Imaami, joka kohtasi Jeesuksen

Täyttäessään 25 vuotta Abdul oli jo saavuttanut tavoitteensa – hänestä oli tullut imaami. Samoihin aikoihin hän alkoi myös opettaa arabiaa ja islamilaisia tekstejä nuorille oppilailleen Bangladeshissa.

Tutkittuaan tekstejä toiset 25 vuotta hän huomasi kiinnostuneensa profeetta Isasta, joka mainitaan Koraanissa. Hän ei ollut koskaan lukenut Raamattua, mutta Abdulista tuntui, että Jeesukseen täytyi liittyä enemmän kuin mitä hän oli islamia tutkiessaan oppinut.

Eräänä yönä tuolloin 50-vuotias Abdul ajoi pyörällään, mutta joutui pysähtymään puun alle, kun hän näki useita minuutteja loistaneen kirkkaan valon. Sitten hän kuuli äänen. ”Oli selvää, että joku puhui minulle”, Abdul muistelee. ”Seisoin siinä enkä nähnyt mitään. En kuitenkaan pelännyt, seisoin vain ja kuuntelin.”

Ääni sanoi: ”Älä kulje tätä tietä, kulje sitä toista tietä.” Hämmentynyt Abdul pyöräili kotiinsa.

Hieman myöhemmin hän oli öisellä kävelyllä, kun ääni kuului uudelleen. ”Profeettoja on niin paljon, monet ovat menneet”, ääni sanoi. ”Mutta minä elän ja tulen takaisin. Minä olen valo: minä olen tie, totuus ja elämä.”

Abdulista tuntui, että hän oli menettämässä järkensä, mutta ymmärsi puhujan olleen Jeesus. Silloin hän alkoi seurata hengellistä tietä kohti Kristusta.

”Mikään muu ei ollut elämässäni tärkeää. Ei perheeni, omaisuuteni. Millään muulla ei ollut merkitystä. Ainut haluni oli kuulla lisää Jeesuksesta. Pystyin puhumaan Hänelle sydämessäni.”

Abdul johti moskeijaa vielä kolme vuotta, kunnes eräänä päivänä hän kohtasi paikallisen pastorin. Pastori kertoi hänelle evankeliumin, antoi Uuden testamentin ja vastasi hänen kysymyksiinsä Jeesuksesta. Pian Abdul kastettiin, ja lähetyskäskyn kuultuaan hän päätti noudattaa sitä.

”Kasteeni jälkeen menin kotikylääni ja kerroin evankeliumin”, hän kertoo.

Jännitteet kasvavat

Ensimmäisenä Abdul kertoi evankeliumin tuntemilleen imaameille, mutta he suuttuivat. Eräänä päivänä imaamit vaativat tapaamista Abdulin kotona hänen perheensä kanssa. He kysyivät, miksi Abdul oli hylännyt islamin alkaakseen seurata Jeesusta.

Abdul kertoi, että hän ei enää voinut seurata Muhammedia. Hän kertoi heidän kaikkien olevan syntisiä, jotka tarvitsevat Vapahtajaa. Abdulin vaimo, poika ja nuoremmat veljet hylkäsivät hänet. Hänen vanhempi veljensä riisui sandaalinsa ja löi häntä sillä. Islamilaisessa kulttuurissa sitä pidetään suurena loukkauksena. Abdulin veljenpoika vaati vielä tuntuvampaa rangaistusta.

”Tappakaa hänet, sillä nyt hän on perheellemme häpeäksi!” veljenpoika vaati.

Veljenpoika poistui, mutta palasi hetken päästä mukanaan bambukeppejä. Abdulin perhe katseli, kun hän hakkasi Abdulia niillä, murtaen hänen molemmat jalkansa. Useita päiviä sairaalassa vietettyään Abdul muutti toiseen kylään.

Ei-tervetullut

Muutto ei auttanut, sillä veljenpoika usutti ääri-islamilaisen ryhmän hänen peräänsä. Pian he olivat hänen ovensa takana. He veivät hänet päämajaansa ja sulkivat pieneen huoneeseen. He sanoivat pitävänsä hänet siellä siihen asti, että hän kieltää uskonsa.

”Jeesus on sydämessäni, kuinka voisin ajaa Hänet sieltä pois?” Abdul kysyi.

Eräänä yönä Abdul nukkui lattialla, kun kaksi miestä astui huoneeseen veitsien kanssa ja vaati häntä luopumaan Kristuksesta. ”Niin monet profeetat, kuten Muhammed, ovat tulleet ja he ovat kaikki kuolleet”, Abdul sanoi heille. ”Vain Jeesus Kristus on taivaassa. Hän palaa takaisin noutamaan meidät, jotka seuraamme Häntä.”

Miehet painoivat veitsen Abdulin rintaa vasten ja uhkasivat tappaa hänet. ”Siitä vain”, Abdul sanoi itsevarmasti. ”Minä olen valmis.” Turhautuneina, koska he eivät saaneet Abdulia pelkäämään, miehet poistuivat. Myöhemmin Abdul huomasi vahtinsa nukahtaneen ja pääsi pakenemaan.

Puoli vuotta myöhemmin sieppaajien johtaja oli jälleen Abdulin oven takana. Hänen vartalonsa oikea puoli oli halvaantunut. Mies uskoi sen olevan rangaistus Abdulin kohtelusta, ja oli hyvin katuvainen. ”Annathan minulle anteeksi”, mies anoi. ”Olen tehnyt väärin.”

Abdul antoi anteeksi, ja muutamaa kuukautta myöhemmin hän kuuli miehen parantuneen.

Työ jatkuu

Kävely tuottaa Abdulille edelleen vaikeuksia pahoinpitelyn jäljiltä, mutta Abdul kertoo edelleen evankeliumia kylänsä muslimeille. Kokemastaan henkisestä ja fyysisestä kärsimyksestä huolimatta hän sanoo, että vaino on tuonut hänet lähemmäksi Kristusta. ”Uskoni on nyt vahvempi”, hän sanoi.

Hän pyytää vain, että ihmiset rukoilisivat hänen terveytensä puolesta, ja että hän pystyisi jatkossakin kertomaan evankeliumia. ”Lepään sitten kun kuolen”, hän sanoi. ”Aikeeni ei ole lopettaa ennen sitä.”