Your Cart

VOM Siskot – Ompelukoulutukset muutoksen tekijöinä

22.1.2024

Muslimienemmistöisessä Pakistanissa köyhien kristittyjen asema on vaikea. Koska köyhien kristittyjen naisten on erityisen vaikea saada kunnon koulutusta Pakistanissa, monien naisten vaihtoehtona on työskennellä raskaassa työssä tiilitehtailla tai kotiapulaisina rikkaissa muslimiperheissä, missä he ovat alttiina vainolle, sieppauksille ja raiskauksille.

Marttyyrien Ääni järjestää vuosittain 10 ompelukurssia nuorille naisille useissa tiilentekijäkylissä. Jokaiseen koulutukseen otetaan 22 opiskelijaa.

Sari ja Mari Palomäki vierailivat joulukuussa viiden ompelukoulutuksen päättäjäisissä ja saivat lahjoittaa valmistuneille päättötodistuksen lisäksi ompelukoneen. Ompelukoulutukset toimivat todellakin muutoksen tekijöinä näille nuorille naisille! Monet kurssin suorittaneet aloittavat pienyrityksen tai pääsevät tekstiilitehtaaseen töihin.

Fozia toimii opettajana ompelukurssilla

Fozia on toiminut opettajana Nurpurin tiilentekijäkylän ompelukurssilla. Ensimmäisen kurssin aikana hän ymmärsi, että monet nuoret tytöt eivät pääse opiskelemaan, koska se on liian kallista heidän perheilleen. Lisäksi nuorilla naisilla ei ole lupaa poistua kotikylästään koulutuksen saamista varten. Ihmiset tekevät töitä tiilitehtaalla, eivätkä he voi varmasti tietää tuleeko palkka ajallaan. Perheen elättäminen maksaa ja opiskelu jää siksi helposti toissijaiseksi asiaksi.

Marttyyrien Äänen sponsoroimiin ompelukoulutuksiin on helpompi osallistua, sillä ne järjestetään aina nuorten omalla alueella, heidän omassa kylässään. Koulutuksessa olleet nuoret naiset ovat ahkeroineet kovasti ja voivat nyt aloittaa työn, jossa saavat käyttää uusia taitojaan. He pystyvät nyt auttamaan perhettään ja osallistumaan sen elättämiseen.

Fozia kertoo, että hän itsekin rakastaa tehdä erilaisia ompelutöitä ja on ollut todella iloinen, kun on saanut jakaa oppimaansa muille. Hän on hyvin kiitollinen ompelukouluista, joissa on jatkuvaa toimintaa ja joissa tyttöjen opiskelu sujuu hyvin. Kymmenen Nurpurin kylän naista on jo aloittanut oman pienyrityksen. Toiset kymmenen tekevät ompelutöitä kotonaan. Se on suuri siunaus kylän ihmisille.

Shaman elämä muuttui

Shama on 18-vuotias ja hänellä on kolme veljeä. Perheen isä toimii päiväpalkkalaisena ja äiti on kotiäiti. Shama kertoo, että hänen mielialansa muuttui suuresti koulutuksen aikana ja hänen itsetuntonsa on kasvanut. Ensin hän vain opiskeli ilman sen kummempia päämääriä, mutta opintojen aikana hänen tulevaisuudensuunnitelmansa kirkastuivat.

Shama kertoo menneensä kolme päivää aikaisemmin naimisiin. Hänellä on yhä perinteiset, kauniit ja värikkäät morsiamen mehndi-hennakuvioinnit käsissään. Hän siis tuli valmistujaisiin heti hääjuhlansa jälkeen hakemaan päättötodistusta.

Iloitsemme kaikki Shaman puolesta ja onnittelemme häntä. Hän kertoo muuttaneensa naimisiin mentyään Jagowala-nimiseen kylään, missä hänen appivanhempansakin asuvat.

Shamalla on suuri toive. Hän haluaisi aloittaa kylässä samanlaisen ompelukoulutuksen, missä on itse juuri saanut opiskella. Hän haluaisi jakaa oppimaansa muillekin. Hän haluaa olla muutoksen tekijä. Hänen oman elämänsä mullistui kurssin aikana ja nyt hän haluaa parantaa muidenkin nuorten naisten elämänlaatua. Shama on hyvin onnellinen nuori nainen.

Kukaan ei enää pilkkaa Gaidaa

Gaida on kuuromykkä nuori, kaunis nainen. Häntä pilkattiin ja väheksyttiin vammansa takia ja hän oli perheelleen suuri taakka. Muutama vuosi sitten hän pääsi ompelukoulutukseen yhdessä siskonsa kanssa. Sisko osaa viittomakieltä ja opasti Gaidaa aina kun koulutuksessa saatiin uusia ohjeita. Sillä tavalla Gaida oppi ompelemaan ja valmistui vuoden 2022 keväällä. Hän esitteli silloin ylpeänä Marttyyrien Äänen tiimille tekemiään töitä.

Gaida tuli tapaamaan Sari ja Mari Palomäkeä Clarck Abadin kylän valmistujaisjuhlaan ja kertoi perustaneensa pienyrityksen. Hän valmistaa vaatteita ja koriste-esineitä ja myy niitä hyvään hintaan. Hänestä on tullut vahva tuki perheeseensä, jota voi auttaa taloudellisesti. Kukaan ei enää pilkkaa ja väheksy häntä.

Marttyyrien Äänen tukemat ompelukoulutukset ovat todellakin muutoksen tekijöitä. Vuosittain köyhissä tiilentekijäkylissä 220 nuorta naista saa koulutuksen ja mahdollisuuden perustaa pienyritys. Valmistujaisissa heille jaetaan todistuksen lisäksi lahjaksi ompelukone. Lisäksi haluamme vahvistaa heidän kristillistä identiteettiään lahjoittamalla heille urdunkielisen Raamatun. Suomalaiset siskot ovat askarrelleet onnittelukortteja, joita jaamme valmistuneille. Sen myötä he ymmärtävät kuuluvansa maailmanlaajuiseen kristittyjen yhteisöön.

KUUNTELE:

Kuuntele ohjelma ompelukoulutuksista Radio Deistä Ti 23.1. klo 20 tai tämän linkin kautta: vom-siskot-ohjelmat

KATSO:

Katso TV7-kanavalta Marttyyrien Äänen ohjelma Pe 9.2. klo 21.15. Ohjelman nimi on ”Tulevaisuuden toivoa vainotuille pakistanilaisille kristityille”.

TULE MUKAAN:

VOM Siskot Vartti vainotuille LIVE-rukoushetki on Facebookissa ja YouTubessa tiistaina 23.1. klo 18 alkaen. Tule mukaan rukoilemaan!

Tervetuloa kaikki siskot Marttyyrien Ääni VOM Siskot -ryhmään Facebookissa.

LAHJOITA-LINKKI ja teksti:

 Marttyyrien Ääni tukee köyhien pakistanilaisten kristittyjen naisten ompelukoulutuksia 10 tiilentekijäkylässä vuosittain. Voit tukea koulutuksia valitsemalla lahjoitussivun alasvetovalikosta VOM Siskot viitteen 871 378. Pääset sinne tästä klikkaamalla.

Lataa pdf tästä.

Vartti Vainotuille -rukouslive Facebookissa ja YouTubessa

Tiistain Vartti vainotuille LIVE lähetyksessä kerrotaan, miten koulutus on muuttanut vainottujen naisten elämää Pakistanissa, ja saanut monien elämässä suuren muutoksen aikaiseksi. Tule mukaan rukoilemaan yhdessä Mari Palomäen ja Ilpo Jokimäen

”Ompelukoulutukset muutoksen tekijöinä Pakistanissa” – Radio Dei

Muslimienemmistöisessä Pakistanissa köyhien kristittyjen asema on vaikea. Lukuisat vähemmistöön kuuluvat kristityt elävät tiilentekijäkylissä ansaiten elantonsa saviselta pellolta. Kristittyjen naisten on erityisen vaikea saada kunnon koulutusta Pakistanissa. Marttyyrien Äänen järjestämät ompelukoulutukset

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print