huopia…

 

Apua Pakistaniin paenneille:

Uusin avustusväylämme on Pakistanin yhteistyökumppanimme Nargus, jonka kautta olemme tukeneet kristittyjen naisten ompelukouluja Pakistanissa.

Nargusin tietoon tuli 33 afganistanilaista kristittyä perhettä, jotka olivat paenneet Pakistaniin ja siellä avun tarpeessa.

Afganistanista paetessaan he eivät olleet saaneet mukaansa juuri mitään.  Nargus tarjoutui viemään heille apua tiiminsä kanssa. Kukin perhe sai ruokatarpeita, huopia ja ruokailu- ja ruoanlaittovälineitä, sekä hieman rahaa.

Hän kertoo pakolaisten olevan sydäntä särkevässä tilanteessa. Monet heistä ovat sairaita, jotkut naisista ovat raskaana ja osa on loukkaantunut matkalla.

Kiitos kaikille teille, jotka olette antaneet varoja afgaaniuskovien auttamiseksi! Nargus välittää heidän terveisensä: ”He ovat hyvin kiitollisia tuestanne, ja he kaikki lähettävät teille kiitokset ja toivottavat teille siunausta.”

”Uskokaa minua, tällä avulla on heille suuri merkitys”, Nargus kertoo.

Nargus viemässä apua Pakistaniin tyhjin käsin saapuneille afgaaniuskoville.

Tukemme piirissä olevien afgaanikristittyjen kohtaloita

Afganistan medioissamme

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print