Kongo – Vapaaksi vankeudesta, vapaaksi pelosta
25.10.2024
Kimbotin 6-vuotias poika ei halua poistua äitinsä viereltä. Toisinaan hän puhuu äidilleen siitä, mitä tapahtui, mutta joskus hän vain alkaa itkeä peloissaan. Kimbotin tavoin häntä piinaavat muistot siitä päivästä, jolloin islamistit ajoivat heidät pakoon kodistaan. Kongon kristittyjen vaino on islamististen terroristiryhmien aiheuttamaa.
”Hän näki sen teurastuksen”, Kimboti sanoo. Hän asuu nyt perheineen maansisäisille pakolaisille tarkoitetulla leirillä Kongon demokraattisessa tasavallassa. ”Pelko on aina läsnä.”
Eräänä kesäisenä iltapäivänä vuonna 2022 islamistinen terroristiryhmä Liittoutuneet kansanvaltaiset voimat (ADF) hyökkäsi heidän kyläänsä. Kimboti oli tuolloin kotona kahdeksan lapsensa kanssa, hänen miehensä oli muualla peltotöissä. Hyökkäyksen alettua Kimboti ja lapset juoksivat henkensä edestä, mutta heidät ja raskaana ollut naapuri saatiin kiinni. Sitten terroristit sitoivat heidän kätensä ja marssittivat heidät viidakkoon.
”Aloin heti rukoilla”, Kimboti sanoi. ”Rukoillessani tunsin Jumalan rauhan.”
Hän toivoi voivansa välittää saman rauhan lapsilleen, joten hän rukoili ääneen, vaikka terroristit kuuntelivat. Hän arveli, että heidät kaikki tapettaisiin, mutta tiesi kuolemasta seuraavan, että he pääsisivät Jeesuksen luo.
Lopulta he saapuivat syvällä viidakossa sijaitsevaan ruohomajaan. Heidät riisuttiin alasti ja teljettiin majaan, jota vahtivat asein, mailoin ja viidakkoveitsin varustautuneet miehet. Heille ei annettu ruokaa eikä vettä, eikä Kimboti tiennyt, oliko hänen miehensä selviytynyt hyökkäyksestä.
Pian hän kuuli, kuinka terroristit riitelivät vankiensa kohtalosta. Yksi miehistä ei halunnut tappaa pieniä lapsia ja raskaana olevaa naista, mutta toiset miehet pilkkasivat häntä ja ehdottivat hänen tappamistaan.
Kimboti rukoili sieppaajiensa puolesta, ja toisen vankeuspäivän iltana hänen rukouksiinsa vastattiin. Illalla, kun suurin osa terroristeista oli osallistumassa yhteen islamin vaatimasta viidestä päivittäisestä rukoushetkestä, vartija tuli vapauttamaan heidät. Hän näytti heille polun, joka johdattaisi pakolaisleirille, ja kehotti heitä juoksemaan.
Kimboti arvelee, että hänen rukoillessaan Jumala muutti vangitsijan sydämen. Hän tietää, että miehen armollisesta teosta saattoi hänelle itselleen seurata vakavia seuraamuksia. ”Rukoilin hänelle siunausta, ja että Jumala suojelisi häntä, missä hän onkaan”, hän sanoi.
Vapaiksi päästyään he juoksivat tuntien ajan. Vanhemmat lapset kantoivat nuorempia. Matkan varrella he ohittivat terroristien tappamien ihmisten ruumiita. He olivat kuulleet terroristien huutavan ja jahtaavan heitä viidakossa. Alastomina, ruoan ja veden puutteen näännyttäminä, viidakon puskista haavoilla, he lopulta kompuroivat pakolaisleirille.
Kimbotin perhe jälleen yhdessä
”Heti sinne päästyämme naiset ottivat meidät vastaan ja antoivat meille huopia ja vaatteita”, Kimboti sanoi. Pian sen jälkeen hän löysi miehensä, joka oli paennut pakolaisleirille toivoen löytävänsä perheensä sieltä. ”Tunsin suunnatonta iloa”, Kimboti muistelee.
Paikallinen seurakunta ja kristityt muista maista ovat auttaneet pakolaisleirillä olevia kristittyjä käytännön tuella ja henkisesti.
Pian leirille saapumisensa jälkeen paikallinen seurakunta kutsui Kimbotin tapaamaan kahdeksaa kristittyä, jotka olivat selviytyneet samankaltaisista hyökkäyksistä. Ryhmä oli yhdessä useita päiviä rukoillen, saaden Raamatun opetusta, kertoen kokemuksistaan ja oppien hengellisesti ja henkisesti terveitä tapoja toipua peloistaan ja menetyksistään. Ensimmäisenä tapaamispäivänä heitä kehotettiin kertomaan tarinansa.
”Minä en puhunut tuona päivänä”, Kimboti sanoi. ”Minä vain kuuntelin. Toisten tarinoiden kuuleminen auttoi minua.” Kuultuaan muiden tarinat, hän sanoi, hän ymmärsi, miten Jumala oli pitänyt heistä huolta vankeuden aikana.
Hän on kiitollinen mahdollisuudesta tavata toisia, jotka ymmärtävät hänen kokemaansa ja auttoivat häntä kiinnittämään katseensa Jumalaan. Nyt Kimboti rohkaisee toisia selviytyjiä hakeutumaan samankaltaiseen terapiaan, kuin mitä hän itse seurakunnalta sai. ”Niiden päivien aikana sydämeni rauhoittui ja ahdistukseni hälveni”, hän sanoi. ”Jo ensimmäisen päivän jälkeen Jumala alkoi parantaa minua.” Hän sanoo toivovansa, että seurakunta voisi tarjota samanlaista apua lapsille, jotka kärsivät pelkotiloista traumaattisten kokemustensa jäljiltä.
”Seurakunta on ollut hyvin vastaanottavainen ja rohkaiseva”, Kimboti sanoi. Hän on kiitollinen myös kaikille muille, jotka ovat tarjonneet apua Kongon pakeneville kristityille. ”Kiitos teille todella paljon”, hän sanoi. ”Minä ylistän Herraa.”
Lapset eivät toistaiseksi pysty käymään koulua ja terveydenhuolto on rajallista, mutta Kimboti unelmoi päivästä, jolloin perhe onnistuisi hankkimaan hieman maata ja rakentamaan kotinsa uudelleen. Sillä välin hän pyrkii tekemään perheensä elämästä mahdollisimman normaalia. Hän kasvattaa kaneja oman perheensä ravinnoksi ja myytäväksi muille perheille.
”Olen hyvin kiitollinen, sillä Jumala on pitänyt meistä huolta”, hän sanoi. ”Hänen rakkautensa on osoitettu meille.”
Lähde: Marttyyrien Ääni USA