Your Cart

Iran – Yllättävä käänne tabrizilaisen kirkon tapauksessa

Iranin viranomaiset näyttävät joutuneen peräytymään Tabrizissa sijaitsevan assyrialaiskirkon tapauksessa, ja pyrkivän nyt pelastamaan kasvonsa väittämällä, että kirkkoa ei koskaan suljettu ja risti putosi itsestään katolta.

Kaksi kuukautta sitten viranomaiset saapuivat Tabrizin kaupungin assyrialaiseen presbyteeriseen evankeliseen kirkkoon. Tulijat edustivat tiedusteluministeriö MOISia sekä suoraan Iranin hengellisen johtajan Ali Khamenein alaisuudessa toimivaa EIKOa, jonka tehtävänä on ollut takavarikoida uskonnollisten vähemmistöjen kiinteistöjä. Kirkon lukot vaihdettiin, risti otettiin alas kirkon katolta, tiloihin asennettiin valvontalaitteita ja kirkon vartija määrättiin poistumaan.

Myöhemmin toukokuussa Iranin parlamentin assyrialaisedustaja Yonathan Betkolia kirjoitti Iranin presidentti Rouhanille avoimen kirjeen, jossa hän pyysi, että kirkko avattaisiin jälleen. ”Herra Rouhani, sopiiko tämä teko Iranin islamilaisen tasavallan arvolle, kohdella kristittyjen pyhiä paikkoja tällä tavalla?” Lisäksi hän kehotti presidenttiä ”ryhtymään pikaisesti tarvittaviin toimiin, jotta kirkko avataan jälleen ja pyhä risti asennetaan uudelleen paikalleen”.

Kesäkuussa presidentin vanhempi lainopillinen neuvonantaja Aliakbar Gorji Azandaryani kyseenalaisti julkisesti kirkon sulkemisen, kuten tuolloin kerroimme, ja epäili sen olleen perustuslain vastaista.

Uutinen herätti myös kansainvälistä huomiota. Kritiikki näyttäisi tulleen yllätyksenä viranomaisille, sillä tasan kaksi kuukautta ristin pois ottamisen jälkeen paikalliset kristityt havaitsivat rakennusmiesten häärivän kirkon katolla asentamassa ristiä takaisin paikalleen.

Nyt iranilainen hallitukselle myönteinen uutistoimisto väittää, että kirkkoa ei koskaan suljettukaan, vaan risti putosi alas itsestään ja se laitettiin takaisin paikalleen korjaamisen jälkeen.

”Kirkon sulkeminen pelkkää valhetta”

Fars News Agency haastatteli kahta Armenian ortodoksisen kirkon johtajaa Itä-Azerbaidzhanin provinssista, jossa Tabriz sijaitsee. Heidän mukaansa uutinen kirkon sulkemisesta ja ristin poistamisesta oli vain ”perättömiä huhuja” ja ”valheita”, ja että Iranin kristittyjä on aina kohdeltu hyvin. Raportissa väitettiin myös, että kirkossa pidettävät jumalanpalvelukset eivät koskaan keskeytyneetkään.

Article 18 -järjestön vaikuttamistyön johtaja Mansour Borji huomauttaa, että parlamenttiedustajan ja lainopillisen neuvonantajan lausunnot todistavat kirkon todella olleen suljettu.

Lisäksi hän kysyy: ”Miksi Fars ei ole puhunut assyrialaiskirkon johtajien ja kirkolliskokouksen jäsenten kanssa, jotka ovat joutuneet lähtemään maanpakoon? Sen sijaan he haastattelivat Armenian ortodoksisen kirkon edustajia, joilla on hyvin vähän tai ei mitään tekemistä kyseisen rakennuksen omistajuuden kanssa.”

Farsin raportissa väitetään, että ”huhut” kirkon sulkemisesta ovat osa Iranin ”vihollisten” taidokasta suunnitelmaa käyttää hyväkseen maan tämänhetkistä vaikeaa poliittista, taloudellista ja sotilaallista tilannetta.

Raportissa arvosteltiin erityisesti “sionistista evankelista mediaa”, ja yksi haastatelluista kutsui evankelista liikettä ”vaaraksi ei ainoastaan kristilliselle yhteisölle, vaan koko ihmiskunnalle.”

Lähteet: Middle East Concern, Article 18

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print