Your Cart

Pakistan – Pääseekö siepattu Arzoo takaisin kotiin?

Arzoo Raja. Kuva: UCAnews

Kolmetoistavuotias kristitty tyttö, Arzoo Raja, joutui lokakuun puolivälissä naapurissa asuneen 44-vuotiaan muslimimiehen sieppaamaksi. Kaksi päivää myöhemmin tytön vanhemmat kutsuttiin poliisiasemalle, jossa heille esitettiin väärennetyt todistukset siitä, että Arzoo on kääntynyt islamiin ja mennyt vapaaehtoisesti naimisiin sieppaajansa, Ali Azharin kanssa.

Arzoon kotikaupungissa, Karachissa, asuva kristittyjen oikeuksia puolustava Ghazala Shafique kertoi, että poliisit eivät tehneet mitään Arzoon vapautumisen puolesta. ”Syytetyn kaksi veljeä ovat poliiseja, ja he käyttävät valtaansa suojellakseen sieppaajaa.” Hän jatkaa: ”Asianajaja Noor Naz Agha saattoi tämän oikeuden tietoon kuulemisessa lauantaina 24. lokakuuta ja vaati myös, että Ali ja muut tapaukseen osallistuneet, kuten avioliittotodistuksen ja todistuksen islamiin kääntymisestä allekirjoittanut uskonoppinut pidätetään ja asetetaan syytteisiin.”

Agha, tunnettu islaminuskoinen asianajaja, otti Arzoon tapauksen hoitoonsa ilmaiseksi, mikä on Arzoon surun murtamille ja työnsä menettäneille vanhemmille suuri helpotus.

”Olemme kiitollisia, että kristittyjä puolustavat aktivistit ja poliittiset johtajat ovat kuulleet avunhuutomme, ja he auttavat meitä levittämällä tietoa asiasta”, Arzoon isä, Raja Lal, kertoo. ”Vaimoni ja minä olemme juosseet paikasta toiseen, mutta poliisit eivät ole osoittaneet mitään mielenkiintoa pidättää syytettyjä ja tutkia tapausta puolueettomasti.”

Sydäntä raastava kohtaaminen

Tiistaina 27. lokakuuta oli seuraava oikeudenkäynti, joka oli Arzoolle ja hänen vanhemmilleen musertava päivä.

Arzoon isä ja äiti olivat toimittaneet oikeudelle henkilörekisteristä sekä koulusta todistukset Arzoon todellisesta iästä. Tuomari K.K. Agha päätti kaikesta huolimatta, että avioliitto on voimassa, sekä kielsi poliiseja ”häiritsemättä tuoretta avioparia”, kertoi aktivisti Ghazala Shafique.

”Me kaikki, Arzoon vanhemmat ja heidän tukijansa mukaan lukien, olemme syvästi järkyttyneitä ja murheellisia siitä, että oikeus antoi syytetyn kävellä tiehensä alaikäisen tytön kanssa aivan meidän silmiemme editse”, Shafique kertoo.

”Riensimme oikeustalolle, missä Arzoo ja hänen sieppaajansa Azhar olivat paikalla, sekä miehen perheenjäseniä ja useita asianajajia”, Shafique selittää. ”Heti kun Arzoo näki äitinsä, hän syöksyi tätä kohti, mutta poliisit ja Azharin perhe raahasivat hänet pois ja pakottivat hänet oikeussaliin tuomari K.K. Aghan eteen.”

Kun Arzoon vanhemmat ja oikeusavustajat pyrkivät myös oikeussaliin, poliisit kohtelivat heitä kovakouraisesti ja estivät pääsyn. ”Me anoimme heitä päästämään meidät sisään, mutta he eivät suostuneet hievahtamaankaan ovelta”, Shafique kertoo. ”He eivät laskeneet edes Arzoon vanhempia sisään.”

Muutaman minuutin päästä poliisit saattoivat sieppaajan ulos oikeussalista ja sanoivat oikeuden määränneen, että Arzoo lähetetään valtion ylläpitämään naisten turvataloon.

”Mutta se oli valetta, sillä kun luimme oikeuden päätöksen, siinä sanottiin, että Arzoo oli myöntänyt oikeudessa kääntyneensä islamiin ja menneensä naimisiin Azharin kanssa omasta halustaan”, Shafique sanoi.

”Tuomari Agha päätyi tähän päätökseen, koska hän ei kuullut Arzoon perheen puolta tarinasta. Jos poliisit olisivat päästäneet Arzoon vanhemmat oikeussaliin, he olisivat voineet todistaa, että oikeudessa esitetyt todisteet Arzoon täysi-ikäisyydestä olivat väärennettyjä, eikä edes todistuksiin liitetty tytön kuva esittänyt Arzoota.”

Toivonpilkahduksia

Mielenosoitus Arzoon puolesta Karachissa. Kuva: Morning Star News/Ghazala Shafique

Sieppauksen johdosta Karachissa käynnistyi viime viikon lopulla laajoja mielenosoituksia Arzoon puolesta, ja ne levisivät viikonlopun aikana myös muihin Pakistanin kaupunkeihin. Arzoo on saanut tukea myös pakistanilaisilta muslimeilta, sillä lukuisat henkilöt ovat ilmaisseet, että he eivät hyväksy Arzoolle tapahtunutta.

Maanantaina 2. marraskuuta oikeus päätti, että Arzoo pitää välittömästi hakea pois sieppaajaltaan ja viedä turvataloon. Seuraava oikeudenkäynti on määrätty pidettäväksi torstaina 5. marraskuuta, ja Arzoo on määrätty tuotaviksi oikeuden eteen.

Tuossa käsittelyssä on tarkoitus selvittää Arzoon todellinen ikä, avioliiton oikeellisuus, sekä väitteet siitä, että hän olisi kääntynyt islamiin omasta tahdostaan.

”Luotan viranomaisten ja poliisien käyttävän kaikkia käytössää olevia keinoja Arzoon noutamiseksi pois sieppaajansa luota. Suojellaksemme lapsiamme meidän kaikkien – viranomaisten, poliisien, oikeuslaitoksen, asianajajien, kansalaisyhteiskunnan ja tiedotusvälineiden, on vedettävä yhtä köyttä. Meidän kaikkien pitää hoitaa tehtävämme tehokkaasti”, vaatii Arzoon vanhempien oikeusavustaja Jibran Nasir.

Lähteet: Morning Star News, International Christian Concern, UCAnews

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print