Iranin ”isättömät ja pelottomat” – Z-sukupolvi valmiina herätykseen
5.4.2024
Iran on ennennäkemätön, jännittävä kenttä evankeliumin leviämiselle. Nuoret iranilaiset hylkäävät enenevissä määrin islamin, ja jos he heräävät näkemään kuka Jeesus Kristus on, se voi tuoda muutoksen koko Lähi-itään.
Z-sukupolvella tarkoitetaan vuosien 1997 ja 2012 välillä syntyneitä. Se on suurin väestöryhmä, 32 prosenttia maailman väestöstä edustaa Z-sukupolvea. Zetat ovat tottuneita sosiaalisen median ja siihen liittyvien laitteiden käyttäjiä ja heidän arvoissaan korostuvat tasa-arvo ja yksilöllisyys.
Iran Alive -lähetysjärjestön johtaja tri Hormoz Shariat kertoo Iranissa olevan kolme alakulttuuria. Yli 50-vuotiaat edustavat islamilaisen vallankumouksen sukupolvea. Keskimmäisen sukupolven muodostavat 30–50-vuotiaat ja nuorin sukupolvi ovat alle 30-vuotiaat.
Shariat kutsuu tätä nuorinta sukupolvea ”isättömien ja pelottomien sukupolveksi”.
”Isätön tarkoittaa, että heillä ei ole ketään, joka välittäisi heistä. Heitä vanhemmat eivät piittaa heistä”, Shariat sanoo. ”He ovat kasvaneet yhteiskunnassa, joka ei välitä heistä. Heidän keskuudessaan vallitsee ykseys. Kukaan ei välitä heistä, mutta he välittävät toisistaan.”
Pelottomiksi Shariat kutsuu heitä sen vuoksi, että ”he ovat vapaita islamin hengestä. Islamin henki on pelko, pelolla hallitseminen. He eivät siten pelkää hallintoa, he eivät pelkää Allahia. He eivät tunne pelkoa.”
Shariat jatkaa: ”He ovat menettäneet kaiken. Heillä ei ole toivoa tulevaisuuden suhteen, joten he eivät pelkää kuolemaakaan, monet heistä. He sanovat: ’Olemme kuolleita joka tapauksessa.’”
Tämä pelottomuus ja toivottomuus oli Shariatin mukaan syynä siihen, että niin monet nuoret olivat valmiita protestoimaan kaduilla vuonna 2022, vaikka monet heistä tapettiin tai vangittiin.
Vaikka protestit tukahdutettiin ja ihmiset palasivat koteihinsa Shariat uskoo, että Iranin kansa on aktiivista, nuori sukupolvi erityisesti. ”Jokin muhii pinnan alla ja kun aika on oikea, se tulee esille.”
”Mutta nyt he ovat viisaita. He sanovat: ’Miksi antaisin henkeni ei-minkään tähden? Olen valmis antamaan henkeni jonkin tähden.’”
Uskonnon haavoittamat
Iranin nuoret etsivät syytä elämälleen, mutta he ovat myös varovaisia. Heille papisto ja uskonto näyttäytyvät ongelmana.
Shariat kertoo kasvavan joukon nuoria iranilaisia todenneen: ”En halua Jumalaa, en halua mitään uskontoa. Kaikki uskonnot ovat pahoja. Ihmiset ovat niiden varjolla alistaneet toisiaan. Kristinusko on samanlainen kuin islam.”
”Meidän tehtävämme on kertoa heille: ’Ei, ei se ole. Se on erilainen!’” Shariat sanoo.
Kun nuoret huomaavat, että Raamatun Jumala rakastaa ihmisiä, on anteeksiantava ja lempeä, evankeliumi vaikuttaa heihin syvästi, Shariat sanoo. ”Viimeisen puolen vuoden aikana järjestömme on nähnyt räjähdysmäisen kasvun nuorten uskoontuloissa.”
Rukouksillasi on voimaa muuttaa Iran. Shariat pyytää kuitenkin rukoilemaan myös sitä, että seurakunnat länsimaissa tarttuisivat tähän ennennäkemättömään mahdollisuuteen muuttaa Iranin kansan suunta, ja kun niin tapahtuu, se koskettaa koko Lähi-itää ja maailmaakin.
Lähde: MNN, Wikipedia
Iranilainen uskova: ”Vaino on mullistanut koko elämäni”
Ismaeil Maghrebinejad on mietteliäs kertoessaan kristinuskoon kääntymisestään islamilaisen tasavallan ensi päivinä ja sen seurauksista, jotka ovat vaikuttaneet kaikkeen hänen elämässään.
”Vaino ja ahdistelu uskoni vuoksi ovat vaikuttaneet kaikkeen elämässäni”, sanoo Ismaeil, joka täyttää 70 vuotta myöhemmin tänä vuonna.
Iran – Karkotettu, vangittuna ollut uskova kuollut
Iranilainen kristinuskoon kääntynyt mies, joka oli ollut vangittuna ja sen jälkeen lähetettynä maansisäiseen karkotukseen, on kuollut 38-vuotiaana.
Iran – ”Tyttäremme oli pelosta suunniltaan”
Iran – ”Tyttäremme oli pelosta suunniltaan” 8.1.2024 Touraj ja Elaheh ovat iranilainen islamista kristinuskoon kääntynyt pariskunta. Touraj pidätettiin, ja nyt hän kertoo, minkälaisen äärimmäisen henkisen painostuksen kohteeksi hän joutui. On valtava ihme, ja Jumalan suurta armoa, ettei hän taipunut painostuksen edessä. Tourajin ja Elahehin nuorin tytär, Elina, oli juuri täyttänyt
”Rohkeita avauksia Irakissa ja Iranissa” – TV7
Tässä Marttyyrien Äänessä keskustellaan Irakista ja Iranista, joissa kristittyjen määrä on pienentynyt. Kaikesta huolimatta Jumala toimii vainojen ja haasteiden keskellä. Satu Panulan haastateltavana toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen. Ohjelma on uusinta.
”Perheeseen kohdistuneet uhkaukset olivat vaikeimpia” – Radio Patmos
Touraj ja Elaheh ovat iranilainen islamista kristinuskoon kääntynyt pariskunta. Touraj pidätettiin, ja nyt hän kertoo, minkälaisen äärimmäisen henkisen painostuksen kohteeksi hän joutui. On valtava ihme, ja Jumalan suurta armoa, ettei
”Rohkeita avauksia Irakissa ja Iranissa” – TV7
Tässä Marttyyrien Äänessä keskustellaan Iranista ja Irakista, missä kristittyjen määrä on pienentynyt. Kaikesta huolimatta Jumala toimii vainojen ja haasteiden keskellä. Satu Panulan haastateltavana toiminnanjohtaja Hannu Lahtinen.