Your Cart

Laos – Yllättävää tukea uskoville

Laosilaiset kristityt, kuten he, joutuvat usein asumaan väliaikaisissa asumuksissa jouduttuaan lähtemään kotikylistään.

Laosissa on yleistä, että kristinuskoon kääntyneet karkotetaan kotikylistään – se onkin tyypillinen tapa, jolla kristinusko kasvattaa juuriaan Laosissa ja leviää uusille alueille. Äskettäin viranomaiset kuitenkin torjuivat erään kylän kyläpäälliköiden määräyksen, jonka mukaan 23 kristityn perheen olisi pitänyt lähteä pois.

Kyseisessä kylässä oli asunut joitakin uskovia useiden vuosien ajan, mutta kylän johtajat alkoivat huolestua, kun paikallisen seurakunnan vahvan todistuksen myötä yhä useammat kyläläiset päättivät ryhtyä seuraamaan Kristusta.

Laosissa monet pitävät kristinuskoa länsimaisena uskontona ja kyläpäälliköt odottavat usein, että kaikki kyläläiset noudattavat perinteisiä laosilaisia tapoja, joihin kuuluu myös esi-isien palvonta. Kun kristittyjen määrä kylässä kohosi yli sataan kyläpäälliköt totesivat, että kristittyjen olisi aika muuttaa toisaalle.

Tilanteesta kuultuaan kolme pastoria matkusti kylään yrittääkseen puhua kyläpäälliköt perumaan päätöksensä. He kutsuivat mukaansa myös virkamiehiä läheisestä kaupungista. Yhdysvaltain Marttyyrien Ääni kattoi pastoreiden tapaamisesta aiheutuneet matkakulut. Neuvottelussa pastorit muistuttivat kyläpäälliköitä ja virkamiehiä siitä, että Laosin kansalaisilla on lain mukaan uskonnonvapaus.

Kyläpäälliköt pysyivät silti päätöksessään. He määräsivät, että kristittyjen oli lähdettävä kylästä joulukuun kuudentena päivänä. He eivät myöskään suostuneet korvaamaan heille maita, satoa ja koteja, jotka he menettäisivät.

Joulukuun 6. päivä koitti, ja tapaamiseen osallistuneet virkamiehet saapuivat yllättäen kylään. He kokosivat kristityt ja kyläpäälliköt yhteen uutta neuvottelua varten. Virkamiehet ilmoittivat, että lain mukaan kristityillä on oikeus uskoonsa, ja että heidän on saatava jäädä. ”Me haluamme teidän ja kristittyjen elävän yhdessä rauhanomaisesti”, virkamiehet sanoivat kyläläisille.

Marttyyrien Äänen yhteyshenkilö tuolla alueella on toiveikas, että päätöksen myötä monet muut kyläläiset tulevat myös tuntemaan Jeesuksen.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print