Pastori Ibrahim Isa johti monia Kristukselle ja oli päättänyt jatkaa tehtävässään, vaikka hänen henkeään uhattiin. Lopulta uhkauksista tuli totta ja hän maksoi työstään äärimmäisen hinnan.
Ibrahim, hänen vaimonsa Laraba ja heidän viisi lastaan asuivat kylässä lähellä Josia, Plateaun osavaltiossa. Laraba ja lapset olivat kuitenkin olleet yötä Josissa päivänä, jolloin fulanit surmasivat hänen aviomiehensä.
”Soitin hänelle noin puoli seitsemältä aamulla ja kysyin, onko kaikki kunnossa. Hän kertoi nukkuneensa hyvin. Kysyin kylän kuulumisia ja hän sanoi kaiken olevan kylässäkin hyvin. Hän sanoi aikovansa mennä pellolle kylvämään vehnää ystävänsä kanssa, joka oli soittanut hänelle. Hyvästelin hänet ja rukoilin, että Jumala varjelisi häntä”, Laraba kertoo.
Noin neljännestunnin kuluttua Laraba sai puhelun seurakuntalaiselta, joka pyysi häntä palaamaan pian kotikylään. ”Hän sanoi, että minun olisi tultava välittömästi. Sanoin, että olin juuri hetki sitten puhunut miehelleni. Hän toisti, että minun olisi tultava välittömästi.” Matkalla hän soitti pahinta peläten ystävälleen, joka vahvisti Ibrahimin saaneen surmansa.
”Vaikuttaa siltä, että tappajat olivat jo odottamassa miestäni, kun puhuin hänen kanssaan. Kotiin saavuttuani näytti, että hänet oli tapettu huoneessa: hän oli yrittänyt paeta ikkunasta ja he olivat ampuneet hänet. Näin hänen ruumiinsa siinä missä hän kuoli”, Laraba selitti.
Kutsuttuna evankelioimaan heimoaan
Kuten Nigerian maaseudulla monet tekevät, Ibrahimillakin oli tapana nukkua ulkosalla, sillä sitä pidetään turvallisempana kuin sisällä talossa nukkumista, jos kylään hyökätään.
”He etsivät juuri miestäni”, Laraba jatkaa. ”Hän tuli aamulla kotiin aikomuksenaan mennä pellolle töihin ja näyttää siltä, että he seurasivat häntä.”
Ibrahimkin oli fulani. Hän toimi evankelistana ja evankelioi fulani-muslimeja. Monet olivat tulleet uskoon. Häntä oli varoitettu useita kertoja, että hänen työnsä asetti hänet hengenvaaraan. Ibrahim oli kuitenkin sanonut, että hänen velvollisuutensa on evankelioida heimoaan.
Kun Larabalta kysyttiin, miten hänen puolestaan voisi rukoilla, hän vastasi: ”Kristittynä tiedän koko ajan, että jonain päivänä tämä maailma jää taakseni. Tiedän, että mieheni lepää Herran luona. Tiedän myös, että Herra on kanssani ja antaa minulle mitä lapsiani varten tarvitsen.”
”Suurin haasteeni on nyt päättää, missä asuisin. Sillä talo, jossa mieheni tapettiin, oli meidän kotimme. Me ostimme ja rakensimme sen. Siellä mieheni rakensi palvelustyötään ja siellä kokoonnuimme muiden evankelistojen kanssa.”
Rukoile Laraban ja muiden leskien puolesta, että Herra pitäisi heistä huolta ja lohduttaisi heitä.
Lähteet: Release International, International Society for Civil Liberties and Rule of Law
