Your Cart

Kiina – Ei oikeudenkäyntiä vangitulle pastorille

Seitsemäksi vuodeksi vankeuteen tuomitun pastori John Caon tuomiosta jätetyn valituksen käsittelyä on lykätty Kiinassa kerta toisensa jälkeen, jo seitsemän kertaa. Edellinen lykkäys tapahtui aiemmin tässä kuussa, jolloin uudeksi käsittelypäiväksi annettiin 22. elokuuta. Nyt oikeudesta ilmoitettiin, että oikeudenkäyntiä ei tule lainkaan, vaan asia käsitellään kirjallisena.

Pastori Cao, kiinalaiselta nimeltään Cao San-Qiang, jolla on myös pysyvä oleskelulupa Yhdysvaltoihin, tuomittiin maaliskuussa 2018 seitsemäksi vuodeksi vankilaan ”laittomasta rajanylityksestä”. Hänet pidätettiin maaliskuussa 2017, kun hän oli ylittämässä Burman ja Kiinan rajaa kohdasta, missä rajanylitys on yleisesti sallittua. Caon asianajajan mukaan on selvää, että pastori Cao on tuomittu uskonsa, ja sen innostaman humanitaarisen työn vuoksi. Hän teki Burmassa vuosien ajan paikallisten arvostamaa humanitaarista työtä, jota Kiinan kotiseurakunnat rahoittivat.

Käsittelyn jatkuvien lykkäysten on katsottu olevan merkki siitä, että Kiinan viranomaiset toivovat pastori Caon tapauksen painuvan unholaan, jotta se voitaisiin käsitellä kaikessa hiljaisuudessa. Käsittelyn muuttaminen kirjalliseksi, etenkin kun seuraava oikeudenkäyntipäivä oli jo määrätty, vahvistaa entisestään tätä näkemystä.

Pastori Caon asianajajille on lähetetty tieto, että valitus käsitellään vain kirjallisesti, ja heille annettiin aikaa 17. heinäkuuta saakka toimittaa puolustuksen lausunto. Viranomaisten odotetaan antavan päätöksensä tämän lausunnon saatuaan.

ChinaAid -järjestön johtaja Bob Fu tuomitsee oikeudenkäynnin muuttamisen kirjalliseksi ja pitää sitä ”petoksena”.

Olemme aiemminkin pyytäneet kirjoittamaan pastori Caolle vankilaan, sekä hänen rohkaisukseen että merkiksi viranomaisille siitä, että pastori Caoa ei suinkaan ole unohdettu. Nyt pyydämme jälleen kirjoittamaan hänelle oheista osoitetta käyttäen.

Postikortti kannattaa lähettää kirjekuoressa. Caolle saapuvat tervehdykset tarkastetaan, joten on tärkeää, että viestit ovat asiallisia eivätkä sisällä mitään Kiinan viranomaisten arvosteluksi tulkittavaa.

Lähteet: ChinaAid, Marttyyrien Ääni Korea

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print