26.8.2024
Marttyyrien Ääni tekee monipuolista työtä Intian pohjoisosissa. Pienyrityshankkeen kautta uskonsa tähden vainoa kohdanneet naiset koulutetaan perinteiseen käsityöammattiin, joka on hyvin arvostettua Kashmirissa.
Kristityiksi kääntyneiden on vaikea saada työtä Kashmirissa ja heitä syrjitään uskon tähden. Työtä on kuitenkin tehtävä tullakseen toimeen. Marttyyrien Äänen tukema koulutus ja pienyrityshankkeet auttavat vainoa kokeneita uuden elämän alkuun. Paavali muistuttaa: ”Hankimme toimeentulomme omin käsin kovalla työllä. Meitä herjataan, mutta me siunaamme. Meitä vainotaan mutta me kestämme.” 1. Kor. 4:12
Keväällä päättyneellä käsityökurssilla oli kymmenen naista. Vuoden mittainen koulutus oli tarkoitettu lähinnä Jeesukseen Kristukseen uskoville ja vainoa kohdanneille naisille. Kurssin kautta tavoitettiin myös uskosta osattomia, mutta evankeliumille avoimia naisia. Jotkut heistä kävivät kasteella kurssin päätyttyä.
Koulutuksessa naisille opetettiin kuuluisaa kashmirilaista käsityötaitoa. Tavoite oli, että naiset oppivat tekemään käsitöitä ja pienyritystoiminnan kautta pystyvät elättämään itsensä ja huolehtimaan perheestään. Tuotteita myydään paikallisella torilla ja turistikeskuksissa ja myöhemmin tarkoituksena on markkinoida niitä isompiin kaupunkeihin ja muualle Intiaan.
Elämisen haasteet kurssin ohessa
Ruksana on yksi kurssin osallistujista. Hän kertoo, että kurssipäivät tuntuivat pitkiltä. Samaan aikaan naiset huolehtivat perheestään, lähettivät lapset kouluun ja kävivät valmistamassa heille välillä lounasta.
Opiskelu muiden kotitöiden ohella ei aina ollut helppoa. Naisten on täytynyt olla toimeliaita, sillä monien aviopuolisoilla ei ole työpaikkaa ja naisten on ollut etsittävä keino elättää perhettä. Siksi he pyrkivät myös auttamaan toinen toisiaan.
Ruksana kertoo kääntyneensä kristityksi yli kaksikymmentä vuotta sitten. Hän oli syntynyt muslimiperheeseen. Elämä muslimina oli raskasta ja hän koki henkistä painetta, sillä hän koki elämässään paljon vaikeita asioita ja taisteluja.
Erään kerran hän näki unen, jossa Jeesus ilmestyi hänelle. Se oli aivan erityinen uni. Sen jälkeen hän alkoi ajatella enemmän Jumalaa, ja pohti sitä, miten Hän tietää kaiken Ruksanan omasta elämästä. Se johti hänet seuraamaan Jeesusta Kristusta. Nyt hän sanoo, että hänen sisimmässään on rauha ja ilo. Hän tunsi kuitenkin surua perheensä puolesta, koska hänellä oli jatkuvia ongelmia heidän kanssaan.
Ruksanaa painostettiin
Kun Ruksanan perhe sai tietää hänen kääntymyksestään, alkoi vaikea aika. Perheenjäsenet sanoivat, ettei kristinusko ole hyväksi Ruksanalle ja tivasivat häneltä syytä, miksi hän on vaihtanut uskontoa. Tilanne kääntyi todella vaikeaksi, kun kaikki kääntyivät Ruksanan ratkaisua vastaan ja alkoivat painostaa häntä. Hän rukoili ja rukoili, kunnes aivan yhtäkkiä rukousvastauksena hänen sukulaisensa alkoivatkin käyttäytyä rauhallisesti.
Olosuhteet kuitenkin vaihtelivat. Ruksana toimi aiemmin turistioppaana, mutta hänen oli pakko luopua työstään. Ihmiset parveilivat hänen ympärillään ja tenttasivat: ”Sinäkö olet se kristitty?” Jotkut uhkasivat tappaa hänet tai tehdä hänelle pahaa. Eräs mies tuli jopa hänen kotiinsa asti haukkumaan häntä, vaikkei edes tuntenut Ruksanaa.
Silloin Ruksanan äiti, isä ja setä puuttuivat asiaan. He sanoivat: ”Miksi puhutte noin? Se ei ole syntiä, hänhän on yksi niistä ihmisistä, jotka myös palvelevat Jumalaa. Miksi vainoatte häntä?”
Sen jälkeen Ruksanan kristityt ystävät tulivat hänen luokseen ja sanoivat seisovansa hänen rinnallaan ja rukoilevansa hänen puolestaan. He kehottivat häntä olemaan pelkäämättä. Ruksana jatkoi rukoilemista sai kokea Jumalan kirkkauden ja rauhan. Valmistuttuaan nyt käsityökurssilta hänen tulevaisuutensa näyttää paljon valoisammalta.
KUUNTELE:
Kuuntele käsityökurssilaisten haastattelu Radio Deistä TI 27.8. klo 20 tai tämän linkin kautta: vom-siskot-ohjelmat
TULE MUKAAN:
Tervetuloa kaikki siskot Marttyyrien Ääni VOM Siskot -ryhmään Facebookissa.
LAHJOITA:
Tue Marttyyrien Äänen etulinjan työtä Kashmirissa viitteellä 87078.
Lahjoitustilimme tilinumero on FI08 5789 2320 0566 01.
Lataa pdf tästä.
Taistelu Kashmirin puolesta
Kashmirilainen Ahmed kannatti kapinallisia, kunnes kaiken kuoleman ja tuhon näkeminen muutti hänen suhtautumisensa. Konflikti ei kuitenkaan jättänyt häntä rauhaan, vaan Intian sotilaat pidättivät hänet. Vapaaksi päästyään hän pakeni, ajautui huonoille teille ja sairastui. Pastorin rukoiltua hänen puolestaan hän otti Jeesuksen vastaan, ja siitä lähtien hän on taistellut toisenlaista taistelua Kashmirin puolesta – hän haluaa nähdä Kashmirissa muutoksen, minkä vain Jeesus voi tuoda. Työ on kantanut hedelmää, mutta ilmaiseksi se ei ole tullut: hän on saanut tappouhkauksia ja hänet on pahoinpidelty useita kertoja.
VOM Siskot – Korkeakastisen hinduperheen tytär kohtasi Jeesuksen
Shiva-jumala on hyvin tärkeä hindutytöille. Kun he palvovat Shivaa, he uskovat saavansa hyvän aviomiehen. Intialainen Shasi palvoi myös Shiva-jumalaa. Kun Shasi oli 22-vuotias, hänen elämänsä muuttui kuitenkin totaalisesti. Hän kuuli silloin ensimmäisen kerran Jeesuksesta Kristuksesta. Kuultuaan evankeliumin, Jumala kosketti Shasia syvälle sydämeen ja ravisteli sitä. Hän joutui syvään synnintuntoon. Kuinka
Nuorten uskoa Intian Kashmirissa
Joukko nuoria islamista kristinuskoon kääntyneitä matkusti suureen intialaiskaupunkiin useiksi päiviksi oppimaan lisää uskostaan. Palatessaan muslimienemmistöiseen kotikyläänsä he olivat vahvistuneita uskossaan, joka joutui heti koetuksille. Valheellisia syytöksiä Nuoret ovat kaikki sukua keskenään, joko sisaruksia tai serkkuja. He olivat tulleet tuntemaan Jeesuksen vanhempien sukulaistensa todistuksen kautta. Raamattukoulutuksessa ollessaan naapurit alkoivat kysellä heidän
”Evankeliumi tavoitti veli Anzukin Himalajan vuoristossa” – Radio Patmos
Veli Anzuk kuuluu Himalajan vuoristokansaan. Hän oli aiemmin buddhalainen, mutta merkillisen johdatuksen kautta hän tutustui kristittyyn mieheen. Se oli käänteentekevä asia hänen elämässään ja johti suureen ihmeeseen hänen perheensä elämässä.
”Kääntyminen kristityksi johti tuhopolttoon” – Radio Patmos
Kun Veli Aiyub kääntyi kristityksi, koko perhe joutui sen jälkeen vakavan vainon kohteeksi. Toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen tapasi hänet Intian Kashmirissa ja sai kuulla mitä perheelle on tapahtunut. Ohjelman on toimittanut
”Vainoojasta työtoveriksi evankeliumin työhön” – Radio Patmos
Ayyub ja Farooq olivat ystäviä, ja heille molemmille islam oli heidän sydämensä uskonto. Mutta sitten Ayyub sai käsiinsä Uuden testamentin, joka muutti hänen elämänsä suunnan. Miten kävi sen jälkeen heidän