”Kyung-jan” häilyessä tajuttomuuden rajamailla, pää toistuvista mailaniskuista verisenä, hän kuuli vartijansa huutavan sanoja, joita hän ei siihenastisen 56-vuotisen elämänsä aikana ollut koskaan kuullut: ”Raamattu”, ”Jumala”, ”Jeesus”.
Kyung-ja ymmärsi, miksi naisvartija oli kuulustellut häntä viimeisimmästä matkasta Kiinaan ja tyttärensä loikkauksesta Etelä-Koreaan, mutta hän ei voinut käsittää, miksi häneltä kyseltiin outoja kysymyksiä jostain kristinuskoksi kutsutusta asiasta.
”Kuulin kristinuskosta ensimmäistä kertaa kiduttajaltani”, Kyung-ja sanoi.
Vartijan hämmentävät ja sinnikkäät kysymykset herättivät Kyung-jan uteliaisuuden. Pidätyksensä aikaan hän ei uskonut mihinkään eikä tiennyt Jumalasta, mutta nyt hänen oli saatava selville, mikä siinä kristinuskossa oli niin vaarallista.
Kyung-ja oli ollut pidätettynä kahdesti aikaisemmin laittomasta rajanylityksestä Kiinaan. Tällä kertaa asiat olivat huonommin. Sen sijaan, että olisi viettänyt pari kuukautta ”uudelleenkoulutuksessa” työleirillä, häntä kidutettiin toistuvasti, luultavasti tyttärensä loikkauksen vuoksi.
Hakattuaan Kyung-jata julmasti kahden kuukauden ajan, vartija vakuuttui, ettei hänellä ollut yhteyksiä kristittyihin Pohjois-Koreassa. Sen jälkeen hän lähetti Kyung-jan, tässä vaiheessa heiveröiset 29 kiloa painavan, työleirille ja Kyung-ja vei kysymykset kristinuskosta mukanaan.
”Hei, mikä on Jumala?” hän kysyi kohtaamaltaan toiselta vangilta. ”Mikä on Raamattu?”
”Sellainen asia on olemassa”, vanki vastasi hiljaa. ”On yksi kirja, mutta älä kysele. Shhh!”
Vangin pelko vahvisti Kyung-jan epäilyksen: kristinusko oli kielletty uskonto, jota vain rikolliset seurasivat.
Pahaksi tarkoitettu – hyväksi kääntynyt
Seuraavat kuusi kuukautta Kyung-ja vietti työleirillä, sinnitellen raskaissa töissä ja epäinhimillisissä oloissa. Hän näki vankien kuolevan joka päivä olosuhteiden tai armottomien pahoinpitelyjen aiheuttamien vammojen vuoksi.
Kyung-ja kaipasi vapautta. Hänen aviomiehensä oli kuollut hänen aiemman pidätyksensä aikana eikä hän halunnut jäädä paitsi elämästä tyttärensä kanssa.
Hän halusi pois myös voidakseen kuulla lisää kristinuskosta.
Kuuden kuukauden pakkotyön jälkeen Kyung-ja vapautettiin. Hän uskoo päässeensä vapaaksi, koska kertoi totuuden matkastaan Kiinaan: hän oli mennyt, koska hänen täytyi löytää keino ruokkia perheensä. Siihen aikaan monet ylittivät rajan Kiinaan voidakseen elättää perheensä ja palattuaan heitä yleensä ”uudelleenkoulutettiin” muutamalla kuukaudella raskasta pakkotyötä, mutta ei rangaistu sitä ankarammin.
Kyung-jan tytär sai lopulta koottua riittävästi rahaa auttaakseen äitiään loikkaamaan ja järjesti pastorin auttamaan häntä. Puhuessaan tyttärensä kanssa puhelimessa, Kyung-ja sai lopulta joitakin vastauksia kysymyksiinsä kristinuskosta – hän sai tietää, että seurakunta on todellinen ja niin myös Jumala, jota se ylistää. Kyung-ja alkoi pian uskoa Jeesukseen ja löysi todellisen vapauden Jumalassa, josta oli kuullut ensimmäisen kerran vartijan hakatessa häntä.
Nykyisin hän asuu Etelä-Koreassa eikä koskaan jätä väliin seurakunnan kokoontumisia. Hän myös kertoo mielellään muille todistuksensa. Hän toipuu yhä vankeudestaan ja kärsii ahdistuneisuudesta, masennuksesta, painajaisista sekä sydämen rytmihäiriöistä, mutta hänellä on rauha Kristuksessa.
Tällä hetkellä hän käy Korean Marttyyrien Äänen evankelistakoulua, jossa pohjoiskorealaisia kristittyjä valmennetaan saavuttamaan maanmiehiään evankeliumilla.
Muistellessaan, kuinka kiduttaja istutti evankeliumin siemenet hänen sydämeensä, Kyung-ja on Jumalalle kiitollinen. Hänen rakkautensa Kristusta kohtaan kasvaa päivä päivältä ja nyt hän on valmis ”seuraamaan Häntä kuolemaan saakka”.
”Taakse päin katsoessani näen”, hän sanoi, ”että se oli kaikki Jumalan armoa.”