Your Cart

VOM Sisaret – Salma Egyptistä

Salma avioitui Ramyn kanssa 28 vuotta sitten. He saivat kolme lasta. Elämä ei ollut helppoa egyptiläisessä pikkukylässä, mutta ainakin he olivat onnellisia yhdessä. Kaikki muuttui, kun Ramy päätti laajentaa liiketoimintaansa ja palkkasi muslimiavustajan. Ystävyys näiden kahden perheen välillä alkoi kukoistaa. Avustajan vaimo Dina alkoi viettää useita tunteja Salman kodissa viikoittain keskustellen Ramyn kanssa. Heidän välinsä lämpenivät ja Salma oli täysin tietämätön suunnitelmasta, jonka Ramy ja Dina olivat kaikessa hiljaisuudessa laatineet.

Katala suunnitelma johti kahden perheen puolisot avioeroon. Ramy kääntyi muslimiksi ja meni naimisiin Dinan kanssa. Paikalliset muslimit epäilivät kuitenkin Ramyn kääntymyksen vilpittömyyttä. Hänet pahoinpideltiin. Poliisin lopulta puututtua asiaan, lopputuloksena oli, että Ramy vangittiin kolmeksi vuodeksi. Hylätty kristitty perhe oli shokissa kaikesta tapahtuneesta, mutta haasteet olivat vasta alussa.

Paine tapahtuneista vaikutti suuresti Salmaan ja lapsiin. Häpeä vaikeutti kylässä liikkumista. Heidän vanhin poikansa koki hyljätyksi tulemisen hyvin voimakkaasti ja pakeni huumeisiin. Riippuvuus huumeista johti pojan kaltereiden taakse. Salma teki kaikkensa lastensa eteen, mutta raskas taakka toi hänelle itselleen terveysongelmat. Myös tytär kärsi tapahtuneesta. Sulhanen purki kihlauksen Salman tyttären, Mennan, kanssa. Hänelle sanottiin: ”Häpeä on myös sinun ylläsi, koska sinun isäsi kääntyi muslimiksi. Sinun pitäisi hävetä, että isäsi meni naimisiin muslimin kanssa.”

Salman tarina ei ole ainoa laatuaan egyptiläisessä pikkukylässä. Monet kristityt naiset ovat kokeneet vastaavaa. Häpeä yhteisön edessä yhdistettynä uusien muslimisukulaisten painostukseen, luo voimakkaan paineen perheen ylle. Sitä voi olla hyvin vaikea kestää. Salman tarinan loppu on kuitenkin ainutlaatuinen. Hän otti askeleita, jotka muuttivat huomattavasti hänen olosuhteitaan. Useilla kristityillä naisilla köyhissä kylissä ei kuitenkaan tällaista mahdollisuutta välttämättä ole.

Häpeä tapahtuneesta pitää monien tarinat piilossa.  Häpeästä voi kasvaa vammauttava, elämää kahlitseva voima. Mutta Salman kertomus ansaitsee olla inspiraation lähteenä muille. Elämässä koettu häpeä ei ole lopullista. Siitä voi selviytyä Jumalan avulla ja traumaattisista kokemuksista voi eheytyä.

Pdf-tiedoston sekä Häpeän portaat pääset lataamaan tästä.

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print