Your Cart

Nigeria – Pakoon murhanhimoista perhettä

18.10.2024
Salisu Bala joutui pakenemaan perhettään
Salisu pyytää rukoilemaan ja auttamaan, että vainotut pysyisivät vahvoina.

Pohjois-Nigeriassa, missä kristittyjen ja muslimien välinen jännite on kova, Salisu Bala -niminen nuorimies teki päätöksen, jonka vuoksi hänen perheensä halusi tappaa hänet.

Salisu, 32-vuotias käsityöläinen Angwan Rogosta, uhmasi perheensä vahvoja islamilaisia juuria ja yhteisöään ja päätti lähteä seuraamaan Jeesusta.

Salisu kasvoi muslimienemmistöisellä alueella, missä äärimuslimit hyökkäilevät usein kristittyjä vastaan. Lukuisten islamilaisten perinteiden hallitsemassa Adamawan osavaltiossa hänen vanhempansa olivat nähneet Boko Haramin verisen kristittyjen vastaisen kampanjan käynnistymisen ja kehittymisen.

Siitä huolimatta Salisu näki unia, jotka hän tulkitsi yliluonnollisiksi kohtaamisiksi Kristuksen kanssa. Vuoden 2023 kesällä hän kertoi unista kristitylle ystävälleen. Sen seurauksena hän kääntyi salaa kristinuskoon ja alkoi käydä seurakunnassa.

Uusi usko ei kuitenkaan pysynyt salassa pitkään. Muutaman kuukauden päästä Salisun vanhemmat saivat selville hänen hyljänneen islamin. Hänet lukittiin huoneeseen neljäksi päiväksi ilman ruokaa tai vettä. Hänelle sanottiin, että hän pääsisi ulos ainoastaan kieltämällä uskonsa Kristukseen.

”Tiesin kyllä, että omani vastustaisivat minua, mutta en odottanut sen tapahtuvan silloin kuin se tapahtui”, Salisu sanoi. ”En voinut kieltää Jeesusta Kristusta, enkä koskaan tulekaan kieltämään.”

Salisun voimat alkoivat ehtyä ja hän pelkäsi kuolevansa. Silloin hänen muslimiystävänsä murtautui huoneeseen ja pelasti hänet.

Salisu ei pelkää kuolemaa

Nyt Salisu asuu perheeltään piilossa alueella toimivan pastorin hoivassa. Pastori opetuslapseuttaa 70 islamista kristinuskoon kääntynyttä Josin lähellä sijaitsevassa keskuksessa. Pastori vahvistaa aidoksi Salisun horjumattoman sitoutumisen uuteen uskoonsa, jopa äärimmäisen vaaran edessä.

”Salisu on kokenut äärimmäisiä haasteita ja vainoa Kristuksen tähden”, pastori kertoo. ”Monet kristinuskoon kääntymistä teeskentelevät lähtevät keskuksesta pois, kun emme voi antaa heille ruokaa, mutta Salisu on pysynyt vahvana. Hänen sitoutumisensa Kristukseen on aitoa.”

Turvapaikassaan asusteleva Salisu kertoi uskostaan ja toivostaan, että hänen perheensäkin tulisi tuntemaan Kristuksen. ”En enää pelkää kuolemaa”, hän sanoi. ”Olen nähnyt ainoan todellisen Jumalan valon. Rukoilen joka ilta, että minun vanhempani tulisivat myös tuntemaan Jeesuksen Kristuksen.”

Salisun kohtalo muistuttaa meitä vaaroista, joita kristinuskoon kääntyvät Nigeriassa kohtaavat. Siellä vaino on ankaraa todellisuutta islamin hylänneille.

Salisu pyytää, että ihmiset rukoilisivat hänen pysyvän vahvana uskossaan.

”Rukoile, ja auta vainottuja pysymään vahvoina”, Salisu sanoo.

Lähde: ICC

Marttyyrien Äänen työ Nigerian vainottujen kristittyjen hyväksi:

  • Dogo Nahawan koulun tuki: opettajien palkat, koulutarvikkeita, kouluruoka yms.
  • Vainoissa leskiksi jääneille naisille hankittu maa-alue, jossa he kasvattavat erilaisia kasviksia elannokseen.
  • Tukea pakolaisleireille paenneille kristityille.
  • Tukea turvakodille ja salassa toimivalle etulinjan lähetyskoululle, jossa opiskelevat ja asuvat ovat entisiä muslimeja, terroristejakin.

”Evankelistat terroristien ydinalueilla” – TV7

Rohkeat etulinjan evankelistat kulkevat Nigerian vaikeimmilla alueilla ja julistavat evankeliumia. Useita terroristeja ja islamilaisia johtajia on tullut uskoon. Uskoontulleiden elämässä tapahtuu kokonaisvaltainen muutos – vainoajasta Jeesuksen seuraajaksi. Ohjelma on uusinta.

”Arkielämää jatkuvan vaaran keskellä” – Radio Patmos

Marttyyrien Äänen yhteistyökumppani Alex vieraili Keski-Nigeriassa kylissä,  joihin fulanimuslimit ovat tehneet tuhoisia iskuja. Tässä ohjelmassa hän haastattelee Gashishin alueen kristityn kylän johtajaa, joka kertoo minkälaista tällä vaarallisella seudulla on elää.

”Vainottuja leskiä auttamassa Nigeriassa”- Radio Dei

Nigeria on yksi maailman vaarallisimmista maista kristityille, erityisesti maan pohjoisosa. Terroristiryhmittymien hyökkäykset ovat aiheuttaneet valtavasti inhimillistä kärsimystä ja lukuisat naiset ovat jääneet leskiksi. Tässä ohjelmassa kuullaan leskien todistuksien ohella myös

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print