Your Cart

Turkissa pidätetystä amerikkalaisesta pastorista vakavia väitteitä

Turkissa 23 vuotta asunut pastori Andrew Brunson ja hänen vaimonsa Norine pidätettiin viime lokakuussa. Norine vapautettiin vajaat kaksi viikkoa myöhemmin, mutta Andrew on ollut siitä asti vangittuna. Hänellä väitettiin olevan yhteyksiä terroristijärjestöön. Väite perustui nimettömän todistajan lausuntoon eikä Brunsonin asianajaja ole saanut nähdä mitään tapaukseen liittyviä asiakirjoja.

Turkin presidentti Erdogan vieraili Yhdysvalloissa viime viikolla ja 16. päivä hän tapasi Yhdysvaltojen presidentti Trumpin ja varapresidentti Pencen. Erdogan vaati Yhdysvaltoja karkottamaan Turkkiin Gülenin, jonka Erdogan väittää olevan syyllinen viimekesäiseen vallankaappausyritykseen. Trump ja Pence puolestaan vaativat Turkkia vapauttamaan pastori Brunsonin.

Nyt vaikuttaa siltä, että vaatimuksella oli päinvastaiset vaikutukset, kuin mitä toivottiin. Turkin vanhin englanninkielinen sanomalehti Hurriyet Daily News kertoo, että nyt Brunsonia syytetään kurdeille suunnatuista saarnoista, joilla oli ”erityinen tarkoitus”. Uudet syytteet ilmaantuivat vain muutama päivä Trumpin ja Erdoganin tapaamisen jälkeen.

Brunsonin johtamassa Izmir Resurrection Church -seurakunnassa on joitakin kurditaustaisia jäseniä, mutta Brunson sanoo saarnanneensa kaikille, ei vain kurdeille eikä hän puhu kurdia. Hän jakoi lavan kahdeksan muun henkilön kanssa ja yksi puheenvuoron saanut oli kurdi. Brunson sanoo, että seurakunnassa pidettiin jumalanpalveluksia turkin lisäksi arabiaksi ja kurdiksi, mutta hän ei itse osallistunut niihin.

Evangelical Presbyterian Church -seurakunnasta (EPC), johon Brunson itse kuuluu, kerrotaan sanamuodon viittaavan siihen, että Brunsonia syytetään aseellisen kurdiryhmän tukemisesta, jota vastaan Turkki käy taisteluja. ”En voi riittävästi painottaa, miten merkittäviä syytteet ovat”, Jeff Jeremiah EPC:stä sanoo. ”Itseasiassa, Turkin näkökulmasta kyseessä ei ole mitään sen vähempää kuin maanpetos. Nyt on aika kaksinkertaistaa rukoukset. Olkaa hyvät ja vedotkaa Herraan tämän viikonlopun jumalanpalveluksissanne Andrew’n puolesta.”

Lähteet: Hurriyet Daily News, EP Connection

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print