Your Cart

Thaimaahan paenneen pakistanilaisperheen tukala tilanne

23.2.2022
Faisalin perheen 15 neliöisen kodin ”keittiö” sijaitsee parvekkeella.

Faisal ja Samina elivät Pakistanissa neljän lapsensa kanssa aivan tavallista kristittyjen pakistanilaisten elämää.

Kaikki muuttui, kun hänelle annettu islamilainen mainoskalenteri putosi vahingossa seinältä. Hänen syytettiin tahallaan loukanneen islamia, ja vaikka Faisal vietti muutaman päivän hiljaiseloa, tilanne ei rauhoittunut. Päinvastoin, se vain paheni – siihen pisteeseen, että koko perheen oli paettava Pakistanista ja he päätyivät Thaimaahan.

Faisalin perheen kokemuksista on aiemmin kerrottu radio-ohjelmassa ”Jumalanpilkkasyytökset ajoivat perheen pakoon”. Ohjelmaan pääset oheisesta linkistä.

Marttyyrien Ääni on tukenut Faisalin perhettä Thaimaassa nyt reilun vuoden ajan maksamalla heidän vuokransa ja antamalla varoja päivittäisen elämän tarpeisiin.

He ovat rekisteröityneet YK:n pakolaisjärjestöön saadakseen pakolaisstatuksen ja tullakseen ohjatuksi toiseen maahan, mutta odotus kestää yleensä vuosia. Heidän kohdallaan se on kestänyt kahdeksan vuotta. Koska he ovat nyt Thaimaassa laittomasti, kukaan perheestä ei voi käydä töissä, joten he ovat täysin ulkopuolisen avun varassa.

Näin Faisal ja Samina kertovat elämästään Thaimaassa:

Perhe pyytää rukoilemaan, että Jumala avaisi heille reitin uuteen kotimaahan, jossa he saisivat elää vapaina.

”Olemme olleet pakolaisina Thaimaassa nyt kahdeksan vuotta. Meillä ei ole passeja eikä viisumeita, ja joudumme olemaan erittäin varovaisia paikallisten viranomaisten kanssa. Koko aika täällä on ollut haasteellista, mutta nyt Covid-19 pandemian aikana asiat ovat menneet vielä huonompaan suuntaan.

Paikalliset viranomaiset pitävät nyt usein ratsioita emmekä uskalla liikkua ulkona juuri lainkaan. Yritämme vain olla mahdollisimman hiljaa ja huomiota herättämättä huoneessamme.

Vain Faisal käy hoitamassa välttämättömät asiat ja nekin hyvin varhain aamulla tai iltahämärässä. Asioiden hoidossa on yleensä mukana paikallisen seurakunnan pastori siltä varalta, jos vastaan sattuu tulemaan ongelmia.

Lasten tilanne huolestuttaa meitä vanhempia, koska lapset kasvavat, eivätkä he ole päässeet käymään koulua. Nyt kuitenkin tähän asiaan on tullut hieman valoa, kun Bangkokin alueella on aloitettu verkko-opetus turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten lapsille.

Lapset ovatkin nyt päässeet mukaan tunneille ja se on tuonut hyvää ohjelmaa arkipäiviin. Lapsille erityisen tärkeää on ollut se, että tätä kautta he ovat saaneet samanikäisiä kavereita, joiden kanssa jutella. Isommat lapset kaipaavat kovasti normaalia elämää, että voisivat mennä tapaamaan ystäviä, harrastaa, ulkoilla ja päästä tekemään jotain työtä.

Perheemme arki on haastavaa, kun me kaikki kuusi ihmistä asumme noin 15 neliömetrin suuruisessa huoneessa ja vietämme kaiken aikamme käytännössä sisällä. Tilannetta kuvaa hyvin perheen nuorimmaisen kommentti, kun hän katsoi ulkona juoksevaa koiraa. Hän toivoi, että voisi liikkua yhtä vapaasti kuin tuo koira.

Olemme kokeneet paljon koettelemuksia ja rukoilemme Jumalaa, että Hän johdattaisi meidät uuteen maahan. Vaikka tilanne on edelleen äärimmäisen vaikea, luotamme Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa. Kiitämme kaikkia meitä auttaneita ja meidän puolestamme rukoilevia.”

Saimme tänään Faisalilta viestin, jossa hän kertoo perheensä tämänhetkiset huolet ja toiveet, joiden puolesta hän pyytää rukoilemaan. ”Uskon todella, että kun rukoilemme toistemme puolesta ja olemme yhtä rukouksessa, Jumala kuuntelee ja vastaa”, Faisal kirjoittaa.

”Rukoilkaa, että Jumala vahvistaa meitä ja avaa meille tien paikkaan, jossa voimme elää vapaina Hänen armossaan. Paikkaan, jossa meillä on uskonnonvapaus, missä lapsemme voivat kasvaa ja opiskella ja elää muiden lasten tavoin”, Faisal pyytää. Hän pyytää rukoilemaan myös oman terveytensä puolesta, sillä hänellä on useita terveysongelmia.

”Lastemme rukouspyyntö on, että Jumala vapauttaisi meidät tilanteestamme, niin että voisimme elää normaalia elämää, käydä koulun loppuun, ja että Jumala suojelisi ja johdattaisi meitä, antaisi meille viisautta ja ymmärrystä aina kun tarvitsemme apua ja ohjausta.”

Rukoillaan Faisalin pyytämien asioiden puolesta!

 
 
Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print