Ostoskorisi on tyhjä!
20.11.2024

Kristinuskoon kääntynyt mies on tuomittu Iranissa 10 vuodeksi vankilaan. Syytöksiä häntä vastaan oli useita, muun muassa ”propaganda islamia vastaan, kristinuskoa edistämällä”.
Toomaj Aryan-Kia tuomittiin myös ”yhteistyöstä vihamielisten valtioiden kanssa”. Nämä valtiot olivat Israel, Iso-Britannia ja Yhdysvallat. Lisäksi hänet tuomittiin ”hallinnonvastaisiin ryhmiin” kuulumisesta.
Tuomio julistettiin 15. marraskuuta Karajin vallankumoustuomioistuimessa. Tuomari Mostafa Narimani määräsi myös, että vapauduttuaan Toomaj ei saa olla minkään ryhmän jäsen kahteen vuoteen.
Toomajin pyytämää uutta oikeudenkäyntiä ei myönnetty, mutta hän on valittanut tuomiostaan.
Toomajin kerrotaan tulleen pidätetyksi lokakuussa 2022. Tuolloin siviiliasuiset tiedustelupalvelun agentit tekivät ratsian hänen kotiinsa ja takavarikoivat henkilökohtaista omaisuutta, myös Raamattuja. Sen jälkeen häntä pidettiin 28 päivää eristyssellissä, kunnes hänet siirrettiin Karajin vankilan miestenosastolle vielä 40 päiväksi. Niiden kuluttua hän pääsi vapaaksi noin 70 000 euron suuruista takuusummaa vastaan.
Toomaj on tänä vuonna vähintään kuudes kristitty, joka on tuomittu ainakin 10 vuoden mittaiseen vankeuteen. Kovenevat tuomiot näyttävätkin olevan yleistymässä. Helmikuussa armenialainen Hakop Gochumyan ja kolme muuta uskovaa saivat 10 vuoden vankeustuomiot ja toukokuussa kristinuskoon kääntynyt Yasin Mousavi tuomittiin 15 vuodeksi vankilaan.
Toomaj odottaa nyt valituksensa käsittelyä.
”Peliä kissalle, kuolema hiirelle”

Iranilainen assyrialaiskristitty pastori Victor Bet-Tamraz tuomittiin vuonna 2017 niin ikään kymmeneksi vuodeksi vankilaan. Hänen suurin rikoksensa oli ollut, että hän toimi pastorina islamista kristinuskoon kääntyneiden kotiseurakunnassa.
Victor on kertonut, miten raskasta valituksen käsittelyn odottaminen oli henkisesti, sillä prosessi kesti vuosia.
Victor kertoo: “Se oli hyvin vaikeaa aikaa, kaikki se odottaminen”, Victor sanoo. ”Yleensä joka vuodelle sovittiin kolme tai neljä oikeudenkäyntiä. Kun he ilmoittivat päivämäärän – kaksi kuukautta ennen kutakin oikeudenkäyntiä – aloit jännittää ja menetit mielenrauhasi, koska et tiennyt mitä tulee tapahtumaan.
Sitten tuli itse oikeudenkäynti, jossa paikalla olet vain sinä ja tuomarit. Asianajajasi on mukanasi, mutta tuomarit eivät kuuntele ketään kuitenkaan. Näyttää siltä, että he ovat jo tehneet päätöksensä. Se on vain peliä. Tulet ja menet. Mutta sitten kun peli loppuu, se on vaikein paikka.
On olemassa farsinkielinen sanonta: ‘Se on peliä kissalle, mutta kuolema hiirelle.’ Koet tämän kuoleman monta kertaa vuodessa. Kaikkiaan me (Victor ja hänen vaimonsa Shamiram) koimme sen kaksitoista kertaa!”
Victorin vaimo Shamiram sai viiden vuoden vankeustuomion. Kun tuomioista tehty valitus lopulta käsiteltiin, tuomiot pidettiin voimassa, ja vankilan sijasta pariskunta päätyi pakenemaan Iranista.
Lähteet: Mohabat News, Article18
Kristittyjen vaino kartalla: Tutustu Irania koskeviin artikkeleihin ja ohjelmiin