Vainoa Vietnamissa – Jumala oli läsnä sikolätissäkin

8.11.2024

Ninh hylkäsi perinteisen heimouskontonsa seuratakseen Kristusta. Sen jälkeen hän menetti aviomiehensä, poikansa ja kotinsa kristittyjä vainoavassa Vietnamissa. Nyt tämä vähemmistöheimoon kuuluva kristitty nojaa Herran huolenpitoon ja varjelukseen.

Eräänä päivänä Ninhin aviomies Doan kertoi kääntyneensä kristinuskoon, ja Ninh oli ennemminkin hämmentynyt kuin vihainen.

”Mitä se tarkoittaa?” hän kysyi. Hän ihmetteli, miksi Doan oli hylännyt hre-heimonsa perinteisen uskonnon, johon kuului esi-isien palvontaa ja hengille uhraamista. Ninh ei ollut edes koskaan tavannut kristittyä.

”Se tarkoittaa, että en ole enää saatanan, synnin tai epäjumalien palvonnan orja”, Doan selitti. ”Olen nyt Jumalan lapsi, ja kun kuolen, menen Isäni luo taivaaseen.”

Seuraavien viikkojen aikana Ninh huomasi, miten Doanin vapaus Kristuksessa oli muuttanut häntä. Pian hänkin tuli uskoon.

Perhe alkoi käydä kaukaisessa kylässä olevassa seurakunnassa. Joka sunnuntai he kävelivät useita tunteja sinne päästäkseen. Viikoittaiset matkat huomanneet naapurit kävivät uteliaiksi ja alkoivat esittää kysymyksiä. ”Eikö kristinusko ole amerikkalainen uskonto?” he kysyivät. Vietnamin ateistinen hallinto pitää kristinuskoa Lännen työkaluna ja uhkana omalle vallalleen ja kontrollilleen.

”En ole koskaan tavannut amerikkalaista”, Doan vastasi. ”Kyläpastori kertoi Jeesuksen rakkaudesta, pelastuksesta ja Raamatusta. Minä vain uskoin.” Usein Doan käytti nämä tilaisuudet hyväkseen kertoakseen kyselijöille evankeliumin. Pian kolme muuta perhettä ryhtyi heidän laillaan seuraamaan Kristusta, joten Doan ja Ninh perustivat pienen seurakunnan, joka kokoontui heidän kodissaan.

Vaino pahenee: varoitukset muuttuvat teoiksi

Kun kyläviranomaiset saivat tietää pienestä kristittyjen sunnuntaikokoontumisesta, he yrittivät saada heidät lopettamaan. Ensin Doan ja Ninh saivat kirjallisen varoituksen: “Tämä uskonto on Yhdysvalloista, se ei ole vietnamilainen. Tämä on ensimmäinen varoituksenne. Jos jatkatte Jeesuksen ylistämistä, me hakkaamme teidät.”

Seuraavaksi heidän maansa takavarikoitiin. Aina kun he raivasivat uutta maata itselleen, viranomaiset veivät sen. Se ei ollut epätavallista: Vietnamin heimoalueilla kristinuskoon kääntyneet häädetään usein kodeistaan ja kylistään.

Pariskunta pestautui maataloustyöntekijöiksi, mutta Doanin sydän kutsui häntä evankelioimaan. Hän kertoi evankeliumin kaikille, jotka suostuivat kuuntelemaan, ja seurakunta kokoontui yhä heidän kodissaan joka viikko. Pian vaino paheni. Miehet alkoivat seurata Doania kaikkialle. He yrittivät haastaa riitaa herjaamalla hänen uskoaan ja perhettään.

Painostus koetteli myös Ninhin uskoa. ”Olin aluksi ajatellut, että uskovana oleminen tarjoaisi meille hyvän elämän”, hän sanoi. ”Että meillä ei olisi riitoja naapuriemme kanssa, eikä ongelmia viranomaisten kanssa. Emme osanneet odottaa kohtaamaamme vainoa. Toisinaan minusta tuntui, että olin menettämäisilläni uskoni. Mutta aina kun luin Raamattua, erityisesti Jumalan lupauksen siitä, että Hän ei koskaan jättäisi meitä eikä hylkäisi meitä, sain voimaa jatkaa Kristuksen seuraajana.”

Julmia iskuja

Huhtikuisena iltana vuonna 2022 Doanin ja Ninhin naapurit kuulivat pariskunnan kodin ulkopuolelta huutoa. Silminnäkijöiden mukaan joku vaati vihaisesti Doania luopumaan uskostaan. “Viemme uskosi sinulta”, mies sanoi. ”Hakkaamme sinut, koska et kuuntele.”

Avun saapuessa Doan makasi maassa. Hän oli kaatunut ja lyönyt päänsä puisiin tikapuihin. Kyläläiset kantoivat hänet kotiinsa. Ninh ei ollut vielä tullut töistä, joten naapuri juoksi häntä vastaan. Hän kehotti Ninhiä kiirehtimään, sillä hänen miehelleen oli sattunut jotain pahaa.

Saapuessaan kotiin Ninh näki, että Doanin pitäisi päästä sairaalaan. Päävammasta vuosi runsaasti verta, ja hänen kehonsa oli tummuvien mustelmien peitossa. Doan vietiin paikalliseen sairaalaan, mutta lääkärit eivät antaneet toivoa. Hän ei koskaan palannut tajuihinsa, ja hieman puolenyön jälkeen Doan menehtyi.

Surun murtama ja nääntynyt Ninh järjesti miehensä ruumiin tuotavaksi kotiin. Sitten hän alkoi suunnitella hautajaisia lähikylissä asuvien kristittyjen avulla.

Seuraavat viikot olivat vaikeita Ninhille, hänen 16-vuotiaalle pojalleen, Thaille, ja 5-vuotiaalle tyttärelle, Miralle. Ninh ei pystynyt syömään eikä nukkumaan kunnolla ja työhön hän oli liian uupunut. Mirakaan ei pystynyt syömään.

Saatuaan tietää, että Doan oli kristitty, poliisit kieltäytyivät tutkimasta hänen surmaansa. Kaikkien ongelmien lisäksi Doanin vanhemmat vaativat Ninhiä luopumaan kodistaan, jonka hän ja Doan olivat saaneet häälahjaksi. He myös veivät Thain mukanaan omaan kyläänsä, lähes kahden tunnin moottoripyörämatkan päähän.

Miehensä kuolemaa seuranneen kuukauden aikana Ninh oli menettänyt sekä kotinsa että poikansa. Hän asui äitinsä ja siskonsa luona kaksi kuukautta, mutta pian he suuttuivat hänen uskostaan ja ajoivat Ninhin ja Miran pois.

Myötätuntoinen naapuri vuokrasi heille sen jälkeen tyhjän sikolättinsä väliaikaiseksi suojaksi. Paikallisten ja ulkomaalaisten uskovien avulla Ninh siivosi ja kunnosti sen asuinkelpoiseksi itselleen ja tyttärelleen.

Rohkaistuna jatkamaan

Thai vierailee äitinsä luona aina kun voi, mutta Ninh haluaa saada perheensä jälleen yhteen. ”Rukouspyyntöni on, että voisimme olla yhdessä”, hän sanoo. Paikalliset uskovat ovat auttaneet häntä ostamaan maata, ja nyt rakenteilla on pieni koti hänelle ja lapsille.

Ninh aikoo perustaa pienyrityksen perheensä tukemiseksi. Hän unelmoi päivästä, jolloin heillä on koti, jossa jälleen kokoontuisi seurakunta. ”Haluan jatkaa sitä, mitä mieheni teki ennen kuolemaansa”, hän sanoi.

Sitä ennen Jumalan lasten osoittama rakkaus ja tuki muistuttaa häntä Jumalan läsnäolosta elämässään. ”Kun olen seurakunnassa, saan huolenpitoa, apua ja tukea veljiltäni ja sisariltani Kristuksessa”, Ninh sanoi. ”Saan rohkaisua ja varmuutta sydämeeni jatkaa eteenpäin ja seurata Jeesusta.”

Lähde: Marttyyrien Ääni USA